Kansallisteatterin Sokeasta pisteestä voi sanoa ainakin yhden asian yksinkertaisesti ja venkoilematta. Sokea piste on hätkähdyttävän ilmaisuvoimaista ja huikean hyvää, kerta kaikkiaan loistavaa teatteria. Susanna Kuparinen on työryhmineen tuonut näyttämölle tuoreeltaan sen joukkohysterian, jonka koronaepidemia on nostanut pintaan.
Sokea piste ei ole journalismia, vaan teatteria. Keskiviikon esityksessä toteutus oli karnevalistinen. Siinä pilkattiin avoimesti sitä kaikkein pyhintä, rahan mahtia ja tämän mammonan palvelijoita. Meille on opetettu, että taloudelliset prinsiipit ovat jumalan sanaa, jonka edessä on nöyrryttävä. Koronaepidemia on kuitenkin nyt nostanut esiin vielä rahanmahtiakin voimakkaamman käskijän, kollektiivisen kuolemanpelon.
Näytelmän karnevalistinen luonne tehtiin selväksi heti esityksen alussa viittauksilla meksikolaiseen vainajien päivään. Susanna Kuprista näytelleellä Noora Dadulla oli päällään luurankopuku ja hänen nelivuotiaan tyttärensä hahmoa esitti pienikokoinen luurankonukke. Nukkea liikutteli ja hahmolle äänen antoi Pirjo Määttä. Näytelmän alku perusteli ja pohjusti myös Helsingin poliitikkoja ja virkaeliittiä esittävien roolihahmojen hurjaa bakkanaalia, jonka näimme väliajan jälkeen.
Toki Kuparinen ja esityksen toinen käsikirjoittaja Jari Hanska jakoivat tapansa mukaan laiskanläksyä myös meille toimittajille. Kysymys ei tällä kertaa ollut faktoista, vaan niistä tehtävistä johtopäätöksistä. Se täkein kysymys kuului, mitä olisi tapahtunut maan taloudelle, jos Sanna Marinin hallitus olisi turvautunut samaan strategiaan kuin Helsingin kaupungin virkamieseliitti ja poliitikot varautumisessa koronaepidemian taloudellisiin seurauksiin?
Niitä tyhmiä ja sellaisina hyviä kysymyksiä on jälleen tehty aivan liian vähän.
Kuparisen ja Hanskan dramaturginen oivallus oli sijoittaa Kuparisen yksihuoltajaäidin asunto ja päätöksiä jauhava Helsingin kaupungin koneisto virkamiehineen ja valtuustoineen rinnakkain näyttämölle. Pienen ihmisen taistelu oman lapsensa tulevaisuudesta byrokraattista koneistoa vastaan sai konkreettisen muodon. Nerokkaaksi asetelman teki kohtauksiin liitetty itseironia, jonka Dadun huikean hieno näyttelijäntyö teki näkyväksi.
Ainakin minä seurasin Dadun otteita ja ilmeitä näyttämöllä lumoutuneena. Jotakin näin täydellistä näkee ani harvoin, ehkä vain kerran elämässään.
Sokea Piste tarjosi mahdollisuuden huikeisiin bravuureihin kaikille ensemblen näyttelijöille. Yksi näytelmän avainrooleista oli Joonas Heikkisen upea veto vihreiden kaupunginvaltuutettu Hannu Oskalana. Näytelmän Oksala kertoi meille konkreettisten esimerkkien kautta, miten kunnallisessa demokratiassa kunnan asukkaat jaetaan voittajiin ja häviäjiin. Voittajia ovat ne ihmiset, perheet ja asuinalueet, joiden asukkailla on resursseja puolustaa omia etuoikeuksiaan.
Tämä itsestäänselvyys näyttää välillä unohtuvan myös meiltä toimittajilta.
Opettajien, maahanmuuttajien ja oppimisvaikeuksista kärsivien lasten oikeuksia näytelmässä puolusti ja leikkauksia vastusti sanakarillisesti Kuparisen oma viiteryhmä vasemmistoliitto. Aksa Korttilan tulkinta vasemmistoliiton kaupunginvaltuutetusta Mai Kivelästä on yksi näytelmän huikeimmista bravuureista. Korttila veti roolityössään liioittelun ja volyymin tasolle, jossa luotu hahmo alkoi olla aivan uudella tavalla kiinnostava. Roolityö oli kirjaimellisesti hengästyttävän hieno.
Vasemmistoliiton edustajien roolihahmojen karnevalisointi teki myös hyvää näytelmän taiteelliselle uskottavuudelle.
Perussuomalaiset Kuparinen ja Hanska sivuuttivat maininnalla, jossa kerrottiin, että vasemmistoliiton lisäksi vain perussuomalaiset vastustivat kasvatus- ja koulutusmenojen leikkauksia. Perussuomalaisten sivuuttaminen lähes kokonaan olisi kaivannut perusteluja.
Ajan henki oli kuitenkin näytelmässä läsnä Atte Kalevan roolihahmossa. Antti Pääkkösen maastopuku yllään ja rinta rottingilla tulkitsema roolihahmo tuomitsi muutosehdotusten tekemisen ja niistä äänestämisen demokratian vastaisena toimintana. Roolihahmon repliikit ovat ymmärtääkseni kopioitu sellaisinaan Helsingin valtuuston pöytäkirjoista.
En enää ihmettele, että kokoomusta edustavaa Kalevaa on kolumneissa ja somessa alettu kutsua varttipersuksi.
