Avainsana: Vilhelmiina Sinervo

Tonton Triet oli sanatonta teatteria, kasvotonta tanssia, voimauttavaa sirkusta, leikkisää performanssia – Kiinnostava taide pakenee määritelmiä – Esityksessä ylevä ja arki kohtasivat yllättävällä tavalla  

Selän yli tapahtuva nosto kuuluu nykytanssin peruskuvioihin. Vilhelmiina Sinervon ja Ines Kakkosen koreografia oli yhdistelmä tanssia ja taidokasta akrobatiaa. Kuva © Petteri Aartolahti

Kaksi oranssin värisiin sadeasuihin pukeutunutta kasvotonta hahmoa tanssi neliön muotoisella neonvihreällä matolla. Kun näyttämöllä oli kaksi taitavaa sirkustaitelijaa, esitys oli hienostunutta akrobatiaa. Asujen tuoma kömpelyys ja liikkeiden todellinen sulavuus loivat näyttämölle kontrastin.

Kauneus ja rumuus täydentävät toisiaan – korkea taide ja matala arki.

Oranssi ja neonvihreä ovat molemmat huomiovärejä. Ne kertovat meille uhkaavasta vaarasta, tapaturman riskistä. Esityksen huumori vei ainakin minun ajatukseni alusta asti Tove Janssonin luomaan outojen otusten sadunomaiseen maailmaan.

Nuo oranssin peittämien hihojen ja lahkeiden lomasta esiin pilkahtavat mustat käpälät!

Ehkä se oli ihan oikea mielikuva. Tekijöiden mukaan Tonton Triet on leikkiä hahmon luomilla mielikuvilla ja mahdollisuuksilla. Ja kyllä varsinkin esityksen aloittaneessa paritanssissa Tonton Triet oli kaksiselkäinen ja kahdeksan raajainen yhteisöllinen olio – Tiuhti ja Viuhti.   

Teatteri Telakan verkkosivulla kerrotaan, että Tonton Triet on liikkeellinen ja performatiivinen nykysirkusteos, joka venyttää olemisen tapoja veikeällä tavalla. Mikä ettei. Hyvä taide pakenee määritelmiä. Performanssitaiteeseen viittasi vahvasti se neliön muotoinen neonvihreä matto, jolle oli tehty myös paksut kehykset jostakin harmaasta aineesta. Siis taulu.

Vilhelmiina Sinervon ja Ines Kakkosen esitys perustui heidän yhdessä laatimaansa konseptiin ja koreografiaan. Tähän olioiden tanssiin sisältyi varmasti myös sanattomia tarinoita, jotka minun tulkinnassani liittyivät elämän ikuiseen kiertokulkuun. Vaikutelmia korostettiin nukketeatterin estetiikalla.

Esityksen äänimaisema oli vaikuttava. Käsiohjelman mukaan sen on suunnitellut Mercedes Krapovickas. Hän myös antoi muuten elektronisesti toteutetuille äänille käsityön leiman soittamalla esityksessä pientä haitaria.

Sinervo on opiskellut teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun Taideakatemian sirkuslinjalta. Hän on täydentänyt opintojaan Ranskassa Académie Fratellinissä ja Pariisin yliopistossa. Kakkonen on teatteri- ja tanssitaiteilija. Kakkosen olen aikaisemmin nähnyt näyttämöllä Kauri Honkakoski Companyn upeassa esityksessä Hinterland.  

Taulunomaiseksi muotoiltu tanssimatto oli suora viittaus performanssin juuriin. Kuvan kohtauksen koreografia toi mieleen katutanssin. Kuvassa vasemmalla esityksen äänisuunnittelusta ja musiikista vastannut Mercedes Krapovickas. Kuva © Petteri Aartolahti

Tekijöiden mukaan Tonton Triet on osa suurempaa Tonton-konseptia. Sitä toteuttaa vilus.art verkkoyhteisö. Tonton on oranssi pukuhahmo, jota on mahdoton tunnistaa. Tekijöiden mukaan Tonton on leikkisä ja utelias. Hahmo, joka mutatoituu, kaksinkertaistuu, kehittyy odottamattomiin suuntiin. Se yllättää ympäristönsä ja jopa itsensä.

Näyttämöllä olen nähnyt tämän hahmon ensimmäisen kerran Sinervon sirkusesityksessä Life after. Dystooppisessa tulevaisuuden kuvitelmassa Sinervo taiteili nuoralla oranssiin suojapukuun pukeutuneena. Life after oli avaruusseikkailu, jossa Sinervo leijaili korkealla alla levittäytyvän kuolleen planeetan yläpuolella. Katsojan mielikuvitus loihti tuolloin oranssista sadeasusta astronautin avaruuspuvun.

