Helsinkiläisen Teatteri Avoimien Ovien Talvisodan muoto yllätti. Näytelmä oli komedia, jossa sodan traagisia hahmoja tyypiteltiin kuin Ryhmäteatterissa hulvattomimmissa esityksissä ikään. Itseironinen lähestymistapa kuvasi hyvin sitä ristiriitoja täynnä olevaa mielenmaisemaa, jonka keskellä näytelmän suomalaiset, venäläiset ja ukrainalaiset käsikirjoittajat parhaillaan elävät.
Tähän tunteeseen oli helppo samaistua. Toisen maailmansodan kauhut pintaan nostanut Venäjän raaka hyökkäyssota on aiheuttanut meissä tunnemyrskyn, jossa vellovat voimakkaat pelon ja vihan tunteet. Varmasti jokainen ajatteleva ihminen käy sisimmässään samaa tragikoomista kamppailua kuin näytelmän tekijät. Meidät on jälleen pakotettu elämään maailmassa, jossa on pakko valita puolensa.
Kokoavia tekijöitä tässä tavattoman moneen suuntaan avautuvassa näytelmässä olivat Hanna Kirjavaisen ohjaus ja ennen kaikkea Kati Outisen, Ella Pyhältön ja Anna-Leena Sipilän todella taitava näyttelijäntyö. Tällaista tekemistä saattoi vain ihailla. Näyttelijäntyön osalta vaadittiin lähes mahdottomia ensemblen näytelmälle asettamien tavoitteiden saavuttamiseksi.
Naurulla sodalle on keskeinen sija sodanvastaisen taiteen kaanonissa. Näytelmän talvisodassa Outisen näyttelemä suomalainen tarkka-ampuja, venäläisittäin tikka, kiipeää puuhun sukset jalassa. Komissaarin roolin, jossa kommunistisen puolueen poliittinen upseeri yritti selittää rivimiehille, miksi keskellä talvista korpea soditaan, hän veti karvat korvilla hurjan liioittelun kautta. Kahden sotilaan traagisessa kohtaamisessa venäläisen sotilaan kuolinkamppailu nostettiin tasolle, johon yleensä esittävässä taiteessa ovat päässeet vain oopperan suuret diivat. Veri punasi hangen housunkauluksen alta kaivettujen punaisten kaulaliinojen muodossa.
Näytelmän tekijät ovat selvästi halunneet provosoida. Taitavat tekijät löytävät komedian työkalupakista teräviä työkaluja, mutta itse tulkitsin näkemääni niin, että kriittisen tarkastelun kohteena ovat olleet myös ne ajatusrakennelmat ja toiveet, joihin tekijät itse ja me kaikki olemme uskoneet ja luottaneet vielä reilut kymmenen vuotta sitten.
Näytelmän ytimessä oli kysymys ajattelun ja sanomisen vapaudesta. Sekä tieteen että taiteen tekijöitä vaaditaan valitsemaan puolensa. Jopa sotatieteen tutkija Ilmari Käihkö on törmännyt näihin rajoihin. Ylen verkkosivujen kolumnissaan hän muistuttaa, että tutkijoiden sanavapaus on jo nyt laitettu kyseenalaiseksi. Taiteen kohdalla gallerian päätös perua jo sovittu Kai Stenvallin Putin-aiheisten maalausten näyttely lienee tuorein tapaus.
Viha, pelko ja omasta voimattomuuden tunteesta johtuva turhautuminen ohjaavat nyt meidän käyttäytymistämme ja päätöksentekoamme.
Otaksun, että Teatteri Avoimien Ovien ja Lahden kaupunginteatterin yhdessä tuottama Talvisota on tehty testaamaan näitä rajoja teatteritaiteen kontekstissa. Tästä kertoo ainakin Kirjavaisen käsiohjelmaan kirjoittamat ohjaajan saatesanat.
Näytelmän juuret ovat produktiossa, jossa suomalaisten, venäläisten ja ukrainalaisten näytelmäkirjailijoiden muodostamien työpajojen osanottajat kirjoittivat talvisodasta lukudraamaa vuoden 2009 Baltic Circle -festivaalille. Talvisodan ensimmäiseen jaksoon on otettu kohtauksia tuosta alun perin draamaksi kirjoitetusta pasifistisesta performanssista.
