Esitys kiertyi katsojan tajunnan ympärille kuin köynnöskasvin kärhi – Teatteri Telakan performanssissa ajatusten syvällisyys, esittämisen ilmaisuvoima ja ideaali kauneuden kokemisesta olivat yhtä – Näin tehdään merkityksellistä taidetta

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen oli lumoavan kaunis performanssi, joka kohtaus kohtaukselta kiertyi kuin köynnöskasvin kärhi katsojan mielen ympärille. Kuvan kohtauksessa Vilhelmiina Sinervon sirkustaide antoi esteettisen hahmon meidän käsityksellemme elämän synnystä maapallolla. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Teatteri Telakan Kärhi osa 1: Kohtaaminen oli performanssia parhaimmillaan. Esityksen ensi-ilta oli koskettavan kaunis kokonaisuus. Tommi Silvennoisen, Vilhelmiina Sinervon ja Nadja Räikän teos oli yhdistelmä runoutta, sirkustaidetta ja esineimprovisaatiota. Näitä elementtejä yhdisti veistoksellisen hidas liike. Katsojan mielen näyttämöllä teos eteni kierros kierrokselta kohti ymmärryksen valoa kuin köynnöskasvin kärhi.

Syvyyttä muuten sanattomalle teokselle antoivat Reetta Pekkasen runot. Ääneen luetut runot olivat säkeitä Pekkasen Kalevi Jäntti -palkinnolla palkitusta kokoelmasta Kärhi. Näissä luetuissa runoissa Pekkanen yhdisteli mielikuvia meitä itse kutakin ympäröivän sosiaalisen mikrokosmoksen todellisuudesta ja maailmankaikkeuden muodostavan makrokosmoksen todellisuutta.

”Avaruudesta ei niin vain lähdetäkään minnekään pois.”  

Pekkasen runoissa maailmankaikkeus on jäähtynyt koko ajan syntymästään asti. Termodynamiikan toisesta pääsäännöstä on kuitenkin olemassa ainakin yksi tunnettu poikkeus – me itse, maapallon biosfääri. Orgaaniset molekyylit voivat lisätä järjestystä auringonvalosta saatavan energian avulla.

Esityksessä fotosynteesi käynnistyi pyörivän tason päällä. Sen merkiksi Tommi Silvennoinen laittoi keskelle kattausta maljan, jossa vesi oli värjäytynyt vihreäksi. Kohtauksen alussa Nadja Räikkä ja Vilhelmiina Sinervo täyttivät lasisia maljoja vedellä, jonka he sitten värjäsivät siniseksi. Se kertoi ainakin minulle katsojana tarinan siitä, miten ilmakehä, sen sininen väri on vuosimiljardien kuluessa syntynyt. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Tästä elämän ja fotosynteesin synnystä esityksessä oli todella upeasti esineimprovisaation keinoin toteutettu osuus. Sinervo ja Räikkä kaatoivat pyörivällä alustalla oleviin lasimaljoihin ensi vettä ja sitten he värjäsivät tämän veden siniseksi. Aurinko nousi tämän alkumaailman taivaalle taskulapun kirkkaana valona. Lopulta Silvennoinen kantoi keskelle kattaus maljan, jossa vesi oli värjätty vihreäsi.

Kasvit olivat aloittaneet maapallon muokkaamisen avaruuden vihreäksi keitaaksi. Ilmakehän koostumus alkoi muuttua ja taivas sen yllä sai sinisen värinsä.

Valon lisäksi esityksessä, heti sen alussa korostui se toinen tärkeä elementti vesi. Maapallo kiertää aurinkoa niin kutsutulla elämänvyöhykkeellä, jossa vesi ei kaasuunnu välittömästi eikä jäädy kaikkialla pysyvästi. Tätä veden kiertokulkua Sinervo kuvasi taitavalla ja koskettavan kauniilla jongleerauksella ensin teekupin ja siten vedellä täytyn vadin kanssa.

