Avainsana: Riku Suokas

Karavaanari – Kaikkien kaveri on juonellinen ja humoristinen kuvaus karavaanarien muodostamasta yhteisöstä. Kuvassa etualalla Heikki Hela, joka näytteli yhteisön henkistä johtajaa Raino Mäkistä. Kuva © Harri Hinkka/Pyynikin kesäteatteri

Pyynikin kesäteatterin Karavaanari – Kaikkien kaveri on kevyellä kädellä kirjoitettu hupaisa komedia. Esitys ei varmasti kuulu vuodesta 1948 asti toimineen kesäteatterin suuriin taiteellisiin voittoihin, mutta istuu kuitenkin hyvin vuosikymmenten saatossa syntyneeseen teatterin ohjelmiston profiiliin.

Pyynikin kesäteatterin kaikkien aikojen kassamaneetti, Edvin Laineen ohjaamaa Tuntematonta sotilasta esitettiin 60-luvulla seitsemänä peräkkäisenä kesänä. Viime kesänä Joselininniemen näyttämölle palasi Sami Keski-Vähälän sovitamana näytelmä Väinö Linnan suurromaanista Täällä Pohjantähden alla.

Linnan Tuntematon sotilas kertoo konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa. Täällä Pohjantähden alla kuvaa pientä hämäläistä kyläyhteisöä viime vuosisadan alussa. Myös Karavaanari on yhteisön kuvaus. Sen yhteisön muodostavat kohti luvattua maata matkailuautoillaan vaeltavat karavaanarit.

Meillä ihmisillä on taipumus heimoutua. Se on meillä varmaan laumaeläiminä jo geeneissä. Oman klaanin perustamisen motiiviksi riittää tänä päivänä jopa yhteinen harrastus. Kun kuvataan yhteisöjen toimintaa ja yhteisöllisyyttä, ollaan teatteritaiteen ydinalueella. Teatteri on taiteilijoiden muodostaman yhteisön tekemä taidetta.

*Karavaanarien muodostaman heimon erikoislaatuisuutta kuvattiin hippiaikojen kukkaistyttönostalgialla. Kuva © Harri Hinkka/Pyynikin kesäteatteri*

Heikki Syrjä on yhdessä Riku Suokkaan kanssa tehnyt useita hittejä. Todellinen megahitti oli vuonna 2006 Tampereen Työväen Teatterissa ensi-iltansa saanut musikaali Vuonna 85, joka pysyi ohjelmistossa peräti kuusi vuotta. Kaksikon maineesta tietoisella yleisöllä oli varmasti jo ennakolta kovat odotukset myös tämän esityksen suhteen.

Syrjä ja Suokas ovat kirjoittaneet näytelmän tarinan kaavalla, joka on meille kaikille tuttu elokuvista. On hyvän ja pahan taistelu, on romanttinen rakkaustarina, on karavaanareiden muodostaman yhteisön sisäinen valtataistelu ja loppuratkaisu, jossa yhteisö eheytyy, löytää joukkovoimansa ja voittaa pahikset.

Toteutuksessa kaksikko käytti oikein mallikkaasti hyväkseen populaarikulttuurin kuvastoa. Esimerkiksi mainion rituaalikohtauksen estetiikka oli sitaatti Stanley Kubrickin elokuvasta Eyes Wide Shut upeaa taustahymniä myöten. Karavaanareiden puolustustaistelussaan käyttämä, palogrillin kansista syntynyt kilpilinna ja grynderien isottelu puolestaan toivat mieleen Asterix-sarjakuvan. Tosin googlaamalla minulle selvisi nyt jälkeen päin, että Sonkajärvellä on ihan oikeasti Jumaltenranta-niminen leirintäalue.

Mukana oli myös 60-luvun kukkaistyttönostalgiaa. Se sopi hyvin korostamaan karavaanareiden muodostaman yhteisön omaleimaisuutta. Eikä kysymys ole pelkästään hippinostalgiasta. Abban musiikin varaan rakennettu, vuonna 1999 ensi-iltaan tullut elokuva Mamma Mia! ja sen jatko-osa ovat pyörineen television mainoskanavilla taajaan aivan viime aikoina. Jäin miettimään, miksi musikaalien tekijöinä kunnostautuneen Syrjä ja Suokas käyttivät nyt musiikkia hyvin säästeliäästi?

Tarinan juonta väännettiin välillä ihan turhaan rautalangasta. Kuten sanassakin sanotaan, katsoja on joka tapauksessa kaikkitietävä ja kaukaa viisas.

