Näytelmäkirjailija Sami Keski-Vähälä on tehnyt varmasti paljon töitä käsikirjoituksensa eteen. Nokiasta on yrityksenä kirjoitettu valtava määrä lehtijuttuja ja toistakymmentä kirjaa. Tietojen täydennykseksi verkosta voi kaivaa loputtomasti enemmän tai vähemmän luotettavia dokumentteja tästä maailman matkapuhelinmarkkinat valloittaneesta yritysjätistä kaikilla maailman kielillä.
Turun kaupunginteatterin Nokia ei silti ole dokumenttiteatteria. Tästä meitä katsojia vielä muistutettiin näyttämöltä esityksen päätteeksi.
Näytelmänä Nokia ei ole myöskään shakespearelainen historiallinen, tai sanotaan nyt lähihistoriallinen draama ruhtinas Jorma Ollilan noususta ja tuhosta ja hänen haastajansa, vallanperijän Risto Siilasmaan kamppailusta vallasta ja jättiyhtiön tulevaisuudesta. Eikä tarinan luonnetta tässä suhteessa muuta se, että Keski-Vähälä kuin piruuttaan rinnastaa Ollilan ja Siilasmaan sankaritarinat Väinämöiseen ja Lemminkäiseen.
Eikä tarvitse olla. Tampereen Työväen Teatterin suuren näyttämön näyttämöllä näyteltiin todella hienoa ja omalla tavallaan täydellistä puheteatteria, jonka tyylin lähtökohdat oli helppo ajoittaa ja paikallistaa. Esityksestä näki, miten paljon Ryhmäteatteri on loistonsa päivistä alkaen vaikuttanut suomalaiseen teatteri-ilmaisuus. Nokiassa oli samaa inhimillisyyttä ja loistokkuutta kuin Esa Leskisen ohjaamassa ja Keski-Vähälän dramatisoimassa trilogiassa Päällystakki, Euroopan taivaan alla ja Jatkuvaa kasvua.
Myös Nokiassa bisnesmaailman raaka todellisuus kiedottiin lempeän ironian vaippaan siinä, missä työelämän rajuja muutoksia ja näiden muutosten uhreja edellä mainitun trilogian näytelmissä kuvattiin myötätuntoisen huumorin keinoin. Tässä todellisuutta terävästi kuvaavassa teatterin maailmassa sekä herrat että me narrit olemme erehtyväisiä ihmisiä.
En turhaan kehunut Keski-Vähälän näytelmäsovitusta Väinö Linnan romaanista Täällä Pohjantähden alla, jota parhaillaan esitetään Pyynikin kesäteatterissa. Dramaturgina Keski-Vähälä on varsinainen velho.
Keski-Vähälä ja Nokian ohjannut, Turun kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki kuuluvat teatterin tekijöinä saamaan Teatterikorkeakoulussa 80-luvulla opiskelleeseen kasarisukupolveen. Ulkopuolisen on helppo ainakin luulla, että yhteisymmärrys dramaturgin ja ohjaaja välillä on ollut saumatonta. Kokonaisuuteen on varmasti vaikuttanut myös Koukin mittava ura elokuvanäyttelijänä.
Nyt ei kuitenkaan seikkailtu Aki Louhimiehen Pahassa maassa. Kaksikko oli varmasti tiedostanut teatteriyleisön ikäjakauman ja armahti meitä boomereita. Esityksen kuuden näyttelijän heittäytymiset yhä uusin rooleihin ei ollut aivan yhtä kiihkeää, kuin Ryhmäteatterin bravuureissa reilut kymmenen vuotta sitten. Kohtausten rytmi oli leppoisa, ja mikä sopii Turun senioreille, natsasi hyvin myös meille Hämeen hitaille.
Lainsuojattomien henkeä Nokia edusti myös siinä, että näytelmän esteettisenä lähtökohtana on ollut niin kutsuttu tyhjän tilan teatteri. Näytelmän alkaessa näyttämöllä ei ollut yhtään lavastetta. Jättikokoon suurennetut piirilevyt ja Nokian noususta ja tuhosta kertovat pörssikurssit laskeutuivat mukaan esitykseen kuin taivaasta. Pääkonttorin kalusteet ja näyttävä komentotorni rullasivat näyttämölle tarpeen mukaan niiden jalkoihin asennettujen rullien varassa.
Tosin vanhojen esityskuvien perusteella Turun kaupunginteatterin näyttämöllä on ollut enemmän tavaraa.
Teppo Järvisen lavastussuunnittelu, Janne Teivaisen valosuunnittelu, Sanna Malkavaaran videosuunnittelu, Iiro Laakson sävellys ja äänisuunnittelu, Tuomas Lampisen pukusuunnittelu ja Anna Kuljun naamioinnin suunnittelu olivat tyköistuva, näyttävä ja toimiva osa kokonaisuutta.
Puhenäytelmä kivijalka on tietenkin näyttelijäntyö. Tampereen esityksessä vanhat herrat Taneli Mäkelä ja Carl-Kristian Rundman olivat lyömättömässä vedossa. Espoossa syntynyt Mäkelä astui eteläpohjalaisen Jorma Ollilan suuriin kenkiin uskottavasti. Rundmanilla oli monta roolia ja hauskimmillaan hän oli kivikasvoisena koomikkona näytellessään karvat korvilla Nokian puhelinten piirilevyongelmat ratkaissutta takametsien tekniikkaneroa, diplomi-insinööri Pertti Korhosta.
