Koreografi Mari Rosendahl taitaa pitää elokuvista. Näin tohdin epäillä. Tanssiteatteri MD:n Aliveness alkoi Klaara Haapasen soololla. Kulmikkaita robottimaisia liikeitä ja niiden taustalla metallinen, kumiseva ja kirskuva äänimaisema. Valaistus oli kuin suoraan Fritz Langin elokuvasta Metropolis.
Tuota ikonista hahmoa on yhä vaikea sivuuttaa. Meille tavallisille sukankuluttajille hurjaa vauhtia kehittyvä tekoäly on yhä silkkaa science fictionia – hyppy arvoitukselliseen ja outoon maailmaan.
Ja elokuvan maailmassa liikuttiin myös tuon esityksen aloittaneen soolon lopussa, kun Joel Alalantela tuli mukaan duettoon. Haapanen taivutti notkean selkänsä ja esitti meille William Friedkinin ohjaaman Manaajan kuuluisimman kohtauksen, niin kutsutun hämähäkkikävelyn.
Eikä alun selkeästi luettavien merkitysten luoman tunnelman ja tummilla varjoilla sävytettyjen näyttämökuvien aiheuttamaa ahdistusta vähentänyt se, että Alalantela teki ensimmäisen sisääntulon näyttämölle kaasunaamari kasvoillaan.
Metropolis on mykkäelokuvan suuri klassikko, joka valmistui vuonna 1927 Saksassa, jossa kansa oli jakautunut jyrkästi kahtia ja Weimarin tasavaltana tunnettu demokratia teki kuolemaa. Adolf Hitler nousi valtaan ja perusti kannattajineen maahan fasistisen diktatuurin vuonna 1933.
Manaaja kertoo varsinkin katollisen kirkon piirissä vahvana elävästä uskosta riivaajiin. Kysymys on meille ihmisille tyypillisestä projektiosta, joka on otollisissa olosuhteissa johtanut meidät yhä uudestaan uusiin hirmutekoihin.
Paha on aina jossain tuolla meidän ulkopuolellamme.
Me katsojat jouduimme siten Hällä-näyttämöllä keskelle painajaista. Hienon aloituksen jälkeen, tuskin kukaan meistä yllättyi, että seuraavaksi olimme keskellä sotaa. Heikki Järvisen vaikuttavissa videoissa sotilaat ja heidän varjonsa marssivat kohti taistelua ja Alalantela heidän mukanaan. Kypärien mallista saattoi päätellä, että Järvisen käyttämä kuvamateriaali oli toisesta maailmasodasta tai Vietnamin sodasta.
Ylen haastattelussa Rosendahl muistuttaa, että tanssi on sanatonta taidetta eikä sitä voi ymmärtää väärin. Helppous, jolla minä olin löytävinäni hänen koreografiastaan suuren ja vaikuttavan tarinan, laittoi pohtimaan Rosendahlin ikää. Tanssin Tiedotuskeskuksen sivuilta tai Wikipediasta tätä tietoa ei löytynyt.
Rosendahl on saanut Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitoksessa klassisen baletin tanssijan koulutuksen. Tanssin Tiedotuskeskuksen teosluettelon mukaan hänen ensimmäinen debyyttinsä oli moderniin tanssiin perustunut Pekka ja susi Tampereen Teatterin Frenckell-näyttämöllä vuonna 1994. Tanssiteatteri MD:n kotisivuilla kerrotaan, että Rosendahlin taiteilijanura on kestänyt 30 vuotta.
Tanssi on yhteisön tekemää taidetta ja nykytanssissa, jossa perinteet ja kirjoittamattomat säännöt eivät kahlitse ilmaisua, tämä yhteisöllisyys korostuu. Rosendahl on yksi Tanssiteatteri MD:n perustajista. Itse esitystä leimasi voimakas liikekieli, jonka perusteella on ainakin syytä epäillä, että myös Haapanen ja Alalantela ovat tahtoihmisiä. Mikä ei sinänsä ole yllättävää, kun tanssijoista on kysymys.
Tanssiteatteri MD:n riveihin äskettäin kiinnitetyn Alalantelan ura on kiinnostava. Hän aloitti tanssin harrastamisen vakavassa mielessä vasta aikuisena. Ensimmäiset tanssiaskeleensa hän otti 21-vuotiaana Etelä-Pohjanmaan Opiston tanssin koulutuslinjalla. Näin kertoo Yhteiset lapsemme lehden Alalantelaa haastatellut toimittaja.
