Avainsana: WAUHAUS

Wauhaus ryhmän kuvaelma teki näkyväksi kaksoistodellisuuden, jossa me ihmiset elämme. Yuvul Noah Hararin kirjan ytimessä oleva pelottava tulevaisuuden visio ei kuitenkaan helposti avaudu katsojalle. Tieteellisen vallankumouksen Pandoran lipas on auki, mutta suurin uhka ei liity niihin kollektiivisiin painajaisiin, joita näimme kylmän sodan vuosina.

Kun esirippu nousi Kansallisteatterin näyttämän edestä ja Sapiens alkoi, minut valtasi voimakas tuttuuden tunne. Tämän minä olen nähnyt ennenkin. Niin tietenkin, tämä on kuvaelma.

Sen jälkeen huokasin ensimmäisen kerran ihastuksesta ja esitys vei mennessään. Ainakin minä katsoin tätä kuvaelmien kavalkadia niin keskittyneesti, että ajantaju katosi kokonaan.

Sukupuuttoon jo kuolleiden ja vielä elävien lajien täytettyjä tai vahasta muotoiltuja mallikappaleita löytyy tietenkin museoiden vitriineistä, mutta nyt ollaan teatterissa. Näyttämöllä on vasta lajina syntynyt homo sapiens. Tätä kognitiivisen vallankumouksen uutta vapahtajaa eivät ympäröi paimenet tai idän kolme viisasta tietäjää, vaan ihmislajien joukkoon ilmestyneen tulokaan lähisukulaiset.

Wauhaus kollektiivin toteuttama Sapiens tekee kunniaa sille mahtavalle voimalle, joka on tehnyt meistä nykyihmisistä maailman valtiaita. Meillä on kyky kuvitella olemattomia. Uskonnot, taide ja koko nykyinen talousjärjestelmämme ovat tulosta sapiens lajin kyvystä kuvitella asioita.

Kansallisteatterin kantaesitys perustuu Hararin bestselleriin Sapiens: Ihmisen lyhyt historia. Vuonna 1976 syntynyt Harari on Oxfordin Jesus Collegessa opiskellut historioitsija, joka nykyisin työskentelee professorina Jerusalemin hebrealaisessa yliopistossa.

Hararin kirjan esitykseksi muokannut Minna Leino on tarttunut lähes mahdottomaan tehtävään, kun hän lähtenyt muokkaamaan siitä esitystä. Mitä ottaa ja mitä jättää pois? Hararin kirjan viehätys ja imu perustuvat siihen, että hän kertoo lajimme vaiheista paradoksien kautta. Kun tarkastelukulmaa muutetaan myös syy ja seuraussuhteet heittävät häränpyllyä.

Tämän takia esityksen kulminaatiopiste tuli lopulta näyttämölle hieman töksähtäen. Jos ei ole lukenut Hararin kirjaa, katsojan oli todennäköisesti vaikea syvällisesti ymmärtää miten moniulotteinen, syvällinen ja samalla dramaattinen tämä kysymys halusta on. Miksi meidän pitää suorastaan henkemme edestä pohtia sitä, mitä me keksimme tulevaisuudessa haluta??

Muodon esitykselle Leino ja esityksen toinen ohjaaja Jarkko Partanen ovat lainanneet television luontodokumenteista. Esityksen kertoja on näistä television luontodokumenteista tuttu Jarmo Heikkinen. Muilla näyttelijöillä ei ole puherooleja.

Minttu Minkkisen ja Sanna Sucksdorffin suunnittelemat naamiot kätkivät näyttelijöiden kasvonpiirteet. Tekijöiden mukaan yksilölliset piirteet on karsittu, jotta hahmot edustaisivat ensisijaisesti lajia.

Television luontodokumenteissa kuvatut eläimet halutaan nykyään usein esittää yksilöinä. Niille annetaan jopa nimiä. Kleinin ja Partasen dramaturginen ratkaisu ei korostanut ihmisen lyhyestä historiasta kertovan tarinan dokumentaarisuutta, se korosti esityksen rituaalista estetiikkaa.