Kotien tutut huonekasvit olivat hallitseva osa näyttämän esineistöä. Kukkapöydälle tai ikkunalaudalle nostetut ruukkukasvit tuovat varmasti lohtua monelle yksinäiselle. Ne symbolisoivat meidän kaipuutamme luontoon. Toisaalta ne myös korostivat sitä, miten vääristynyt meidän suhteemme luontoon voi olla. Yhdessä kohtauksessa Sinervo veti näyttämöllä perässään laskuvarjoa, jonka kuvun painoiksi ja jarruiksi oli kasattu ruukkukasveja.

Hyppy tuntemattomaan. Kohtauksessa, jossa Vilhelmiina Sinervo veti perässään kasveilla peitettyä lakuvarjon kupua, oli vahvaa symboliikkaa. Ihmiskunta on kuin jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä. Jos ilmastomuutoksen hidastamiseksi ja lopulta torjumiseksi tehdyt suunnitelmat ja toimet eivät onnistu, toista mahdollisuutta ei tule, varavarjoa ei ole. Kuva © Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Loisteliaasti toteutetun kohtauksen symboliikkaa oli helppo tulkita. Happi, jota me hengitämme, on peräisin vihreiden kasvien fotosynteesistä. Kysymys on herkästä tasopainotilasta, jota kutsutaan hiilikierroksi.  Viimeksi kuluneiden kahden vuosisadan aikana ihmiskunta on alkanut järkyttää tätä herkkää tasapainoa polttamalla maaperään varastoitunutta fossiilista hiiltä kiihtyvällä vauhdilla. Ilmastomuutoksen seuraukset ovat jo nyt meidän jokaisen nähtävissä.

Me suhtaudumme kuitenkin edelleen tähän uhkaan kuin korkealta jyrkänteeltä alas syöksyvä BASE-hyppääjä, vaikka varavarjoa ei ole eikä toista mahdollisuutta tule, jos varjo ei aukea.

Me Teatteri Telakan katsojat saimme tutustu Sinervon taiturimaiseen sirkustaiteeseen jo vuosi sitten, kun Hedda Liukkalan laatimaan koreografiaan perustuva Life After sai ensi-iltansa. Myös nyt Sinervon huikea tanssi nuoralla kuului esityksen kohokohtiin.

Life After oli jälkikirjoitus ihmiskunnan historiaan. Kärhissä maailma vielä tasapainoili nuoralla Sinervon hahmossa. Toiveita herättävää hänen taitavassa akrobatiassaan oli kohtaus, jossa alussa selällään huojuvalla nuoralla tasapainoillut Sinervo punnersi itsensä seisomaan. Itse tulkitsin tätä huikeata akrobatiaa niin, että ihmiskunta voi vielä nousta lähes mahdottomasta sillasta taistelemaan olemassaolostaan. Sen jälkeen Sinervon kävely löysällä nuoralla osoitti kutenkin tehtävän vaikeuden. Jokainen askel kohti päämäärää johti yhä jyrkempään ylämäkeen.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen -esityksen nimi kertoo, että jakoa on luvassa. Teatteri Telakan verkkosivulla kerrotaan, että Kärhi, osa 2: Liikkeellelähtö järjestään Purkutalo Pinni47:ssä 7.6.-30.7.

Kärhi, osa 1: Kohtaaminen

Performanssi Teatteri Telakan näyttämöllä 12.5.2023

Suunnittelu ja toteutus: Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo, Nadja Räikkä

Runot: Reetta Pekkasen teoksesta Kärhi

Teknikot: Perttu Sinervo ja Jaani Leinonen

Esitysoperointi Perttu Sinervo

Tuotanto ja markkinointi: Maarja Kaasik, Heidi Vehmas, Havanna Salmela

Graafinen suunnittelu ja valokuvat: Petteri Aartolahti

Esityksessä soitettu musiikki: Django Reinhardt, Elvis Presley ja Max Richter

Musiikki kasvien äänistä Lauri Ainalan ja Kalle Hammin levyltä Immigrant Garden