Työväen näyttämöpäivillä toistuu joka vuosi sama kiusa. Naisvuoritalon katsomossa ensimmäiset penkkirivit ovat lattian tasossa. Kun ryhmät eivät yleensä halua esiintyä vanhanaikaisella, ylös sijoitetulla näyttämöllä, lattiatason takariveiltä paikkansa löytäneiltä katsojilta jää helposti suurin osa koko näytelmästä näkemättä.
Porin teatterikerhon Liika viisas näytti kolmannelta riviltä ensin puhuvien päiden kavalkadilta. Näytelmän luonne muuttui kokonaan vasta, kun ymmärsin siirtyä seuraamaan sitä salin seinustalle, josta oli esteetön näkyvyys näyttämölle.
Juha Hurmeen käsialan tunnisti sen jälkeen heti. Hurmeen ohjauksissa se, mitä näyttämöllä sanotaan, on korkeintaan puolet näytelmän sisällöstä. Varsinainen draama kerrotaan kehon kielellä. Näyttelijöiden läsnäolo näyttämöllä on jollakin hyvin omintakeisella tavalla kokonaisvaltaista.
Näyttämöllä ovat läsnä sekä mieli että ruumis. Saara Hurmeen koreografia tekee ryhmän teatteriestetiikassa tanssia.
Hurmeen ohjaamissa esityksissä ei juuri käytetä lavasteita tai valo- ja äänitehosteita. Petra Poutanen-Hurmeen Liika viisasta varten tekemät sävellykset esitetään luomuna melodiikalla.
Lähes kaikkiin tarpeisiin riittää kuitenkin pelkkä näyttelijöiden vangitseva läsnäolo.
Hurme myös osaa ohjata teatterin harrastajia ilmiömäisellä tavalla. Tosin Joni Seppälä, Jarmo Malinen,
Taru Huokkola, Mari Naumala, Ida Sofia Fleming, Vesa Kivinen ovat yhdessä niin monessa liemessä keitetty joukko, että teatterin harrastajista ei sanan varsinaisessa mielessä voi enää edes puhua.
Joka tapauksessa Hurmeen ja näyttelijöiden yhdessä viettämä reipashenkinen leirielämä näkyy ja tuntuu esityksessä. Liika viisas on korostetusti yhteisön taidetta.
Porin teatterikerhon Liika viisas on hieno kuin mikä ja se myös aloittanut suorastaan uskomattomalta tuntuvan projektin. Hurme aikoo porilaisten kanssa tuoda vuoteen 2018 mennessä näyttämölle neljä muuta Algot Untolan kirjoista dramatisoitua näytelmää. Lisäksi Hurme kirjoittaa itse Untolasta näytelmän Sanamyrsky, jonka kantaesitys on tarkoitus saada näyttämölle vuonna 2017.
Algot Untolan alias Algot Tietäväisen, Maiju Lassilan, Irmari Rantamalan, Väinö Stenbergin, J. I. Vatasen, Liisa-Antin ja Jussi Porilaisen kuolemasta tulee kuluneeksi vuonna 2018 sata vuotta. Pori on tietenkin sopiva paikka tämän merkittävän kirjailijan muistamiseen siksi, että Untolan räjähdyksenomainen, kymmeniä kirjoja ja näytelmiä tuottanut luomiskausi alkoi, kun mies toimi Satakunta-lehden päätoimittajana.
Ei varmaan ole ihan sattuma, että Hurme aloitti sarjan Maiju Lassilan Liika viisaasta. Pilkan kohteena näytelmässä on ihmisten parantumaton tyhmyys.
Lassilan sanansäilässä on kuitenkin aina kaksi terää. Jos Suomen johtavat teatterintekijät laitettaisiin järjestykseen lukeneisuuden perustella, porukan ”liika viisasta” ei tarvitsisi kauan arvuutella. Lukeneisuuden suhteen Hurmeelle tuskin löytyisi kovin montaa vakavaa haastajaa edes kirjallisuudentutkijoiden joukosta.
Lassilan vuonna 1915 ilmestynyt Liika viisas ei ole menettänyt yhtään ajankohtaisuuttaan. Päinvastoin tänään maailmanlaajuinen internetverkko tarjoaa inhimilliselle typeryydelle rajattomat mahdollisuudet, ja ihmiset tekevät itselleen uskonnon kaltaisia rituaaleja jopa syömisestä ja ulostamisesta (eh, teatterista nyt puhumattakaan).
Hurme ei kuitenkaan pilkkaa eikä tuomitse. Luulen, että tämä lempeä ja jollakin tavalla hyvin syvälle menevä humanismi kumpuaa juuri ironiantajusta.
Näytelmän Pudde-koira (Taru Huokkola) näyttää suorastaan intellektuellilta tarinan uskonkiihkossa piehtaroivien ihmisten rinnalla, eli elukoita tässä ollaan muiden luoman luomien keralla.
Se ei ole kuitenkaan koko totuus. Porin teatterikerhon Liika viisaasta löytyy kerroksia ja ajattelun aiheita lähes loputtomasti kuten aidosta taideteoksesta pitääkin löytyä.