Sitä ennen Alalantela ehti valmistua ravintolakokiksi. Tanssijan ammattiin hän valmistui Tampereen Konservatoriosta vuonna 2012. Taiteilijaksi Alalanteen tie on kulkenut siten samanlaisia polkuja kuin tamperelaisen tanssitaiteen legendan Ari Nummisen ura. Numminen lähti Valmetin konepajalta tanssijaksi 80-luvun alkupuolella.
Alalantela on tanssijaksi rotevaa tekoa. Hän liikekielessään oli voimaa, joka istui kuin nakutettuna siihen mielikuvaan, joka minun mielessäni punoutui esityksen tarinaksi. Mielikuvat sodan kauhuista ja vaarasta muovautuivat Alalantelan tanssissa tunteeksi voimakkaasta läsnäolosta.
Myös Haapasen jäsenissä ja vartalossa on epäilemättä voimaa kuin pienessä kylässä. Se näkyi esityksen aloittaneessa upeassa soolossa ja sai uusia, syventäviä ulottuvuuksia, kun sotatantereilta päästiin takaisin rauhan töihin. Haapasen ja Alalantelan duetto sai lyyrisiä muotoja ja kasvoi esteettiseen maksimiinsa.
Nykytanssi on korostetun tasa-arvoista kuin suomen kieli ikään. Tätä tasa-arvoa korostetaan androgyyneillä esiintymisasuilla. Liikekielessä toistoja ei ole eriytetty, vaan esimerkiksi nostoja molemmat suupuolet suorittavat samalla tavalla.
Aliveness poikkesi tästä nykyisestä vallitsevasta traditiosta. Rosendahlin itse suunnittelemat esiintymisasut korostivat Haapasen naisellisuutta ja Alalanteen miehisyyttä. Intensiivinen paritanssi teki jo sinänsä näkyväksi sen seksuaalisuuden, joka meissä kaikissa on. Minunlaiselleni katsojalle tämä näkyvä fyysinen läheisyys viesti luottamuksesta.
Katsomossa saattoi vain huokailla sitä, miten vaikuttavaa ja kaunista tanssitaide on ja miten kauniita (anteeksi nyt vai) eläimiä ihmiset parhaimmillaan ovat.
Venäläinen emigranttikirjailija Mihail Šiškin on sanonut, että olemme siirtyneet sodan jälkeisestä ajasta sotaa edeltävään aikaan. Se on ikävästi sanottu. Aliveness ei kuitenkaan kertonut vain siitä hämmennyksestä ja pelosta, jota maailmantilanne meissä herättää. Varmasti kannustimena on myös ollut se hätä, jota kulttuurialan toimijat tuntevat rajujen budjettileikkausten takia.
Inspiraation lähteenä esitykselle on Rosendahlin mukaan ollut italialaisen vastarintaliikkeen taistelulaulu Bella Ciao. Mussolinin fasisteja ja saksalaisia miehittäjiä vastaan toisen maailmansodan aikana taistelleet partisaanit sanoittivat tämän vanhan kansanlaulun uusilla sanoilla omiin tarkoituksiinsa. Aikaisemmin se oli ollut eri sanoituksella maan riisipelloilla raataneiden naisten voimauttava laulu.
Vielä ei suomalaisen kulttuurin haudalle tarvitse viedä kukkia. Uhreja tämä taistelu ilmaisunvapauden ja -oikeuden puolesta tulee varmasti vaatimaan. Monen alalle pyrkivän nuoren taiteilijan ura jää pelkäksi lupaukseksi. Periksi ei kuitenkaan anneta. Tähän tinkimättömään asenteeseen varmaan viittaa myös teoksen nimi Aliveness.
Jos mieleen jäi tästä kysymys, mitä Italian vuorilla taistelleille parisaaneille kävi sodan jälkeen, lukekaa joskus Giovanni Guareschin tarinoita. Jos ei varmaa tietoa ole, olettakaamme, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin.
Aliveness
Tanssiteatteri MD:n esitys Hällä-näyttämöllä 9.11.2024
Koreografia Mari Rosendahl
Tanssi Joel Alalantela, Klaara Haapanen
Valosuunnittelu Sari Mayer
Äänisuunnittelu Henri Puolitaival
Piano-osuuden sävellys Jussi-Pekka Nuto
Esitysluonnos ja teoskuvat, video Heikki Järvinen
Puvustus Mari Rosendahl
Pukujen ompelu Laura Lipiäinen
