Tampereen Työväen Teatterin Fransiskus ja Hildegard oli ensi-illassa älyllisesti haastavaa, voimakkaita assosiaatioita herättänyttä ja suorastaan pirullisen hauskaa teatteria. Näytelmä kuvasi suhdettamme omaan minuuteen, taiteeseen ja todellisuuteen niin monitasoisesti, ettei aina tiennyt itkisikö kokemisenilon kyyneleitä sen sijaan, että yritin hillitä omia naurunpurskahduksiani.
Näytelmän tekijöiden mukaan näytelmän keskeisin teema on kutsumus ja sen hinta. Omat elämänvalintamme muokkaavat meitä ja sulkevat pois muita mahdollisuuksia. Se oleellisin kysymys kuuluu, kuka nämä vallinnat oikeastaan tekee?
Näytelmässä Jumalan ääni kehottaa Fransiskusta korjaamaan kirkon. Fransiskus alkaa korjata kustannuksista välittämättä vanhaa, raunioitunutta katedraalia. Katsojalle tuli heti mieleen, ymmärsikö hän saamansa tehtävän oikein? Ehkä Fransiskuksen sisäisen jumalan mielestä itse katollinen kirkko olisi instituutiona ollut jo 1200-luvulla kovasti remontin tarpeessa.
Oliko reaktiossa kysymys väärinymmärryksestä, silkasta sattumasta, sijaistoiminnosta mahdottoman haasteen edessä tai ehkä todellisuuden kieltävästä pelkuruudesta? Kaikki nämä vaihtoehdot ovat meidän tapojamme reagoida tämän päivän ylivoimaisilta tuntuviin ekologisiin, yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin.
Teatteri on taiteilijayhteisön tekemää teatteria ja tämä yhteisöllisyys vain korostui tässä esityksessä. Käsikirjoitus kirjoitettiin tohtorikoulutetun kolmikon Mikko Bredenbergin, Otso Kauton ja Hanna Suutelan tiimityönä. Alkusysäyksen produktiolle on käsiohjelman mukaan antanut näyttelijä Tommi Raitolehdon halu näytellä joskus Fransiskusta.
Produktion edetessä ja kypsyessä työryhmään on rekrytoitu nukketeatterin huippuammattilainen Mira Taussi ja näyttelijä Maija Rissanen tekemään mahdottomasta mahdollista.
Näytelmän ovat ohjanneet Kautto ja Bredenberg .
Giovanni Francesco di Bernardone alias Franciscus Assisilainen ja Hildegard von Birgen ovat molemmat historiallisia henkilöitä, jotka katollinen kirkko on julistanut pyhimykseksi. Tosin Hildegardin kohdalla katolliselta kirkolta meni tovi (noin 800 vuotta), ennekuin se päätyi siihen, että myös Hildegard Birgeniläinen oli osoittanut elämässään kanonisoinnin edellyttämää sankaruutta ja hyveellisyyttä. Naisen yleneminen katollisen kirkon taivaallisessa hierarkiassa ottaa aikansa.
Molemmat olivat myös omanaikansa ajattelijoita, uudistajia, radikaaleja taiteilijoita. Näytelmän Fransiskuksen ja Hildegardin mukana produktion tekijät ovat lastanneet pulkkaan aate- ja kulttuurihistoriaa lukemattomine kerroksineen lähes tuhannen vuoden aikajanalta. Näytelmän peruskysymyksen kannalta mikään ei ole tässä ajassa oleellisesti muuttunut. Meidän kristinuskoon pohjautuvassa kulttuurissa olemassaolo ja minuus ovat taidetta. Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Biologisesti ihminen on sosiaalinen eläin ja siksi meille jokaiselle on ainakin jossain määrin arvoitus, kenen luomus meitä peilistä katsoo. Toki tämä oman elämän produktio on pitkän prosessin ja tiimityön tulos.
Stand up komiikassa käsinuket ovat olleet koettu keino puhua asiasta, joista ei saa puhua kielellä, jota ei saa käyttää. Fransiskuksessa ja Hidegarissa tämä Jumalan kuva irrotettiin uskonnollisen kontekstin kehyksistä lähempää tarkastelua varten vulgaarin kielen avulla. Välillä mentiin jopa pienten rivouksien puolelle esimerkiksi kohtauksessa, jossa leprasairaiden halailusta tunnettu Fransiskus pelkäsi menettäneensä muitakin ruumiinsa ulokkeita kuin vain nenänsä.
Nukketeatteri- ja esinekohtauksissa ohjaajana on toiminut Taussi.
Fransiskuksen roolin näytellyt Raitolehto ja Hildegardin roolin näytellyt Rissanen olivat omaksuneet heille todennäköisesti ehkä vieraan esittämistavan loistavasti. Nuket nousivat hahmoina voimakkaasti esille ja näyttelijät jäivät niiden varjoon taka-alalle. Silti myös nukkekohtauksissa oli mukana sitä vaikeasti määriteltävää rosoisuutta ja inhimillistä läsnäoloa, joka tekee teatterista niin ainutlaatuisen taiteen lajin.
