Esitys alkoi tavallaan kuin varkain. Tanssijoiden veryttely ja lihasten lämmittelystä siirryttiin näyttäviin sooloihin ja duettoihin. Siten ryhdyttiin kuvaamaan läheisyyden ja erillisyyden muotoja. Ehkä kauneimmillaan esitys oli kohtauksissa, joissa paitansa riisuneet tanssijat muodostivat yhdessä vartaloillaan eräänlaisia kineettisiä veistoksia.
Esityksen jälkeen järjestetyssä keskustelutilaisuudessa Mandelin kuvasi ryhmän liikekieltä johdonmukaiseksi ja omaleimaiseksi. Johdonmukainen Mandelin on ollut ainakin siinä, ettei sukupuoli tälläkään kertaa määritellyt millään tavalla tanssijoiden rooleja esityksessä.
Tämä johdonmukaisuus torjui tehokkaasti alastomuuteen usein takiaisen tavoin kiinnittyvää seksismiä myös katsomon puolella.
Kinetic Orchestran liikekieleen kuuluivat myös tässä esityksessä painovoimaa uhmaavat nostot ja hypyt. Niissä testattiin fyysisten mahdollisuuksien rajoja ja ryhmän jäsenten ehdotonta luottamusta toinen toisiinsa.
Esityksessä kukki myös tälle ensemblelle tunnusomainen elämäniloinen ja leikkisä huumori. En tiedä paljastaako tämä tunnustus minussa piilevän sovinistin, mutta minusta kohtaukset, joissa tanssijoista pienikokoisin Anni Koskinen nosti itseään reilusti yli päätä pidemmän Kalle Lähteen tai ison Oskar Turpeisen selkäänsä kuin painovoimaa ei olisikaan, olivat sykähdyttäviä hetkiä.
Todella rajoille mentiin esityksen loppupuolella toteutetuissa rajuissa energianpurkauksissa, joissa tanssijat ottivat kehoistaan irti kaikki tehot niin, että vaipuivat lopulta kanveesiin huohottamaan.
Toipuminen tästä alkoi Koskisen kauniin lyyrisellä soololla.
Voi olla, että tanssi on myös tekijöille poikkeuksellisen palkitseva tapa tehdä esittävää taidetta. Jokainen tosissaan treenaava tietää, miten koukuttavaa kehon vieminen jaksamisen äärirajoille voi olla. Omien aivojemme erittämät mielihyvähormonit ovat parhaimmillaan todella stydiä kamaa.
Esityksen jälkeen järjestetyssä keskustelussa puhuttiin myös rajojen koetteluun liittyvistä riskeistä. Loukkaantumiset ovat kuitenkin harvinaisia, näin vakuutettiin.
Mistakes on monella tavalla juonikas nimi esitykselle. Yhteen sanaan on saatu pakattua esittävän taiteen estetiikan ydinajatus. Mikään taideteos ei voi olla täydellinen, ei ainakaan teoksen toteuttaneen taitelijan tai taitelijayhteisön omissa silmissä.
Täydellisyyteen kuitenkin voi ja pitää pyrkiä. Voin ainakin kuvitella, että koreografi Jarkko Mandelinin ja hänen työryhmänsä jäsenten taidekäsitys kulkee tällaisia latuja. Virheet ovat askelmia ja portteja uudelle tulkinnalle, uutta luovan prosessin pitkospuita.
Teos kantaesitettiin Oulussa viime vuonna ja tuolloin tekijät itse osasivat muotoilla samat kysymykset minua runollisemmin. Heidän mukaansa esityksessä tutkitaan virheiden ja epävarmuuden olemusta näyttämöllä.
Tanssitaiteelle on selvästi ominaista vahva yhteisöllisyys. Esityksen koreografia on käsiohjelman mukaan Mandelinin ja työryhmän eli esityksen tanssioilla Sanni Giordanilla, Mia Jaatisella, Anni Koskisella, Kalle Lähteellä ja Oskari Turpeisella yhteistyö.
Yhtä oleellinen osa esityksestä oli sen äänimaailma ja esityksen musiikin soittaneilla muusikoilla. Äänisuunnittelusta vastanneen Janne Hastin mukaan esityksen koreografiaa ei ole tehty musiikin ehdoilla, vaan myös esityksen musiikkia on muokattu koreografiaan liittyvien ideoiden pohjalta.
Mistakes
Kinetic Orchestran esitys Stoan Spring Break -festivaaleilla Helsingissä 12.5.2022
Koreografia Jarkko Mandelin ja työryhmä
Tanssijat Sanni Giordani, Mia Jaatinen, Anni Koskinen, Kalle Lähde, Oskari Turpeinen
Musiikki Janne Hast, Petri Kautto, Eero Tikkanen
Äänisuunnittelu Janne Hast
Puvustus Kirsi Gum
Valosuunnittelu Jukka Huitila
Tuotanto Kinetic Orchestra & JoJo – Olulun Tanssin Keskus Esitykseen sisältyi useita