Naamioiden käyttö tässä mielessä on varmasti kuulunut teatterin traditioihin jo 2500 vuotta sitten ja niiden käyttö tässä esityksessä on Kleiniltä ja Partaselta hieno oivallus. Estetiikka, joka toi mieleen seimikuvaelman tai katollisen pyhimyskulkueen, teki näkyväksi sen kaksoistodellisuuden, jossa me elämme.

Esityksessä käytiin läpi kaikki nykyihmisen kehityksen kolme vallankumousta.

Ensimmäinen osa käsitteli esihistoriallista vaihetta. Noin 70000 vuotta sitten sapiens eli maapallolla kuuden tai joka kahdeksan muun ihmislajin rinnalla. Kehitys oli tähän ajanjaksoon asti ollut hidasta. Suvun nestori Cro Magnonin ihminen oli ehtinyt tehdä kivikirveitä ja nyrkki-iskureita noin miljoonan vuoden ajan uusien teknisten innovaatioiden tai muotioikkujen häiritsemättä hänen askareitaan.

Sapiens lajin tavassa ajatella ja kuvitella tapahtui tuolloin kehityshyppäys, jonka syitä voidaan vain arvailla. Esityksessä tätä harppausta kuvataan ensimmäisessä kohtauksessa tulen käytön keksimisellä.

Avajaiskohtaus oli ihastuksen huokauksineen hienosti toteutettu ja hauska. Siinä myös ensimmäisen kerran heitetään paleontologiset faktat nurkkaan, jotta saataisiin tässä kehityskertomuksessa aikaan ehjä draaman kaari tulen keksimisestä atomipommiin.

Todellisuudessa ihmissukujen sukupuun ehkä heikkolahjaisimpaan haaraan kuuluvat Cro Magnonin ihmiset hallitsivat tulen käytön jo ainakin miljoona vuotta sitten.

Mutta taiteelle pitää antaa se, mikä taiteelle kuuluu. Räjähtävä atomipommi on visuaalisesti paljon tehokkaampi symboli tieteen avaamalle Pandoran lippaalle kuin laboratoriohiiri, jonka selässä kasvaa ihmisen korvaa muistuttava uloke.

Asian ytimeen päästiin toki heti alussa, kun Heikkisen kertojaääni alkoi selvittää meille, millainen olio on Peugeot. Kognitiivinen vallankumous ei alkanut tulen keksimisestä, vaan sapiens lajin kyvystä kehittää todellisuuteen vaikuttavia olioita, jotka ovat olemassa vain meidän kollektiivisessa mielikuvituksessamme.

Hararin mielestä meidän lajimme menestys perustuu kykyymme elää tällaisessa kaksoistodellisuudessa.

Klein ja Partanen ovat maustaneet tarinansa huumorilla. Hauskimmillaan esitys oli kun siirryttiin maanviljelyksen aiheuttamaan vallankumoukseen.

Maaviljelyksen vallankumous oli Hararin kuvaamana täynnä paradokseja kuten vallankumoukset tuppaavat olemaan. Puhtaasti biologisessa mielessä sekä ihmiset että heidän jalostamansa viljelykasvit ja kesyttämät kotieläimet voittivat. Yksilöiden määrä ja samalla heidän kantamiensa geenien määrä räjähtivät kasvuun.

Yksilötasolla siirtyminen metsästys- ja keräilytaloudesta maanviljelyyn merkitsi useimmille ihmisille elämänlaadun rajua huonontumista ja tuotantoeläinten kohdalla tämä kurjistuminen on vain pahentunut aina meidän päiviimme asti.

Raskaan raadannan lisäksi maanviljelijät saivat niskoilleen eliitin, kasvavan joukon ihmisiä, jotka eivät enää osallistuneet ruuan tuotantoon, vaan joiden tehtävänä oli ylläpitää tätä uskomusjärjestelmiin perustuvaa kaksoistodellisuutta.