Helsingin kaupungin talouden suunnittelussa käytetään niin kutsuttua tuottavuuskerrointa. Sillä pyritään leikkaamaan joka vuosi 0,5 prosenttia menojen kasvusta. Kasvatus- ja koulutusmenoista suurin osa on palkkoja ja kiinteistöjen vuokria. Näin oikeastaan ainoa tapa lisätä ”tuottavuutta” on suurentaa ryhmäkokoja kouluissa ja päiväkodeissa.
Tämä institutionaalinen julmuus voimistaa kaupungin asukkaita hyväosaisiin ja huono-osaisin jakavia sosiaalisia rakenteita. Kuparisen ja Hanskan kritiikin kärki kohdistui esityksessä niihin lisäleikkauksiin, joita kaupungin virkamiesjohto halusi tehdä koronaepidemian takia vuoden 2020 talousarvioon ja joista kokoomuksen, sosiaalidemokraattien ja vihreiden valtuustoryhmät tekivät budjettisopimuksen.
Näytelmän lopussa Kuparinen ja Hanska manasivat näyttämölle psykologeja selittämään, mikä ihmeen kollektiivien harha sai vihreät ja sosiaalidemokraatit toimimaan asiassa vastoin julki lausuttuja periaatteitaan. Näytelmän hurjissa bakkanaaleissa päättäjät juopottelivat ja vetivät ”kokaa nokkaan”. Päättäjät olivat menettäneet järkensä.
Ilmiön selittämiseen ei kuitenkaan välttämättä tarvita käyttäytymistieteen hienoja teorioita. Sille on suomen kielessä käypä ja täsmällinen määritelmä. Kysymys on maalaisjärjestä. Me suomalaiset olemme muuttaneet maalta kaupunkiin vasta ihan äsken. Vähintään toinen puoli helsinkiläisistäkin on edelleen näitä vastaa maalta kaupunkiin muuttaneita. Eikä edes Helsinki ole asukasluvulla mitattuna vielä mikään oikea metropoli.
Maalaisjärki sanoo, että katovuoden tai kulkutaudin sattuessa kohdalle, vyö pitää vetää entistä kireämmälle. Se on henkiinjäämisen edellytys.
Talouspolitiikassa maalaisjärjen käyttö, suun paneminen säkkiä myöten, johtaa yleensä järjettömyyksiin. 1800-luvula vasta perustetun markan arvon puolustaminen pahensi oleellisesti katovuosien aiheuttamaa nälkäkatastrofia, kun lainanottoa ja elintarvikkeiden tuontia ulkomailta viivyteltiin. 1930-luvun laman aikana Suomi oli ainoa maa, joka maksoi Yhdysvalloille velkansa. Voimme vain kuvitella, miten paljon verta tämä silloisten hallituksten ”moraaliposeeraus” maksoi talvisodassa, kun maalla ei ollut varaa varustautumiseen kiristyvässä kansainvälisessä tilanteessa.
Esimerkkejä löytyy myös lähihistoriasta.
Jokainen fiksu poliitikko tietää, että myös hänen äänestäjänsä turvautuvat talouttaan ja tulevaisuuttaan pohtiessaan maalaisjärkeen. Tuoreiden mielipidemittausten mukaan 60–70 prosenttia äänestäjistä ajattelee samoin kuin Helsingin kaupungin päättäjät vuonna 2020 valtion nykyisestä velkaantumisesta.
Se ei tiedä hyvää nykyiselle hallitukselle. Eikä äänestäjien päätä tässä asiassa pysty kääntämään mikään. Meidän on mahdoton hyväksyä sitä, ettei arkea ja tulevaisuutta kartoittavassa järkevässä ajattelussamme ei ole juuri järjen häivääkään, kun yritämme hahmottaa talouden ja yhteiskunnan rakenteita ja niiden toimintaa.
Näytelmän koko nimi on enteellinen – Sokea piste – tuhon ja toivon karnevaali.
Näytelmän alussa näyttämölle tuotiin Osmo Soinivaaran ja Björn Wahlroosin hyytävät ulostulot koronakriisin ensimmäisiltä kuukausilta. Molemmat korostivat sitä, että talouden toimivuuden turvaaminen vaatii omat kuolonuhrinsa.
Muistan Soininvaaran päivityksen twitterissä hyvin. Ajattelin tuolloin, että koronaepidemia on kuin kestävyysvajeesta huolestuneiden työeläkeyhtiöiden johtajien ja muiden taloushemmojen märkä päiväuni. Vielä tuolloin tauti tappoi lähinnä vain vanhuksia, mutta jätti perinnöt ehjiksi. Olen vieläkin tyytyväinen, etten tehnyt ajatuksistani päivitystä sosiaaliseen mediaan.
Sokea Piste – tuhon ja toivon karnevaali
Vallilan Kansallisteatterin esitys 27.10.2021
Käsikirjoitus Susanna Kuparinen ja Jari Hanska
Taustoitus Satu Linnapuomi, Laura Koljonen
Ohjaus Susanna Kuparinen
Musiikki Kerkko Koskinen
Lavastus ja esitysdramaturgia Akse Pettersson
Pukusuunnittelu Saara Ryymin
Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen
Livevideosuunnittelu Ida Järvinen
Äänisuunnittelu Mika Venhovaara
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Nuken suunnittelu ja toteutus Sanna Sucksdorff
Esiintyjät Noora Dadu, Kristiina Halttu, Joonas Heikkinen, Tero Koponen, Aksa Korttila, Pirjo Määttä, Matti Onnismaa, Antti Pääkkönen