Siilasmaan roolin Tampereella näytellyt Markus Ilkka Uolevi oli vakuuttava introvertina, ensimmäisen sukupolven diginatiivina. Linda Hämäläinen, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Mika Kujala ja Kimmo Rasila tekivät kukin monta roolia. Roolia vaihdettiin lennossa. Esimerkiksi Kujalan rooli toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuona kääntyi Stephen Elopin rooliksi vain takkia vaihtamalla.
Nokia kesti väliaikoineen kolme tuntia. Lahjomaton aika todisti jälleen, että nyt tehtiin teatteria, joka liimaa katsojan pyllyn puutumatta penkkiin. Riemastuttavaksi turkulaisten esityksen teki se, että joka ikisestä repliikistä sai ponnistelematta selvää. Olen joskus ennenkin uskaltanut epäillä, että Turun kaupunginteatteri on ensemble, jossa näyttelijöiden puhetekniikkaa vaalitaan harjoituksilla ja suurella sydämellä.
Keski-Vähälän näytelmänsä rungoksi kaivamien historiallisten faktojen kyseenalaistamisessa ei ole mitään syytä. Tässä tarinassa ei ole roistoja tai sankareita edes siinä kalevalaisessa runomitassa. Applen pomo Steven Jobs näki Nokian hävinneen pelin jo siinä vaiheessa, kun yhtiön oma johto vielä iloitsi kaikkien aikojen tuloksesta, mutta se ei tehnyt hänestä tarinan konnaa.
Oli vain kyvyiltään vajavaisia ihmisiä. Sen pohtimisessa, heittikö Ollila oikeasti kännykkänsä akvaarion ei ole mitään mieltä, vaikka yksityiskohta tietysti korosti tarinan koomista pohjavirettä.
Keski-Vähälän näytelmä ei ole taloushistorian tulkintaa, vaan tarina, fiktiota. Tarinan luonteesta kertoi kaiken jo se, että Keski-Vähälä on kirjoittanut repliikkien joukkoon sitaatteja Kalevalasta. Tarinan lopulla Kirjokansi, Nokian Sampo upposi meren syvyyksiin.
Silti tarina kuvasi ällistyttävällä tavalla todellisuuden luonnetta kuten hyvän taiteen pitää. Tässä tarinassa suuryrityksen luotsaamista saattoi verrata merenkulkuun. Vaikka Nokian komentosillalla oli vahdissa epäilemättä joukko maan lahjakkaimpia ja terävä-älyisimpiä ihmisiä, kaikki oli monta kertaa tuurista kiinni. Keula meinasi karahtaa karille muun muassa vuonna 1987 logistiikkaongelmien takia.
Näytelmän vaikuttaviin kohtauksiin kuulu hetki, jolloin Nokian osakkeen arvo lähti iPhonen julkaisun jälkeen hurjaan syöksyyn. Näytelmän Ollilan sanoin Nokian osakkeiden lyhyeksi myyjät, finanssimaailman hyeenat kävivät raatelemaan heikkouden tilaan joutunutta yritystä. Yhtä taistelua olivat myös kohtaukset, joissa näytelmän Siilasmaa pelasti yhtiön mymällä kännykkäbisneksen Microsoftille.
Helsingin Sanomat kirjoitti tänään perjantaina jutun, jossa kerrottiin, ettei kukaan tiedä, kuka keksi Nokian kuuluisan Sloganin Connecting people.
Minusta paljon suurempi arvoitus on se, miten edellä mainitun Korhosen kaltaisen huippulahjakkuuden ja monet muut osaajat löytänyt Ollilan dream team ei löytänyt, tai ei ainakaan rekrytoinut Linux-käyttöjärjestelmän suomalaista keksijää Linus Torvaldia. Googlen meille kaikille tuttu älypuhelimien käyttöjärjestelmä Android on kehitetty Linuxin pohjalta.
Minun on vaikea uskoa, että Applen iPhone tuli Nokian johdolle yllätyksenä. Jopa tällainen kivikaudella syntynyt ymmärsi ainakin jollakin tavalla jo vuosituhannen alkupuolella, että taskussa kulkeva kännykkä oli pieni, verkkoon yhdistetty tietokone. Periaatteessa Nokian puhelimella pääsi myös internettiin. Tosin vain periaatteessa. Sitä ei tuolloin tietenkään tajunnut, että vikaa oli paisti surkeassa käyttöliittymässä, puhelimen suorittimen vaatimattomassa laskentatehossa ja muistin koossa, myös huonosti toimivassa käyttöjärjestelmässä.
Nokian puhelinbisnes kaatui siihen, ettei symbian-käyttöjärjestelmän kehitystyössä päästy puusta pitkään. Toisaalta jos tässä on uskominen Keski-Vähälän keräämään todistusaineistoon, ei myöskään Microsoftin johdossa ymmärretty syvällisesti, millaisesta ajattelutavan ja bisneksen muutoksesta alustatalous merkitsi älypuhelimien yleistyessä.
Turun kaupunginteatterin ohjelmistoon Nokia palaa syksyllä.
Nokia
Turun kaupunginteatterin esitys Tampereen Teatterikesässä Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä 11.8.2023
Käsikirjoitus: Sami Keski-Vähälä
Ohjaus: Mikko Kouki
Lavastussuunnittelu: Teppo Järvinen
Pukusuunnittelu: Tuomas Lampinen
Naamioinnin suunnittelu: Anna Kulju
Valosuunnittelu: Janne Teivainen
Sävellys ja äänisuunnittelu: Iiro Laakso
Videosuunnittelu: Sanna Malkavaara
Rooleissa: Taneli Mäkelä, Markus Ilkka Uolevi, Carl-Kristian Rundman, Linda Hämäläinen, Minna Hämäläinen, Stefan Karlsson, Mika Kujala, Kimmo Rasila