Oranssi suojapuku toimii myös työn ja arjen symbolina. Minulle se oli tuolloin ja on varmaan yhä kurainen viemärikaivanto lokakuun räntäsateessa. Tilana loputtomista ja piinallisista tunneista, jotka kuluivat lapioon nojaillessa ja kaivinkoneen ärjyntää kuunnellessa.

Tonton Triet

Vilhelmiina Sinervon ja Ines Kakkosen esitys Teatteri Teaklakan näyttämöllä 8.11.2024

Konsepti ja koreografia Vilhelmiina Sinervo ja Ines Kakkonen
Esiintyjät Vilhelmiina Sinervo ja Ines Kakkonen
Äänisuunnittelu ja musiikki Mercedes Krapovickas
Lavastus ja valosuunnittelu Perttu Sinervo
Dramaturgia ja external eye Davide Giovanzana

Kesto n. 50 minuuttia
Esitys on sanaton

Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Goethe Institut

Residenssit: Chamäleon Theatre Berlin, CircusDanceFestival Köln, Pepe Arts München, Teatterimuseo Helsinki, Tanssiteatteri MD Tampere, Tollhaus- Karlsruhe

Esitys kiertyi katsojan tajunnan ympärille kuin köynnöskasvin kärhi – Teatteri Telakan performanssissa ajatusten syvällisyys, esittämisen ilmaisuvoima ja ideaali kauneuden kokemisesta olivat yhtä – Näin tehdään merkityksellistä taidetta

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen oli lumoavan kaunis performanssi, joka kohtaus kohtaukselta kiertyi kuin köynnöskasvin kärhi katsojan mielen ympärille. Kuvan kohtauksessa Vilhelmiina Sinervon sirkustaide antoi esteettisen hahmon meidän käsityksellemme elämän synnystä maapallolla. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Teatteri Telakan Kärhi osa 1: Kohtaaminen oli performanssia parhaimmillaan. Esityksen ensi-ilta oli koskettavan kaunis kokonaisuus. Tommi Silvennoisen, Vilhelmiina Sinervon ja Nadja Räikän teos oli yhdistelmä runoutta, sirkustaidetta ja esineimprovisaatiota. Näitä elementtejä yhdisti veistoksellisen hidas liike. Katsojan mielen näyttämöllä teos eteni kierros kierrokselta kohti ymmärryksen valoa kuin köynnöskasvin kärhi.

Syvyyttä muuten sanattomalle teokselle antoivat Reetta Pekkasen runot. Ääneen luetut runot olivat säkeitä Pekkasen Kalevi Jäntti -palkinnolla palkitusta kokoelmasta Kärhi. Näissä luetuissa runoissa Pekkanen yhdisteli mielikuvia meitä itse kutakin ympäröivän sosiaalisen mikrokosmoksen todellisuudesta ja maailmankaikkeuden muodostavan makrokosmoksen todellisuutta.

”Avaruudesta ei niin vain lähdetäkään minnekään pois.”  

Pekkasen runoissa maailmankaikkeus on jäähtynyt koko ajan syntymästään asti. Termodynamiikan toisesta pääsäännöstä on kuitenkin olemassa ainakin yksi tunnettu poikkeus – me itse, maapallon biosfääri. Orgaaniset molekyylit voivat lisätä järjestystä auringonvalosta saatavan energian avulla.

Esityksessä fotosynteesi käynnistyi pyörivän tason päällä. Sen merkiksi Tommi Silvennoinen laittoi keskelle kattausta maljan, jossa vesi oli värjäytynyt vihreäksi. Kohtauksen alussa Nadja Räikkä ja Vilhelmiina Sinervo täyttivät lasisia maljoja vedellä, jonka he sitten värjäsivät siniseksi. Se kertoi ainakin minulle katsojana tarinan siitä, miten ilmakehä, sen sininen väri on vuosimiljardien kuluessa syntynyt. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Tästä elämän ja fotosynteesin synnystä esityksessä oli todella upeasti esineimprovisaation keinoin toteutettu osuus. Sinervo ja Räikkä kaatoivat pyörivällä alustalla oleviin lasimaljoihin ensi vettä ja sitten he värjäsivät tämän veden siniseksi. Aurinko nousi tämän alkumaailman taivaalle taskulapun kirkkaana valona. Lopulta Silvennoinen kantoi keskelle kattaus maljan, jossa vesi oli värjätty vihreäsi.