Uutta Talvisotaa ovat käsikirjoittaneet suomalaiset Hanna Kirjavainen, ja Ari-Pekka Lahti, ukrainalainen Oleg Mihailov sekä venäläiset Mikhail Durnenkov ja Evgenii Kazachkov. Näytelmän toisessa osiossa kuvataan muun muassa vuoden 2009 lukudraaman syntyä ja suomalaisten kirjoittajien tuntoja.
Varsinkin toisessa osiossa oli mukana paljon taiteen sisäistä puhetta, joka avautuisi helpommin ulkopuoliselle, jos näitä tarinoita olisi avattu hieman enemmän myös käsiohjelmassa. Vuoden 2009 lukudraamaa kirjoitettiin työpajoissa, joihin osallistuivat suomalaiset Kirjavainen, Ari-Pekka Lahti ja Ulla Raitio, venäläiset Mikhail Durnenkov ja Evgeni Kazachkov ja ukrainalainen Maksym Kurochkin.
Osa työpajojen kirjoittajista on otettu mukaan roolihenkilöinä uuteen Talvisotaan. Yhteisen näkemyksen löytäminen ei ollut tuolloin reilut kymmenen vuotta sitten helppoa. Näytelmän Ari-Pekka Lahti kertoi, miten vuoropuhelu näytelmän Maksym Kurochkinin kanssa oli edetä käsirysyn asteelle. Asevelvollisuutensa siviilipalveluna suorittanut näytelmän Lahti halusi jopa vetää näytelmän Kurochkinia turpaan, vaikka hänen piti samalla tunnustaa, ettei oikein tiennyt, miten se tehdään ja onko hänestä kenenkään lyöjäksi.
Lahdelle talvisota oli Suomen kansaa yhdistänyt suuri draama ja trauman aihe. Hänellä oli myös omakohtaisia muistoja isoisästään, joka hevosmiehenä haki ruumiita öisin rintamalinjojen väliseltä ei kenenkään maalta. Kurochkinille talvisota oli vain yksi paikallinen konflikti ja rajakahakka Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton paikallisten sotien historiassa. Yksimielisiä he ovat olleet ehkä siitä, että Ukrainan Zhytomyrin alueelta koottu puna-armeijan 44. divisioona maksoi hirveän hinnan tästä rajakahakasta lähtiessään noin kuvainnollisesti sanottuna torvet soiden paraatimarssille kohti Oulua.
Sama näkemyksien ristiriita toistui näytelmässä, kun siinä näytelmän Lehto ja Kirjavainen olivat katsomassa vuoden 2009 lukudraamasta ”Pelottomassa teatterissa” tehtyä sovitusta Moskovassa. Lehdon ja Kirjavaisen kirjoittamat kohtaukset oli jätetty esityksestä pois.
Myös toisen jakson roolihenkilöt olivat voimakkaasti tyypiteltyjä ensimmäisen jakson sotasankarien tapaan. Kriittiselle alueelle esitys siirtyi, kun siirryttiin ajassa parhaillaan riehuvaan sotaan Ukrainassa. Yksi vuoden 2009 lukudraaman kirjoittajista puolustaa nyt rintamalla taistelijana ukrainalaisia ja Ukrainan itsenäisyyttä. Outisen näyttelemästä roolihahmosta oli tehty muskelipuvun avulla populaarikulttuurista tuttu koominen Rambo-hahmo.
Ukrainalaiset ovat itse verranneet omaa eloonjäämistaisteluaan Suomen talvisotaan. Tässä Rambo-kohtauksessa näytelmän tekijöiden pyrkimys provokaatioon ja näytelmän intensiteetti saavutti oikeaoppisesti maksiminsa. Veikkaan, että tekijät saavat jatkossa kuraa niskaansa kaikista mahdollisista tuuteista, jos näytelmästä syntyy kunnon kulttuurikeskustelu. Sosiaalisessa mediassa moisia ”putinisteja” odottaa lynkkaustuomio.
En tunnistanut Juha Tuiskun näytelmän äänitaustakasi valitsemaa musiikkia. Otaksun, että se oli kirkkomusiikkia. Kirkas sopraano sai sydänalan väreilemään ja uskon, että laulun aiheena oli passio – kärsimys. Kontrasti näytelmän kohtausten komiikan ja taustamusiikin aikaansaaman tunnetilan välillä oli voimakas.
