Espoon & teatterin Minna Craucher on musikaali tämän kirjoittajan makuun. Kantaesitys oli älykästä, räiskyvän energistä ja mielikuvitusta ruokkivaa teatteria, jossa kaikki esityksen elementit olivat balanssissa. Puhutteleva käsikirjoitus, oivaltava dramaturgia, tarttuva musiikki ja loistelias näyttelijäntyö tarjosivat teatterinautinnon, joka vei ajantajun.
Esitys oli ajoittain myös niin tajuttoman hauska, että omia naurunpyrskähdyksiä piti hillitä suu mutrussa.
Teatteri on hetken taidetta ja sellaisena kiinni ajan hengessä. Espoon teatterin esityksessä ajan lyhyt historia tiivistyi Minna Craucherin puhuttelevaan loppukohtaukseen.
Kohtauksen vaihtoehtoisessa historiassa Lapuan liikkeessä toiminut Craucher on noussut Suomen diktaattoriksi ja jakaa oikeutta puhujakorokkeensa takaa. Hän määrää viemään entisen rakastajansa Olavi Paavolaisen ja tämän hengenheimolaiset saunan taakse. Nuo ylellisyyspalvelujen tekijät – suomalainen kulttuuri – lopetettaan tämän blondin määräyksestä niskalaukauksella.
Aino Pennasen käsikirjoitus perustuu historialliseen henkilöön. Teini-ikäisenä prostituutiolla ja pikkurikoksilla itsensä elättänyt Maria Vilhelmiina Lindell piti keksityn identiteetin turvin Minna Craucherina Helsingissä 20- ja 30-luvuilla kirjallisuussalonkia, joka veti houkutuksillaan puoleensa aikansa nimekkäimpiä kulttuurihenkilöitä, poliitikkoja ja upseereja kuin hunaja kärpäsiä.
Yhdessä musikaalin avainbiiseistä kysytään kuka ja mikä oli Minna Craucher? Hyvin puhutteleva ja samalla hieman arvoituksellinen vastaus näihin kahteen kysymykseen löytyi katsojien pureskeltaviksi esityksen dramaturgiasta. Kukin musikaalin seitsemästä näyttelijästä esitti Minna Craucherin roolia vuorollaan.
Käsikirjoittaja Pennasen, ohjaaja Riita Oksasen ja säveltäjä Eeva Kontun luoma dramaturgia toi esityksen iholle. Sosiaalisen median virtuaalimaailmassa kuka tahansa voi tekeytyä keneksi tahansa mitä erilaisemmista syistä. Iljettävin esimerkki tästä on aikuisten lapsiin ja nuoriin kohdistama grooming. Verkossa toisen ihmisen identiteetin voi myös varastaa ja anastetun identiteetin avulla pääsee nylkemään rahaa varkauden uhreilta myös todellisessa maailmassa.
Craucher onnistui huijaamaan salonkinsa asiakkaita, velkojiaan ja viranomaisia vuosikausia. Tänään kukaan ei voi viranomaisten kirjoissa vaihtaa henkilöllisyyttään yhtä sujuvasti. Mutta sillä ei oikeastaan ole nytkään väliä. Craucher oli jo sata vuotta sitten aikansa julkkis, henkilö, joka tunnettiin siitä, että hänet tunnettiin. Ihmisten väärät mielikuvat hänen taustastaan ja rikkaudestaan avasivat lähes kaikki ovet.
Maria tarvitsi muodonmuutokseen sinnikkyyden ja häikäilemättömyyden lisäksi myös hyvää tuuria. Onni potkaisi, kun hän pääsi vankeinhoidon suositusten avulla piikomaan Saksaan yläluokkaiseen perheeseen ja oppi sillä saksan kielen ja herrasväen käytöstavat – elämäntavan, jossa oleellista ei ole vain se, miten asiat ovat, vaan ennen kaikkea se, miltä ne näyttävät.
Kysymystä miksi käsiteltiin aika kattavasti jo musikaalin ensimmäisessä kohtauksessa. Maria Lindell syntyi 16-vuotiaan teiniäidin aviottomana lapsena ja hän karkasi 15-vuotiaana isäpuolensa ja sukunsa holhouksesta Pirkkalasta Tampereelle. Kohtauksessa Maria on juuri päässyt vapaaksi vankilasta ja hän keskustelee ystävättärensä kanssa huoraamisen vaaroista. Myöhemmässä kohtauksessa Maria keskustelee ystävättärensä kanssa siitä, millaista elämää hän eläisi tultuaan rikkaaksi.
Viime vuosisadan alkupuolella naiset joutuivat maksamaan itsenäisyydestään kovan hinnan. Pako patriarkaattisesta isänvallasta saattoi usein merkitä vain päätymistä irtolaislain voimalla operoivan yhteiskunnan isäntävallan alle.