Kasvit olivat aloittaneet maapallon muokkaamisen avaruuden vihreäksi keitaaksi. Ilmakehän koostumus alkoi muuttua ja taivas sen yllä sai sinisen värinsä.

Valon lisäksi esityksessä, heti sen alussa korostui se toinen tärkeä elementti vesi. Maapallo kiertää aurinkoa niin kutsutulla elämänvyöhykkeellä, jossa vesi ei kaasuunnu välittömästi eikä jäädy kaikkialla pysyvästi. Tätä veden kiertokulkua Sinervo kuvasi taitavalla ja koskettavan kauniilla jongleerauksella ensin teekupin ja siten vedellä täytyn vadin kanssa.

Kotien tutut huonekasvit olivat hallitseva osa näyttämän esineistöä. Kukkapöydälle tai ikkunalaudalle nostetut ruukkukasvit tuovat varmasti lohtua monelle yksinäiselle. Ne symbolisoivat meidän kaipuutamme luontoon. Toisaalta ne myös korostivat sitä, miten vääristynyt meidän suhteemme luontoon voi olla. Yhdessä kohtauksessa Sinervo veti näyttämöllä perässään laskuvarjoa, jonka kuvun painoiksi ja jarruiksi oli kasattu ruukkukasveja.

Hyppy tuntemattomaan. Kohtauksessa, jossa Vilhelmiina Sinervo veti perässään kasveilla peitettyä lakuvarjon kupua, oli vahvaa symboliikkaa. Ihmiskunta on kuin jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä. Jos ilmastomuutoksen hidastamiseksi ja lopulta torjumiseksi tehdyt suunnitelmat ja toimet eivät onnistu, toista mahdollisuutta ei tule, varavarjoa ei ole. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Loisteliaasti toteutetun kohtauksen symboliikkaa oli helppo tulkita. Happi, jota me hengitämme, on peräisin vihreiden kasvien fotosynteesistä. Kysymys on herkästä tasopainotilasta, jota kutsutaan hiilikierroksi.  Viimeksi kuluneiden kahden vuosisadan aikana ihmiskunta on alkanut järkyttää tätä herkkää tasapainoa polttamalla maaperään varastoitunutta fossiilista hiiltä kiihtyvällä vauhdilla. Ilmastomuutoksen seuraukset ovat jo nyt meidän jokaisen nähtävissä.

Me suhtaudumme kuitenkin edelleen tähän uhkaan kuin korkealta jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä, vaikka varavarjoa ei ole eikä toista mahdollisuutta tule, jos varjo ei aukea.

Me Teatteri Telakan katsojat saimme tutustu Sinervon taiturimaiseen sirkustaiteeseen jo vuosi sitten, kun Hedda Liukkalan laatimaan koreografiaan perustuva Life After sai ensi-iltansa. Myös nyt Sinervon huikea tanssi nuoralla kuului esityksen kohokohtiin.

Life After oli jälkikirjoitus ihmiskunnan historiaan. Kärhissä maailma vielä tasapainoili nuoralla Sinervon hahmossa. Toiveita herättävää hänen taitavassa akrobatiassaan oli kohtaus, jossa alussa selällään huojuvalla nuoralla tasapainoillut Sinervo punnersi itsensä seisomaan. Itse tulkitsin tätä huikeata akrobatiaa niin, että ihmiskunta voi vielä nousta lähes mahdottomasta sillasta taistelemaan olemassaolostaan. Sen jälkeen Sinervon kävely löysällä nuoralla osoitti kutenkin tehtävän vaikeuden. Jokainen askel kohti päämäärää johti yhä jyrkempään ylämäkeen.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen -esityksen nimi kertoo, että jakoa on luvassa. Teatteri Telakan verkkosivulla kerrotaan, että Kärhi, osa 2: Liikkeellelähtö järjestään Purkutalo Pinni47:ssä 7.6.-30.7.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen

Performanssi Teatteri Telakan näyttämöllä 12.5.2023

Suunnittelu ja toteutus: Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo, Nadja Räikkä