Läheisyyden tunnetta lisäsivät esityspuvut, joita kukaan ei ole suunnitellut, vaan Raitalehto ja Rissanen näyttelivät niissä arkisissa työkamppeissa, joissa he ovat todennäköisesti näytelleet myös produktion harjoituksissa.
Hildegard kirjoitti omista hallusinaatioistaan tarinoita, sävelsi ja sanoitti lauluja. Hänen tunnetaan filosofian historiassa myös merkittävänä ajattelijana. Fransiskus puolestaan loi ensimmäisenä seimikuvaelman ja ideoi ristisaaton, jota voi pitää jo aitona teatterina.
Kautto määrittelee näytelmän toisen jakson karnevalistiseksi. Karnevalistinen on tietenkin esimerkiksi kohtaus, jossa näytelmän Hildegard käveli raamit kaulassa pitkin pyöreistä kivistä koottua Via Dolorosaa ja astui lopuksi paskaan. Sitä seuraa kohtaus, jossa Fransiskus pesee Hildegardin jalan.
Teatterissa uhrauksia ja ponnisteluja vaatinut kunnianhimoinen produktio voi päätyä katastrofiin. Tuli tehtyä ihan paskaa, on teatterin tekijöiden tällaisesta epäonnisesta produktiosta käyttämä ilmaisu. Fransiskuksessa ja Hidegardissa on paljon tällaista teatterin sisäistä puhetta. Tosin kysymys ei ole silloin aidosta epäonnistumisesta, vaan luovan työn synnyttämän euforian jälkeisestä depressiosta.
Rissasella on upea ääni ja hän lauloi itse näytelmän keskiaikaiset laulut, jotka Hildegard sävelsi ja sanoitti joskus 1100-luvulla. Näytelmän Hiltegardin nukkehahmo puolestaan kertoo, miten ainulaatuinen ja sopiva hän on teatterin musikaalien tähdeksi. Kohtaus oli kuin suoraan jostain teatterin sisäisestä palaverista. Samoin Hildegardin nukkehahmo kuvasi osuvasti esittävään taiteeseen liittyvää narsismia. Minä, minä, minä…
Esityksen visuaalisen ilmeen on suunnitellut Kautto yhdessä työryhmän kanssa. Lavastus koostui suurista taulukehyksistä, pöydästä, pyöreistä kivistä ja näyttämön kattoon ripustetusta kivien täyttämästä katiskasta.
Kautto oli nuorena maajoukkuetaso uimari. Hän asui 90-luvulla pitkään perheineen Ranskassa lähellä Lourdesia, joka on yksi katollisen kirkon pyhiinvaelluskohteista. Kautolle rakas harrastus on mitä ilmeisimmin ollut lainelautailu myrskyistään tunnetun Biskajanlahden mahtavien maininkien rantautuessaan aikaansaamilla aalloilla, tai ainakin surffaus oli näkyvästi esillä näytelmässä ja näytelmä päättyi rantatyrskyjen aiheuttamiin meren ääniin.
Kautto on täyttänyt ne odotukset, joita hänen valintansa Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi sai aikaan. Heti johtajanuransa alussa Kautto joutui taistelemaan teatterinsa statuksen puolesta maan toisena päänäyttämönä. Tänä vuonna teattereiden toimintaa on varjostanut uhkaukset kulttuurimäärärahojen rajuista leikkauksista.
Suuren laitosteatterin johtaminen on varmasti yksi mahdottomimmista hommista, mitä ihminen voi taakakseen ottaa. Teatterin muodostaman työyhteisön voimakas yhteisöllisyys vain korostaa johtajan kantaman vastuun suuruutta. Toivottavasti Kauton mitta ei kuitenkaan ole vielä tullut täyteen, vaikka tämä 14-vuotiaana kulkurielämästä unelmoinut vesipeto on nyt uinut katiskaan, jonka raamit ovat varmasti välillä tukahduttavan ahtaat.
Kutsumuksella on hintansa.
Fransiskus ja Hildegard
Tampereen työväen Teatterin kantaesitys Kellariteatterissa 4.11.2021
Käsikirjoitus Mikko Bredenberg, Otso Kautto, Hanna Suutela
Ohjaaja Otso Kautto
Apulaisohjaaja Mikko Bredenberg
Nukke- ja esineteatteriohjaaja Mira Taussi
Valo- ja äänisuunnittelu Niklas Vainio
Visuaalinen ilme Otso Kautto ja työryhmä
Kampaukset ja maskit Pepina Granholm
Tuottaja Heidi Kollanus
Rooleissa Tommi Raitolehto, Maija Rissanen