Klein ja Partanen marssittavat näyttämölle veronkantajat, piispat, kuninkaat ja ruhtinaat, joiden joukossa pyllyili myös Hans Christian Andersenin sadun keisari uusissa vaatteissaan.

Tähän kavalkadiin osallistui hahmona myös Napoleon, joka oli jo seuraavan, noin 500 vuotta sitten alkaneen tieteellisen vallankumouksen hahmoja historiassa.

Hararin mukaan tieteellinen vallankumous alkoi löytöretkistä. Näin vaikka näyttämölle Kansallisteatterissa toikkaroinut Kristoffer Kolumbus kuvitteli kuolemaansa asti purjehtineensa Intiaan.

Huomattavan paljon aikaa esityksessä käytetiin siihen, että kerrottiin Hararin fiktiivinen esimerkki siitä, miten kansainvälinen pankkijärjestelmä toimii. Se näyttää tämän esimerkin valossa suunnattoman suurelta Ponzi-huijaukselta.

Myös maailmantaloutta pyörittävät markkinavoimat noteerattiin. Toki myös niiden kääntöpuoli, esimerkiksi Lontoon, Pariisin ja Amsterdamin pörsseissä noteerattujen osakeyhtiöiden laajamittainen Afrikasta Amerikkaan suuntautunut orjakauppa miljoonine uhreineen otettiin esiin. Meidän hyvinvoivien ihmisten elämää on aina sokeroinut kykymme täydelliseen välinpitämättömyyteen.

Vaikka molemmat osiot olivat hienosta toteutuksestaan huolimatta hieman vaivaannuttavia, painotukset olivat perusteltuja. Niissä lähestytään Hararin peruskysymystä kognitiivisesta vallankumouksesta alkaneen kulttuurievoluution kautta.

Jo nyt osa esimerkiksi ilmastoasiantuntijoista on syvällä sisimmässään sitä mieltä, että peruuttamaton vahinko on jo tapahtunut. Mitä tapahtuu, jos tämä tulevaisuuteen kohdistuva äärimmäisen pessimismi muuttuu älymystön piirissä vallitsevaksi käsitykseksi? Miten käy pankkijärjestelmää ja koko maailmantaloutta ylläpitävälle luottamukselle?

Euroopan keskuspankki juuri päättänyt ostaa talousjärjestelmää ylläpitävää luottamusta 20 miljardilla eurolla kuukaudessa, mutta riittäkö moinen summa edes masennuslääkkeeksi, jos ilmastodepressio muuttuu epidemiaksi?

Uskon, että Hararin kirja valtavan suosion taustalla on kirjoittajan lähes yltiöpositiivinen usko ihmiskunnan mahdollisuuksiin selvitä edessä olevista haasteista. Energiaa on jatkossa tarjolla rajattomasti ja raaka-aineiden riittävyyteen liittyvät talouden pullonkaulat avataan tiedeyhteisön tekemillä keksinnöillä ja löydöillä. Kehittymässä on koko maapalloa hallitseva maailmanlaajuinen imperiumi, jota hallitsee yhteiset edut ja tavoitteet omaava älymystö.

Sodat ovat jo nyt lähes loppuneet. Liikenneonnettomuuksissa kuolee moninkertaisesti enemmän ihmisiä kuin parhaillaan käytävissä paikallisissa sodissa. Myös suuret nälänhädät ovat lähes loppuneet.

Tämän oli vuonna 2011 Hararin näkemys historian jatkumosta, sen suuresta kuvasta satelliittiperspektiivissä. Näin korkealta ei vielä tämän vuosikymmen alussa ehkä voinut nähdä Donald Trumpin kaltaisia johtajia, joita nyt näyttää sikiävän maailmanhistorian näyttämölle kuin kloonattuja pässejä.