Runot: Reetta Pekkasen teoksesta Kärhi

Teknikot: Perttu Sinervo ja Jaani Leinonen

Esitysoperointi Perttu Sinervo

Tuotanto ja markkinointi: Maarja Kaasik, Heidi Vehmas, Havanna Salmela

Graafinen suunnittelu ja valokuvat: Petteri Aartolahti

Esityksessä soitettu musiikki: Django Reinhardt, Elvis Presley ja Max Richter

Musiikki kasvien äänistä Lauri Ainalan ja Kalle Hammin levyltä Immigrant Garden  

Teatteri Telakan esityksessä sirkustaide näytti ilmaisuvoimansa – Elämys syntyi tekijöiden tavasta käyttää luovasti esittävän taiteen eri lajeja – Life After kertoi meitä odottavasta äärettömästä yksinäisyydestä

Esityksessä käytettiin taitavasti meillä harvinaisen mustan teatterin estetiikkaa. Illuusion ansiosta Vilhelmiina Sinervo näytti leijailevan tyhjyydessä alla häämöttävän kuun maiseman yllä. Kuva Miia Autio/Teatteri Telakka

Käsiohjelman mukaan Life After on avaruutta ja ajan suhteellisuutta käsittelevä visuaalinen sirkusesitys. Katsojalle se oli lumoava kokemus. Elämys syntyi tekijöiden tavasta käyttää hyvin luovasti useita esittävän taiteen tyylilajeja ja vahvuuksia samassa esityksessä.

Sirkusta esityksessä oli sirkustaitelija Vilhelmiina Sinervon taidokas akrobatia nuoralla ja suuren voimistelupallon kanssa sekä jongleeraus jonglöörirenkailla. Sinervo on laatinut myös esityksen konseptin.

Tanssitaiteen vahvuudet näyttämölle toi Hedda Liukkalan Sinervolle esitystä varten laatima koreografia. Koreografia liitti Sinervon sirkustaiteen bravuurit yhtenäiseksi tarinaksi, joka sai ainakin minun mielikuvitukseni liikkeelle.

Esityksen lavastus ja äänimaisema käyttivät hyväkseen teatteritaiteesta tuttuja ilmaisumuotoja. Sara Pathiranen, Perttu Sinervon, Tuomas Gröndahlin ja Kauri Klemelän sgenografiasta löysin ilokseni elementtejä meillä harvoin nähdystä mustasta teatterista.

Näyttämön takaosaan oli ripustettu suuri peili, joka lisäsi tilan tunnetta esityksessä tekijöiden tarkoittamiin kosmisiin mittasuhteisiin. Peili myös toisti Sinervon liikkeitä näyttämöllä toisesta perspektiivistä ja heijasti esityksessä käytetyt videot näyttämölle levitetylle vaalealle pinnalle.

Ikivanhaa naamioteatterin ja samalla tietenkin sirkuksen klovneriaperinnettä edusti esityksen kasvottomuus. Vilhelmiina Sinervon kasvot peitti esityksessä pään yli vedetty ihonmyötäinen, musta huppu.

Esityksen puvustuksen on suunnitellut Enna Paavilainen. Esityksen alussa Sinervolla oli yllään oranssi suojapuku, mustat kengät ja hansikkaat. Hän makasi selällään näyttämöllä täysin liikkumattomana, kasvottomana hahmona.

Esityksen jatkuessa hän kuoriutui suojapuvusta ja esiintyi mustissa vartalon myötäisissä trikoissa, joissa vain kädet ja jalat jäivät näkyvin. Vahva kontrasti nosti hienosti esiin Paavilaisen koreografian hienoja, minimalistisia yksityiskohtia, esimerkiksi Sinervon sormien tanssin näyttämöllä.

Esityksen nimen viittaus kuoleman jälkeiseen elämään houkutteli antamaan esityksen tarinalle apokalyptisen tulkinnan. Teollisesta vallankumouksesta alkanutta oman aikamme megahybristä seuraa suuri hiljaisuus.

Romahduksesta alkaaa harvojen eloonjääneiden yksinäisyyden aika. Tätä todisti esityksen loppuun sijoitettu ripaus nukketeatteria. Tuossa kohtauksessa jossain tuolla kaukana näyttämön äärirajoilla yksinäinen astronautti oranssiseen suojapukuun puetun nuken hahmossa palasi avaruuskävelyltään tyhjyydessä leijuvalle avaruusasemalleen.

Life After

Esitys Teatteri Telakalla 25.5.2022

Konsepti ja sirkusesiintyminen Vilhelmiina Sinervo
Koreografia Hedda Liukkala
Valosuunnittelu Kauri Klemelä
Äänisuunnittelu Tuomas Gröndahl
Lavastus Perttu Sinervo

Puvustus Enna Paavilainen
MediataiteilijaSara Pathirane

Tuotanto Vilus.art ja Agit-Cirk