Voiko olla ihminen, jos on eläin?

Non Grata esiintyi maanantaina Imatran kulttuurikeskuksen pihalla Seitsemän näkökulmaa näyttelyn avajaisissa. Kuva Matti Saarela
Non Grata esiintyi maanantaina Imatran kulttuurikeskuksen pihalla Seitsemän näkökulmaa näyttelyn avajaisissa. Kuva Matti Saarela

Virolainen Non Grata esiintyi Joutsenossa Rauhan Pax –näyttelyssä kesällä 2003. Ryhmän performanssi hylätyssä mielisairaalassa teki ainakin minuun aivan lähtemättömän vaikutuksen. Muistan tuon esityksen muistaa yhä hyvin, vaikka siitä on jo yli kymmen vuotta.

Performanssissa on jotakin tavattoman kiehtovaa.

Sen jälkeen Al Paldrokin johtama ryhmä on kasvanut ja noussut maailmanmaineeseen. Ryhmään kuuluu nyt tavalla tai toisella noin 40 taiteilijaa lähes yhtä monesta eri maasta ja ryhmä on kiertänyt esiintymässä muun mussa Yhdysvalloissa ja tietenkin ympäri Eurooppaa melkoisen kohun saattelemana. Non Grata on vuosittain useissa Euroopan kaupungeissa kiertävän Diverse Universe -performanssifestivaalin huippuryhmä.

Alkusysäyksen maailmanvalloitukselle antoi Pärnussa toimiva pieni taidekoulu, joka päätti erikoistua vuosituhannen vaihteessa performanssitaiteen tutkimuksen ja opetukseen. Henkistä ja muutakin apua tämä nykyisin Academia Non Grata –nimeä kantava taidelaitos sai Imatran kuvataideokolulta.

Siksi Imatralla on edelleen keskeinen sija ryhmän toiminnassa. Tämän Paldrok ryhmineen teki selväksi esiintymällä viime maanantaina taiteilija Juhani Järvisen Seitsemän näkökulmaa näyttelyn avajaisissa.

Performanssi rikkoo kuvataiteen ja esittävän taiteen rajoja ja Paldrok tekee tätä ryhmineen joskus suorastaan murskaavalla vimmalla. Performanssi on teatterin tavoin hetken taidetta. Usein ainakin osittain improvisoidut esitykset ovat ainutkertaisia. Niitä ei voi ripustaa taidemuseon seinälle tai nostaa patsaina jalustalle. Videotaltioinnit antavat vain kalpean kuvan siitä, miltä esitys paikan päällä näytti ja tuntui.

Non Grata tekee näkymätöntä taidetta. Se on ryhmän manifesti.

Esitysten ainukertaisuus ei ole kuitenkaan päämäärä vaan keino. Näkymättömäksi todellisen taiteen tekee nimitäin se, että matka ihmisen vasemmasta kovasta oikeaan korvaan ei ole vain maailman lyhyin pururata, vaan myös todella pimeä paikka. Sinne ei päivä paista.

Sen oleellisen asian suomalainen, maanmainio mieskööri Lapinlahden linnut on kiteyttänyt kysymykseksi voiko olla ihminen, jos on eläin?

Ihminen on muiden luontokappaleiden tavoin elävä organismi, siis ainetta. Esityksissä korostetaan tätä ihmisen materiaalista puolta ja tehokeinona käytetään usein alastomuutta.

Kassisen taiteen ihmisvartaloon liittämä estetiikka kuitenkin laitetaan usein kyseenalaiseksi. Ihmisen kasvoille tai koko vartalolle annetaan uusia muotoja naamioilla, maskeilla ja vaikka siirapilla.

Oikeastaan Non Gratan performansseissa joka kerran toistuvat elementit ovat kuin suoraan Antiikin Kreikasta. Miletoslaisen koulukunnan filosofit uskoivat näkyvän todellisuuden koostuvan neljästä elementistä. Lähes jokaisessa esityksessä ovat mukana nämä Aristoteleen näkyvän todellisuuden neljä elementtiä: maa, ilma, tuli ja vesi. Tosin tätä viimeksi mainittua elämäneliksiiriä symbolisoi usein vodka, jota ”maanäiti” tarjoili yleisölle myös Imatran esityksessä.

Non Gratan esityksissä on niin paljon voimaa ja vimmaa, että perässä kulkee kokonaisen sivilisaation raskas kivireki.

Uskonnolliset symbolit ovat tietenkin myös hyvin mukana, kun käydään käsiksi elämän peruskysymyksiin syntymästä kuolemaan. Näillä enkeleillä on siivet.