Todellisuus on aina tarua ihmeellisempää. Valtavan omaisuuden finanssihuijauksilla tehneen Jordan Belfortin ura ja elämä ovat juuri tällainen tositarina, joka ylittää mielikuvituksen rajat.
Senttiosakkeiden kaupalla aloittaneesta Belfortista tuli nopeasti Wall Streetin iso paha susi. Omien sanojensa mukaan mies ansaitsi 26-vuotiaana 49 miljoonaa dollaria vuodessa. Se oli hänen omasta mielestään kuitenkin liian vähän, vajaat miljoona taalaa viikossa. Vituttaahan se nuorta miestä moinen uusavuttomuus.
Äkkirikastuneen Belfortin elämäntavat ja bakkanaalit, joita hän järjesti perustamansa Stratton Oakmontin meklareiden kanssa, olivat vailla vertaa. Rikastumisen aiheuttama kiima ja hurmos ovat tekojen tasolla silkkaa rahassa rypemistä. Roope Ankan esimerkkiä noudattaen firman juhlissa sekä miehet että naiset piehtaroivat äkkirikastumisen aiheuttaman euforian vallassa pääsääntöisesti paljain päin.
Aika on usein hyvä elokuvan laadun mitta. Saara Cantellin tuore elokuva Ainoat oikeat kesti tunnin ja 56 minuuttia ja tuntui ainakin kaksi tuntia liian pitkältä leffalta. Martin Scorsesen kolme tuntia kestävä The Wolf of Wall Street ei tuntunut sen paremmin lyhyeltä kuin pitkältäkään. Scorsese ottaa katsojan mielen haltuunsa mestarin otteella.
Scorsesen kerronta on hyvin intensiivistä. Kolmeen tuntiin ei mahdu yhtään turhaa kohtausta, tai ainakin siltä minusta yhä tuntuu. Maanisella vauhdilla etenevää tarinaa rytmittävät suvantovaiheet, joissa dialogi menee hyvin syvälliselle ja ennen muuta kiinnostavalle alueelle. The Wolf of Wall Street on elokuva, joka pistää pohtimaan. Se kuuluu niihin harvalukuisiin elokuviin, jotka kestävät myös uudelleenkatsomisen.
The Wolf of Wall Street on mestariteos!
Leonardo DiCaprio tekee elokuvan Jordan Belfortina todennäköisesti upean uransa parhaan roolityön. DiCaprio on elokuvan Belfortina finanssimaailman shamaani, jonka maaninen hurmos tarttuu alaisiin ja saa äkkirikastumisen toivossa elävän rahvaan lisäksi lopulta myös aina rahoistaan tarkat raharikkaat ja finanssisektorin kaiken koneet ammattilaiset lankeamaan loveen.
DiCaprion Belfortilla on tappajan vaistot. Moraalilla ei ole mitään virkaa pörssimeklarin ammatissa. On aivan sama voittaako vai häviääkö pörssivälittäjän asiakas. Oleellista on vain se, että välittäjän omalle komissiotilille virtaa dollareita. Näin nuorta keltanokkaa, meklaritutkintoa vasta suorittavaa Belfortia opastaa elokuvan alussa kokenut pörssimeklari (Matthew McConaughey).
Mieleenpainuvinta The Wolf of Wall Street elokuvassa ovat sen mahtavat joukkokohtaukset. Scorsese ja käsikirjoituksen Belfortin omaelämänkerran pohjalta kirjoittanut Terence Winter kuvaavat hyvin terävästi ja uskottavasti joukkojen psykologiaa.
Belfort on paitsi ryöstökapitalismin ruumiillistuma, myös johtaja, joka on lähes loppuun asti antelias ja lojaali yhtiönsä työntekijöitä kohtaan. Stratton Oakmont on New Yorkin betoniviidakossa lymyävä heimo ja Belfort sen kiistaton shamanistinen johtaja, joka tuntee munaskuitaan myöten ihmiselle tyypillisen laumakäyttäytymisen psykologian.
Elokuvan joukkokohtaukset ovat häkellyttäviä. Joukkokohtauksin ladattu hurmos, kiihko ja hysteria ovat hengästyttävää katsottavaa. Niitä leimaa seksuaalisuus ja aggressio. Äkkirikastumisen aiheuttama kiima ja euforia firman bakkanaaleissa muistuttavat Scorsesen elokuvassa kovasti uskonnollisen hurmosliikkeen tai poliittisen ääriliikkeen joukkokokouksia. Apinoiden planeetalla tässä eletään. Paviaanilauma paniikissa!
Ei maailmaa järjellä hallita. Vanha hokema pitää edelleen paikkansa. Äkkirikastuminen, ihmisten huijaaminen finanssimarkkinoilla ei sekään ole ensisijaisesti järjen, vaan palavan tunteen asia.