Visuaalisesti Talvisota haastoi katsojan jo ennen kuin näytelmä ehti alkaa. Tinde Lappalaisen, Jere Kolehmaisen, Juha Tuiskun ja kumppaneiden esitystä varten luoma skenografia oli poikkeuksellisen vaikuttava. Tässä lavastuksessa näytelmässä tarinoiden langat olivat esillä ihan konkreettisesti.
Talvisotaa kuvatiin näytelmässä kolmesta eri näkökulmasta, joihin näytelmän toinen nimi Talvisota – yksi sota, kolme tarinaa viittaa. Näyttämöllä näistä tarinoista muodostui ihan konkreettisestikin tiheäsilmäisiä verkkoja ja näin miljardien ihmisten kansoittama maailma toimii. Me olemme kukin osa tätä tarinoiden kudelmaa ja siksi on niin vaikea poiketa oman yhteisömme kollektiivisesta tarinasta.
Ihmiskunnan kanonisoitu historia on loputon kertomus toinen toistaa kauheammista sodista. Se on päättymätön tarina alati jatkuvasta vihan ja koston kierteestä. Näytelmän viimeisessä kohtauksessa Sipilä katkaisi symbolisena eleenä yhden näistä tarinoiden langoista.
Kirjavaisen käsiohjelmaan painettu ohjaajan sana on tekijöiden puolustuspuhe. Kirjavaisen mukaan demokratia on jatkuvan kehityksen tilassa ja tarvitsee valpasta hoivaa ja huolenpitoa. Tähän huolenpitoon tarvitaan jatkuvasti uutta tietoa yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolelta.
Taiteen tehtävänä on Kirjavaisen mukaan hankkia tällaista tietoa. Sen tehtävänä on olla samanaikaisesti sekä myrkky että lääke. Anttikin Kreikan yhteiskuntaluokka farmakon kuvaa taiteilijoiden asemaa ja tehtävää myös tämän päivän yhteiskunnassa. He olivat eräänlainen varanto turhakkeita, orjia ja sotavankeja, joita tarvittaessa käytettiin rituaaleissa ihmisuhreina.
”Taide voi mielikuvitella järjestäytyneen yhteiskunnan eli puutarhan ulkopuolelle. Talvisota-esityksen taiteilijat tekivät tuon matkan. He ovat yhteiskuntamme farmakonit, joiden tehtävänä on estää yksituumaisuutta. Tehtävämme on olla samaan aikaan sekä lääke että myrkky”, Kirjavainen kirjoittaa.
Kirjavainen muistuttaa natsien sotarikoksia ja sotarikollisia analyyttisesti tutkineen Hannah Arendtin havainnoista. Totalitarismi syntyy mielikuvituksen puutteesta. Väkivallalla on taipumus arkipäiväistyä. Tiedotusvälineiden tapa uutisoida Ukrainan sotaa 24 tuntia vuorokaudessa on journalismia. Vaara piilee siinä, että me olemme alkaneet seurata näistä kauheuksista kertovia uutisia kuin urheilukilpailuja.
Arendt tuli maailmankuuluksi hänen Adolf Aichmannin oikeudenkäynnistä kirjoittamastaan analyysistä. Talvisota-näytelmän tematiikka kiteytyy Arendtin omassa kohtalossa. Hänen omat ystävänsä ja koko Yhdysvaltojen juutalaisyhteisö tuomitsi ja hylkäsi hänet väitettyjen natsisympatioiden takia.
Talvisota
Teatteri Avoimien Ovien ennakkonäytös 7.3.2023
Näytelmäkirjailijat: Hanna Kirjavainen, Ari-Pekka Lahti, Oleg Mihailov, Mikhail Durnenkov, Evgenii Kazachkov
Ohjaus: Hanna Kirjavainen
Dramatisointi: Iida Koro
Käännökset suomi-venäjä-suomi: Anna Sidorova
Käännökset venäjä-ukraina: Kostiantyn Solovienko
Skenografia: Tinde Lappalainen
Äänisuunnittelu: Juha Tuisku
Valosuunnittelu: Jere Kolehmainen
Videosuunnittelu ja -toteutus: Ilari Kallinen ja Tinde Lappalainen
Pukujen toteutus: Helena Parikka
Talvisodan ensi-ilta näyteltiin 8.3.2023. Näytelmän on Teatteri Avoimien Ovien ja Lahden kaupunginteatterin yhteistuotanto.
Esitystä ovat tukeneet Alfred Kordelinin säätiö, Uuden klassikot -rahasto ja OKM:n rahoittama ja TINFON koordinoima TAKO-teatterihanke.