Tekijöiden mukaan Red Desert esityksen lähtökohtana on ollut ihmisen tunnerekisterin se ääripää, joka saa meidät näkemään punaista. Esitys käsittelee aggressiota ruumiillisena tapahtumana, energiana, suuntana, tunnelmana, universaalina dynaamisena ilmiönä.
Äärimmilleen viety aggressio on toki tunteiden autiomaa. Nyt Helsingissä ensikertaa Stoan Spring Break -festivaalissa esitetty Red Desert oli kuitenkin myös paljon muuta. Mia Jaatisen ja työryhmän yhdessä kehittämän koreografia sisälsi lähes luvuttoman määrän mieleen tarttuvia ja puhuttelevia liikesarjoja ja yksityiskohtia. Kokonaisuus oli ilmaisuvoimainen ja hyvin kaunis. Se kuvasi hyvin yhteisöllisyydestä syntyvää voimaa ja lumoa.
Jaatisen mukaan esityksen tavattoman rikas liikekieli ja sen lukemattomat eleet ja hienot nyanssit ovat syntyneet ja hioutuneet Jaatisen, Sanni Giordanin ja Elisa Tuovilan yhteisissä harjoituksissa improvisaation keinoin.
Ryhmän koheesion ja sen jäsenten vuorovaikutussuhteiden laadusta ei jäänyt epäilystä. Luovuus ja yhdessä koettu oivaltamisen ilo pulpahtivat tämän tästä esiin lämminhenkisen huumorin muodossa. Katsojana minulla oli ilo ja lupa oivaltaa ja myötä kokea tämä pakahduttava tunne olemassaolon riemusta.
Käsiohjelman mukaan inspiraation lähteenä teokselle on ollut Clarissa Pinkola Estésin kirja Naiset, jotka kulkevat susien kanssa. Estésin kirja julkaistiin vuonna 1992 ja siitä kasvoi yksi 90-luvun merkkiteoksista. Estés on jungilainen psykoanalyytikko, jonka mukaan jokaisessa naisessa vaikuttaa voima, joka on yhdistelmä herkkiä vaistoja, intohimoista luovuutta ja iätöntä viisautta.
Tanssitaiteen kannalta merkittävää lienee myös se, että eleistä ja niiden kuvaamista merkityksistä syntyy kieli, jonka me osaamme jo ennen syntymäämme. Esityksen johtoteemaan oli helppo liittää esimerkiksi kohtaus, jossa tanssijat kiersivät näyttämöä kyynärpäistä hieman taivutetut kädet ylös kohotettuina ja sormet harallaan mahdollisimman suurikokoisiksi tekeytyen. Sen vastakohta oli liikesarja, jossa tanssijat kävelivät hieman kyyryssä kädet alas laskettuina kämmenet avoimina mahdollisimman pienikokoisiksi tekeytyen.
Meille tutussa käsitemaailmassa ja kuvastossa käsien nostaminen ylös on antautumisen merkki. Esityksen edellä kuvattujen kohausten tulkitseminen juuri päinvastoin ei kuitenkaan tuottanut mitään vaikeuksia. Käsien ylös nostaminen sormet harallaan ja oman vartalon suoristaminen mahdollisimman kookkaaksi ovat vallankäyttöön liittyvän aggression ja sen vastakohta alistumisen iättömiä merkkejä.
Meidän geneettisesti läheisimmät lajiserkkumme simpanssit ja bonobot eivät puhu äänteillä, mutta ne kommunikoivat tehokkaasti elekielellä. Englantilaisen Catherine Hobaiterin johtama tutkijaryhmä selvitti pitkän jaa vaativan seurantatutkimuksen avulla näiden eleiden merkitykset. Tutkijat löysivät 66 erilaista ilmaisua. Selvitys vaati vuosia kestäneitä kenttätutkimuksia ja pelkästään autenttisista tilanteista otettuja videotallenteita kertyi reilut 5000 tuntia.
Hobaiterin mukaan tutkijoiden kannalta hieman shokeeraavaa ja toisaalta hyvin valaisevaa oli se, että seurantatutkimuksissa tavalliset ihmiset, varsinkin lapset osasivat luonnostaan tulkita näitä ihmisapinoiden eleitä lähes yhtä pätevästi ja oikein kuin vuosia niiden merkitysten selvittämisen eteen töitä tehneet tutkijat.
Johtopäätös tästä spontaanista lukutaidosta oli ilmeinen. Meidän taitomme tulkita eleitä, kehon kieltä on myötäsyntyistä. Se on geeniperintöä yhteisiltä esivanhemmiltamme miljoonien vuosien takaa.
Red Desert
Kinetic Orchestran esitys Stoan näyttämöllä 11.5.2022
Koreografia: Mia Jaatinen ja työryhmä
Esiintyjät: Sanni Giordani, Mia Jaatinen ja Elisa Tuovila
Äänisuunnittelu: Josu Mämmi
Valosuunnittelu: Riikka Karjalainen
Tuotanto: Mia Jaatinen ja Kinetic Orchestra
Tukijat: Taiteen Edistämiskeskus, Samuel Huberin Taidesäätiö sekä Liisa Pentti+Co residenssi