Ensimmäinen tunne oli epäusko. Ei oikein tiennyt mihin asentoon hoksottimensa Q-teatterin kantaesityksen ensi-illassa asettaisi. Asennot näytti ja tuntui Monty Python -hengessä ideoidulta itseironiselta sketsiltä, joka haastoi katsojan älyn ja huumorintajun.
Nauratti. Eikä koomista vaikutelmaa vähentänyt se, että vedätys oli laitettu saumattomasti mukaan myös Q-teatterin verkkosivuille ja käsiohjelmaan. Näyttämöllä Elena Leeven, Eero Ritalan ja Minttu Mustakallion näyttelemän roolihahmot Elena Leave, Erno Ritola ja Miina Mustarinta puhuvat käsitteillä, joista taiteilijavitsit väännetään.
”He haluavat tehdä teoksen, joka on kuin rakastelua kaiken sen kanssa, mikä tarjoutuu suudeltavaksi. He haluavat tavoittaa kaikessa läsnä olevan erotiikan, liikkua puoleensavetävyyden voimasta.”
Auts!
Eikä koomista vaikutelmaa ainakaan vähentänyt se, että esityksen koreografi Anna Mustonen oli kerännyt tämän kuvitteellisen taiteilijaryhmän esitykseen, tai oikeammin tämän esityksen harjoituksiin lähes kaikki nykytanssin liikekielen kliseet.
Epäilyksen epäilys heräsi, kun näyttämölle asteli luentoa pitämään amerikkalainen äänitaiteilija. Mustakallio esitti huikeassa bravuurissaan selvästi autistista, omalle taiteelleen täydellisesti omistautunutta taiteilijaa, jonka oli lähes mahdoton ymmärtää, etteivät muut ihmiset lainkaan tajua, mitä hän halusi taiteellaan ilmaista.
Kohtaukseen liittynyttä outoutta ja vatsaa vääntävää myötähäpeää vain lisäsi se, että Mustakallio ja hänen isäntänään kohtauksessa toiminut Ritalan tulkitsema äänitaiteeseen hurahtanut suomalainen anestesialääkäri puhuivat englantia, jota me kaikki niin hyvin osaamme ja ymmärrämme.
Seuraavassa kohtauksessa huikea äänitaiteilija ryhtyi tekemään ääniteosta Leeven tulkitseman tanssijan pyörähdyksestä. Tällaisesta liikesarjasta ei yleensä lähde minkäänlaista ääntä. Silti Leeven tanssija improvisoi äänitaiteilijan työstä oman tanssiteoksensa.
Näin luovuus ilmenee. Se on aivojen toimintaa, jota voi ruokkia tiedoilla ja ärsykkeillä, mutta ei tietoisesti ohjata. Se on se hyllyvä suo, jolla jopa aika voi kulkea lopusta alkuun.
En tiedä, onko käsiohjelmaan painettu koreografi Anna Mustosen haastattelu tehty kieli poskella, vai ihan tosissaan. Teksti näyttää suomelta, mutta voisi olla yhtä hyvin hepreaa. Voin hyvin ymmärtää, että tämä lahjakas koreografi rakastaa tanssia. Paljon vaikeampi on selittää, mitä on tanssissa oleminen tai tanssin tuntu.
Näin siitä huolimatta, että molemmat ovat paljon todellisempia ja konkreettisempia psykofyysisiä tuntemuksia. Olioina tai ilmiöinä ne ovat konkreettisempia kuin tämä suomen kieli, jolla Mustonen niiden olemusta yrittää kuvata.
Jaakko Pietiläisen lavastus antoi hyvän vinkin näytelmän tulkitsemiseen. Q-teatterin näyttämöllä oli valtavan suuri, hevosenkengän muotoinen sohva. Muhkeasti topattu sohva oli valkoinen samoin kuin sen edessä ollut pehmustettu tanssimatto. Näyttämön yllä riippui ovaalin muotoinen, valkoinen kattoelementti.
Tutkimattomat alueet on löytöretkistä lähtien ollut tapana merkitä karttoihin valkoisella värillä. Neurotieteiden kehityksestä huolimatta meillä on edelleen vain hatara käsitys, mitä aivoissa tapahtuu, kun saamme idean tai ajatuksen, jota ei voi loogisesti johtaa siitä, mitä me olemme sitä hetkeä edeltäneenä hetkenä ajatelleet ja tunteneet.
Q-teatterin Asentoja on teos, johon tätä arvaamatonta luonnonvoimaa, luovuutta on annosteltu kauhalla. Kolmen näyttelijän lisäksi produktioon on tuonut oman luovan panoksensa yhdeksän muuta taiteilijaa.
Loppukumarruksiksi ja aplodeiksi kutsuttu seremonia toi ainakin minun huulilleni hieman viiston hymyn. Teatteri on totisesti yhteisön tekemää taidetta.
Asentoja
Kantaesitys Q-teatterissa 19.9.2019
Dramaturgia ja ohjaus Anna-Mari Karvonen
Esitysdramaturgia Asta Honkamaa
Dramaturginen assistentti Louna-Tuuli Luukka
Lavastus Jaakko Pietiläinen
Äänisuunnittelu Tatu Nenonen
Valosuunnittelu Heikki Paasonen
Pukusuunnittelu Hanne Jurmu
Koreografi Anna Mustonen
Taiteellinen neuvonantaja Emilia Kokko
Näyttämöllä Elena Leeve, Minttu Mustakallio ja Eero Ritala