Miia Selin ja Kaisa Hela näyttelivät tarinan pahiksia. Selin komppasi hienosti ja se nosti Helan näyttelemän psykopaatitappajan Anneli Palvarin roolin hauskuudessaan ihan omiin sfääreihinsä. Kuva © Harri Hinkka/Pyynikin kesäteatteri

Komedian pääroolin näytellyt Lari Halme on taitava koomikko. Syrjän ja Suokkaan Halmeelle kirjoittama näyttelijä Mikko Aarnelan rooli oli maustettu hauskalla itseironialla. Esittämisellä ja esillä ololla on hintansa. Näyttelijän työhön liittyy epäilemättä aimo annos narsismia, joka tavallaan myös määrittelee nokkimisjärjestyksen teatterin muodostaman työyhteisön sisällä. Mitä merkitsee kaksi vaivaista repliikkiä Komisario Koskinen -televisiosarjassa, jos joutuu heti Eero Ahon ampumaksi?

Toki näyttelijän mahdottomat työajat ja pieni palkka ovat ihan aitoja ongelmia. Itse asiassa minulle Halmeen roolista tuli hakematta mieleen Rillit huurussa -sarjan wannabe tähti Penny (Kaley Cuoco).

Konnan roolissa Kaisa Hela oli Miia Selinin komppaamana varastaa koko show’n aina, kun hän pääsi ääneen. Näin sympaattista ja hauskaa psykopaattitappajaa näkee harvoin edes elokuvissa. Populaarikulttuurin kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että pahiksesta tulee tarinan kaikkein mieleenpainuvin hahmo ja Hela ja Suokas ohjaajana käyttivät taiten tätä efektiä.

Muita erottuvia rooleja olivat Heikki Helan rooli yhteisön johtajana Reino Mäkisenä ja Jari Aholan rooli rooli Mäkisen haastajana, autokoulunopettaja Arto Rauniona. Karoliina Vanne näytti yksinhuoltaja Krista Pesosta, Aarnelan rakastettua.

Aimo Räsäsellä kuvassa etualalla vasemmalla oli monta roolia muun muassa. Kuvassa hän näyttelee influensseria. Vieressä näyttelijä Mikko Aarnelaa näytellyt Lari Halme. Kuva © Harri Hinkka/Pyynikin kesäteatteri

Minulla ei ole omakohtaista kokemusta karavaanarin elämästä. Karavaanimatkailua harrastavan tuttavani mukaan se on matkustamista ja asumista voimakkaasti ihmisen eritteille tuoksuvassa lasikuitukopissa. Tosin hän käytti asian ilmaismiseen huomattavasti kansanomaisempia sanoja, joita ei voi tähän sellaisenaan kirjoittaa. Yhtä painokelvottonta on saman tuttavan arvuuttelu Tummeli-merkkisen utarevoiteen käytöstä Sulkavan parisouduissa, joten tiedä häntä. Varmaan taivas niille toisille ja helvetti meille muille.

Minun oli hieman vaikea samaistua tarinassa karavaanareiden herättämään tieraivoon. Oman kokemukseni mukaan hurjaa ylinopeutta päästelevät matkailuautojen kuljettajat yrittävät ohittaa oikealta ja vasemmalta jos vain suinkin voivat. Tarinan Audit ilmeisesti viitasivat audismiksi kutsuttuun sairauteen.

Kuten edellä kuvasin, Syrjän ja Suokaan tarina tuntui varsinkin alussa sijoittuvan teatterin muodostamaan yhteisöön. Mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Meillä kaikilla on nykyisessä yhteiskunnassa monta roolia. Yhteisöt puolestaan toimivat aina hämmästyttävässä määrin saman kaavan mukaan.

Ihan hauskoja olivat Syrjän ja Suokaan näytelmään ujuttamat havainnot tämän päivän kotkotuksista. Sosiaalisessa mediassa seuraajia ja tykkäyksiä kärkkyvät influensserit ovat jo nyt jokapäiväinen riesa, ohdakkeita internetin kukkaiskedolla. Tekoälyllä toimiva navigaattori, alati neuvova ja kaikesta huomautteleva mäkättäjä on varmaan myös ihan pian tätä päivää. Jo sitä ennen tekoäly on kuitenkin ehtinyt tuhota internetin, täyttämällä sen määrättömällä määrällä roskaa.

Pyynikin kesäteatterista tehtiin pari vuotta sitten Tampereen Teatterin, Tampereen Työväen Teatterin ja Eino Salmelaisen säätiön omistama osakeyhtiö. Uudet omistajat ovat panostaneet perinteisen kesäteatterin toimintaan. Pyörivän katsomon istuimet on viime talven aikana uusittu. Uusi selkänojallinen klaffituoli tuntui yllättävän mukavalta.