Suurin näkymätön uhka tulee Hararin visiossa tieteen sisältä. Kognitiivisesta vallankumouksesta lähtien sapiens on työntänyt näppinsä evoluution rattaisiin tekemällä valintoja. Tähän asti ihmiset eivät ole ulottaneet tätä hyötykasveja ja kotieläimiä parantelevaa rodunjalostusta omaan lajiinsa ainakaan laajassa mittakaavassa.

Nykyisin ihmisellä on mahdollisuus peukaloida paisi muiden eliöiden myös omaa perimäänsä geenitasolla. Eikä tätä kehitystä voida pysäyttää millään eettisillä säännöillä. Lupaus kuolemattomuudesta jo täällä maan päällä on tarjous, johon esimerkiksi Googlen perustajat ja monet muutkin miljardöörit ovat jo tarttuneet.

Geeniteknologian kehittämisen puolella ovat myös vastaansanomattomat eettiset perusteet. Sillä voidaan parantaa jatkossa aikaisemmin parantumattomia sairauksia ja vähentää kärsimystä maailmassa.

Sapiens on itse paras huono esimerkki siitä, mitä seuraavasta kognitiivisesta kehitysloikasta voi seurata. Biosfäärin kannalta sapiens on hirviö, joukkomurhaaja, joka on kohta ehtinyt tappaa enemmän lajeja sukupuuttoon kuin Jukatanin niemimaalle 70 miljoonaa vuotta sitten tömähtänyt asteroidi.

Ensimmäisten joukossa pataan laitettiin ilmeisesti kiehumaan lähisukulaisemme, koska muut meidän kanssamme samaan aikaan maapalolla eläneet ihmislajit kuolivat sukupuuttoon toinen toisensa jälkeen.

Kukaan ei takaa, että geenimanipulaation kautta syntynyt sapiens 2.0 ajattelisi ja tuntisi samoin kuin me. Sumerilaisten Gilgamesh eepoksessa jumalaksi muuttuneen sankarin kantapäillä maailmanhistorian näyttämölle saattaa hyvin astella tohtori Frankenstein.

Kysymys siitä, mitä me haluamme haluta on kaikessa paradoksisuudessaan äärimmäisen aktuelli.

Historia ei humanististen tieteiden tapaan ole eksaktia tiedettä. Sen kyky ennustaa tulevaa on huono. Se mikä tänään näyttää ilmeiseltä kehityskululta ei välttämättä toteudu. Elämme itse luomassamme kaksoistodellisuudessa. Fyysisen maailman lainalaisuudet eivät muutu, mutta meidän mielikuvitukseemme perustuvat rakenteet voivat muuttua yhdessä hetkessä.

Kehityksen vauhti kuitenkin kiihtyy koko ajan, vaikka meillä on korkeintaan hämärä käsitys sen suunnasta. Harari julkaisi kirjansa 2010-luvun alkupuolella. Kirjan voi aivan hyvin lukea myös eräänlaisena synninpäästönä ihmiskunnalle. Olemme ajoittain olleet aivan kauheita, mutta jatkossa emme enää syntiä tee.

Myös tieteen popularisoinnilla on puolensa.

Sapiens

Kantaesitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 13.9.2019

Ohjaus ja koreografia Anni Klein ja Jarkko Partanen

Sovitus ja esityksen käsikirjoitus Minna Leino

Lavastus Samuli Laine

Pukusuunnittelu Laura Haapakangas

Valosuunnittelu Jani-Matti Salo

Musiikin sävellys Tomi Pekkola ja Jussi Matikainen

Äänisuunnittelu Heidi Soidinsalo ja Jussi Matikainen

Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen

Naamioinnin suunnittelu ja toteutus Sanna Sucksdorff

Esiintyjät Jarmo Heikkinen, Hanna Ahti, Iida Kuningas, Aksinja Lommi, Markku Maalismaa, Karin Pacius, Ilja Peltonen, Heikki Pitkänen, Johannes Purovaara, Antti Pääkkönen ja Juha Varis

n