Tarinan taitekohdassa Olavi Paavolainen jättää monivuotisen rakastajattarensa eikä Craucher suhtaudu hyvällä nuoren rakastajansa irtiottoon. Tätä henkien taistoa kuvaavasta, Petrus Kähkösen ja Miiko Toiviaisen sykähdyttävällä intensiteetillä näyttelemästä kohtauksesta syntyi samalla tarinan tragikoominen huipentuma farssimaisine käänteineen.
Tarinan Mika Waltari ehti vielä toimia toimittajana ja päätoimittajana Craucherin mesenaattiensa kanssa perustamassa Seura-lehdessä. Sitten Tulenkantajien kirjailijat ja taiteilijat vetäytyivät kuvasta ja heidän tilalleen Craucherin salonkiin marssivat Lapuan liikkeen aktivistit.
Suomalaisen äärioikeiston toilausten kuvauksessa Pennasen herkullinen ja mehevä kieli saavutti maksiminsa. Kähkösen tulkitsemana juopuneen Vihtori Kosolan uho oli voimallista ja perkeleet napsahtelivat maaliinsa kuin pyssyn suusta. Tiina Kaukasen pukusuunnitteluun kuuluneet mustat nahkatakit loivat vaaran tuntua.
Craucher värväytyi Lapuan liikkeen varainkerääjäksi ja liikkeen lehden Aktivistin ilmoitushankkijaksi käyttämällä Mannerheimin tekaistuja suosituksia. Liikkeen johto oli tietoinen hänen rikollisesta menneisyydestään, mutta ei piitannut siitä. Tarinan Olavi Runolinna (Robert Kock) tokaisi, että rikollinen menneisyys on tässä liikkeessä vain meriittiä.
Näin historia toistaa itseään myös teatterissa.
Mäntsälän kapina tehtiin tässä tarinassa ”läpällä ja juovuksissa”. Pennasen näytelmässä Kosolan ja Lapuan liikkeen todellisen johtajan K. M. Walleniuksen kerrotiin olleen kapinan aikana koko ajan ympäripäissään.
Kosola ja Wallenius joutuvat kapinan jälkeen vankilaan ja Craucher alkoi näytelmässä haaveilla liikkeen johtajuudesta. Hän halusi perustaa juoppojen kansanliikkeen raunioille oikean fasistisen puolueen.
Craucherin salongissa tarjoiltiin kieltolain aikana avokätisesti alkoholia, joten ei ihme, että sinne löysivät tiensä myös toimittajat. Suomen Sosiaalidemokraatin päätoimittajalle Craucher vuoti omalla nimellään tietojaan Lapuan liikkeen suunnitelmista.
Runolinna epäili, että Craucher oli Neuvostoliiton liikkeeseen ujuttama vakooja ja syytti häntä petoksesta. Draaman kaaren päässä sankaritartamme odotti traaginen loppuhuipentuma. Supisuomalaisen kurtisaanin juonittelu päättyi laukaukseen.
Minna Chaucher elää yhä aikalaistensa kirjojen hahmona. Hänen kaltaisensa hahmo löytyy Joel Lehtosen romaanista Rakastunut rampa, Martti Merenmaan romaanista Nousuvesi ja Mika Waltarin romaanista Suuri illusioni. Uudella vuosituhannella hänen tarinaansa on palattu Reetta Laitisen sarjakuva-albumissa Kirjailija ja madamme, Kjell Westön romaanissa Kangastus 38 ja Enni Mustosen romaanissa Ruokarouvan tytär.
Pennasen Minna Craucher on toinen tämän supisuomalaisen kurtisaanin elämäntarinaan perustuva näytelmä. Vuonna 1993 julkaistiin Tauno Yliruusin kirjoittama näytelmä Seikkailijatar – Minna Craucher. En löytänyt tietoja Yliruusin näytelmän esityshistoriasta. Myös näytelmä puuttuu joistakin Yliruusin teosluetteloista.
Kirjailija Joonas Konstig kuvaa blogissaan Yliruusia Espoon kansainvälisimmäksi kirjailijaksi. Yliruusi kuoli vuonna 1994.
Suomen teatterin taistolaisvuosina 70-luvulla Yliruusin näytelmiä ei tiettävästi esitetty lainkaan ja boikotti jatkui ilmeisesti aina 80-luvulle asti. Yliruusin heti Tshekkoslovakian miehityksen jälkeen vuonna 1968 kirjoittama ja miehitykseen liittyvä näytelmä Makuuhuoneet esitettiin Suomessa vasta vuonna 1990 ja tuolloin sen esitti Kansalllisteatterin Tarton Vanemuine-teatteri.
Minna Craucher
Espoon & Teatterin kantaesitys Revontulihallissa 18.9.2024
Käsikirjoitus Aino Pennanen
Säveltäjä, musiikin harjoitus ja kapellimestari Eeva Kontu
Ohjaus Riikka Oksanen
Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
Lavastaja Tinja Salmi
Valosuunnittelu Ville Mäkelä
Äänisuunnittelija Tony Sikström
Esiintyjät Laura Hänninen, Petrus Kähkönen, Jussi-Pekka Parviainen, Roosa Söderholm, Robert Kock, Miiko Toiviainen