Viime kesänä Pyynikin kesäteatterin kahta näytelmää kävi katsomassa yhteensä 43.000 katsojaa. Uskon, että tämän kesän Karavaanari -Kaikkien kaveri kerää vähintään saman verran katsojia.

Karavaanari – Kaikkien kaveri

Käsikirjoitus ja ohjaus: Heikki Syrjä ja Riku Suokas

Ohjaus: Riku Suokas

Koreografia: Markku Nenonen

Lavastussuunnittelu: Antti Lautamäki ja Emmi Niittymäki

Pukusuunnittelu, kampausten ja maskeerausten suunnittelu: Marjaana Mutanen

Äänisuunnittelu: Jaakko Luoma ja Jouni Koskinen

Musiikin toteutus ja laulujen harjoitus: Niina Alitalo

Tarpeiston suunnittelu: Satu Wiinikka

Apulaisohjaaja: Soija Viljanen

Rooleissa: Lari Halme, Karoliina Vanne, Kaisa Hela, Miia Selin, Heikki Hela, Jari Ahola, Aimo Räsänen, Carola Halme, Marika Heiskanen, Matti Nieminen, Maarit Pakarinen, Noora Koski-Kivinen, Päivi Honkanen, Petri Salmi, Markus Pärssinen, Sanna Törmäkangas, Tia-Nitta Niemi

Mars vs. Venus uusintaottelun taistelupari Riku Suokas ja Johanna Tohni. Verbaaliset iskut perjantai-illan kamppailussa perustuivat parisuhteen häpeän ja myötähäpeän aiheisiin. Tässä kamppailussa lyötiin surutta myös vyön alle. Kuva Kari Sunnari/Tampereen Työväen Teatteri

Mars ja Venus ovat molemmat hyviä taiteilijanimiä amerikkalaisen showpainin ottelijoille. Tampereen Työväen Teatterin TTT-klubilla areenalle astuivat odotetussa uusintaottelussa suomalaisen stand up – komiikan huippunimet Riku Suokas ja Johanna Tohni. Ilmassa oli suuren naurujuhlan tuntua.

Lavastuksen suunnittelijan tekemä rinnastus oli osuva. Sekä showpaini että stand up –komiikka ovat taiteen lajeina syntyneet samalla mantereella. Yhteistä showpainille ja Suokaan ja Tohnin verbaaliselle parisuhdeväännölle on myös se, että käytetyistä painiotteista ja ottelun lopputuloksesta oli sovittu ennakkoon.

Voittajasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä. Tämän pariskunnan häpeän ja myötähäpeän aiheet perustuivat tarkkaan ja ajateltuun käsikirjoitukseen. Mutta ei ottelun lopputuloksesta sopiminen vähentänyt yhtään se vaikuttavuutta. Meidän katsojien oli helppo tunnistaa näistä rutiineista itsemme.

Ainakin jokainen tunne-elämältään edes kohtuullisen tasapainoinen ja järjissään oleva mies tietää hyvin, miten tällainen matsi oikeassa elämässä päättyy, jos todenteolla ryhdytään vääntämään. Ainakin emootioiden tasolla turpiin tulee niin, että korvissa soi vielä seuraavana aamuna.

Näin on ja näin pitääkin olla.

Jos etsitään syyllistä stand up –komiikan renessanssiin Suomessa, Suokaan kohdalla syytä epäillä kynnys ylittyy kirkkaasti. Ainakin minusta Suokas on lajityypin pioneerina yhä aivan omassa luokassaan suomalaisten stand up – koomikkojen joukossa.

Suokas on kehittänyt itselleen huikean puhenopeuden, jolla hän selättää jopa suomen kielen stand up – komiikan esittämiselle asettamat rajoitukset. Suokaan suussa vitsit eivät ehdi vanheta taistelussa pitkien ja konstikkaiden sijapäätteiden kanssa. Mars vs. Venus 2 uusintaottelun ensi-illassa Suokaan esittämisellä oli hieno rytmi ja iskujen ajoitukset, punchlinet löivät ainakin minun nauruhermoihini hyvällä osumatarkkuudella.

Suokas osaa myös fyysisen esittämisen. Itse asiassa hänen vapautunut mimiikkansa oli se viimeinen silaus, kirsikka tämän mahtavan kermakakun päällä. Illuusio siitä, että Suokaan esittäminen oli täysin spontaania ja improvisoitua puhetta, oli hyvin voimakas. Tunne vuorovaikutuksesta syntyi ilman stand up –komiikan esittämiselle tyypillistä yleisön kosiskelua.

Suokaan ja Tohnin parisuhteen marssijärjestystä voi jokainen esityksen nähnyt arvailla omien elämänkokemuksiensa pohjalta kunhan muistaa, että stand up on teatteria. Esittämisen suhteen Suokas on kuitenkin edelleen mestari ja Tohni taidoissaan pitkälle edennyt kisälli.

Tohnin vähäeleinen esittäminen oli joka tapauksessa tehokasta. Hänen esittämänään niin kutsuttu sumeilematon lause oli yhä ilmaisuvoimainen ja kuulosti raikkaalta. Tohni myös laajensi esityksen loppupuolella sen teemoja yksityisestä yleiseen. Tosin en itse usko, että tämän päivän teinit kokevat seksuaalisuuteen liittyvää häpeää samalla tavalla kuin 70-luvulla syntynyt Tohni on sitä kokenut.

Esimerkiksi itsetyydytyksen osalta jokainen tyttö ja poika voi omasta älypuhelimestaan katsoa, miten homma hoituu ja harjoitella sitten kädentaitojaan. Toisaalta tekniikan kehittyminen ja sitä hyödyntävä seksiteollisuus ovat muuttaneen meidän kauneusihanteitamme ja käytöstämme yhä vinksahtaneempaan suuntaan. Ennen kirkkoveneitä ja mulkunkuvia piirrettiin vessan seiniin, nyt omasta niin rakkaasta jormasta otettuja muotokuvia lähetetään ventovieraille sähköpostissa ja sosiaalisessa mediassa.

Seksuaalinen ahdistelu on tämän päivän Suomessa aito ja vakava ongelma.

Ulkopuolinen ei voi tietää, miten tämän esityksen aiheet ovat jalostuneet rutiineiksi. Otaksun kuitenkin, että ideat ovat muovautuneet sukupuolten väliseksi taistelutantereeksi ryhmätyönä. Kaksikon kirjoittaman huumorin aiheet ovat niitä ikuisia. Dante luetteli ja määritteli ne täsmällisesti jo Jumalaisessa näytelmässään.

Mars vs. Venus 2 on osa tätä suurta kertomusta rakastamisen ihanuudesta ja rakastamisen vaikeudesta.

Sukupuolien välisistä eroista huumoria repivässä esityksessä voi toki kuulla muutenkin kaikuja Danten ajoilta. Tuolloin 1200-luvulla vain miehet olivat yleisen käsityksen mukaan täysivaltaisia ihmisiä. Naisen paikka ranginlistalla löytyi jostain karjan ja lasten jälkeisiltä pistesijoilta.

Stand up on taiteen lajina hyvin nuori, niin nuori, että jopa naiset ehtivät saada äänioikeuden suurimmassa osassa maailmaa ennen kuin se vakiinnutti paikkansa taiteen kaanonissa. Stand up – komiikassa näkyvät se juuret Yhdysvalloissa ja maan monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Paitsi miesten ja naisten, myös väestöryhmien ja eri kulttuurien välisiä eroja on komiikassa kuvattu yksilöiden välisinä eroina.

Yksi mies nousee lavalle kertomaan tarinansa. Siinä on amerikkalaisen individualismin paljas ydin.

Stand up – komiikassa aiheet otetaan koomikkojen omasta elämästä. Komiikka syntyy kyseenalaistamisesta. Tavallaan stand up on parhaimmillaan eräänlaista häpeän ja myötähäpeän teatteria. Nauru avaa tässä teatterissa katsojalle portit omiin tunteisiin ja auttaa kohtaamaan niitä ajatuksia, joita emme yleensä päästä tietoisuuteemme. Tässä kontekstissa stand up –esitys voi siten olla todella terapeuttinen kokemus.

Nauru vapauttaa. Jotain kertoo sekin, että Suokaan ja Tohnin ensimmäinen ottelu Mars vs. Venus keräsi kolme vuotta sitten 30 000 katsojaa.

Avainsana: Riku Suokas

Maailmoja syleilevä yhteisöllisyyden kuvaus viehätti – Teatterintekijät ja karavaanarit olivat tässä tarinassa saman sortin romanihenkilöitä – Katsojana jäin kaipaaman kupletin tekijöiltä lisää vetäviä ralleja

Pidäkkeetön nauru voi olla hyvin terapeuttinen kokemus – Riku Suokas oli jälleen lajissaan lähes pitelemätön – Suokaan ja Johanna Tohnin verbaalisen showpainin voittajaa ei silti tarvinnut arvailla – me voitimme!