Avainsana: Jyväskylän ylioppilasteatteri

Kuvassa vasemmalta oikealle ylhäällä Jasmin Kurkela, Anna-Kaarina Jokinen, Jenni Takalo ja Jenna Sottinen ja vasemmalta oikealle alhaalla Taru Norrena, Visa Niemelä ja Petra Luukkainen. Kuva Pihla Liukkonen/Työväen näyttämöpäivät

Esittämisen ja esillä olemisen ilo ovat varmasti riittävän hyviä syitä tarttua William Shakespearen klassikkonäytelmään Myrsky.

Mieliinpainuvaa Jyväskylän Ylioppilasteatterin näytelmässä oli vahva fyysinen esittäminen. Varsinkin Patrik Behmin keimailu Arielin roolissa ja Visa Mäkelän lava-akrobatia tekivät vaikutuksen. Vahva läsnäolo näyttämöllä on se juuri oikea tapa jakaa oma esittämisen ilo yleisön kanssa.

Myrsky ei kuitenkaan ollut osiensa summa. Nyt se oli aika tavalla vähemmän. Tekijöiden ajatus oli jäänyt kiertämään ympyrää. Me pelleillemme Shakespearen klassikon kanssa koska olemme pellejä. Tämän vuoksi jyväskyläläisten myrsky ei ollut pelkästään hauska, vaan aika ajoin myös hieman vaivaannuttava.

Ehkä porukka on osallistunut Jyväskylän kesässä järjestetylle klovnerian kurssille.

Voin ainakin kuvitella, että Myrskyn ohjaaja Erika Hast on ollut produktiossa myös jonkinlainen personal training manage, joka on ottanut jokaisen näyttelijän luonteesta osaamisesta ulos kaiken mitä irti lähtee. Kokonaisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Tehoja on haettu slapstick komiikkaan nojaavasta huumorista ja lähes loputtomista toistoista ja klovnerialle ominaisesta liioittelusta. Esitys oli täynnä hauskoja oivalluksia ja mukavaa flirttailua yleisön kanssa, mutta itse tarina ei kulkenut. Kokonaisuus toi mieleen sketsihahmokilpailun siitä, kuka ottaa itsestään tässä roolileikissä päivän hauskimman selfien instagramissa jaettavaksi.

Klovni ei ole vain hauska, vaan myös surumielinen, jopa traaginen hahmo. Klovni edustaa punaisine nenineen ja kasvomaskeineen ulkopuolisuutta.

Katsojan kysymykseen, miksi juuri Shakespearen myrsky tekijöillä tuntui olevan vain yksi vastaus: Miksi ei! Myös Shakespearen Myrsky oli vuona 1611 oman aikansa viihdettä, jossa muoto, runomittaan kirjoitettu tavattoman kaunis kieli kulki sisällön edellä. Shakespeare ei varmasti jyväskyläläisten esityksen takia ole pyörinyt haudassaan.

Tuhannet ja taas tuhannet sovitukset Shakespearen näytelmistä ovat muodostaneet paksun tulkintojen patinan niiden päälle. Itse toivon usein, että uusi sovitus tekisi edes jonkinlaisen naarmun tähän paksuun kuoreen.

Ihmiset eivät ole psyykkisinä olentoina muuttunet miksikään Shakespearen ajoista. Maailma on muuttunut sitäkin rajummin. Shakespearen Myrsky on aikuisten satu. Itse jäin esityksen jälkeen miettimään, miten autiolle saarelle paennut Prosperos kävisi taistoon vallananastajia vastaan sosiaalisessa mediassa.

Myrsky

Erika Hastin ja työryhmän sovitus William Shakespearen näytelmästä

Suomennos Eeva-Liisa Manner

Ohjaus Erika Hast

Valo- ja äänisuunnittelu Anssi Pöyhönen

Puvustus Tytti Laakso

Rooleissa muiden muassa Jasmin Kurkela, Anna-Kaarina Jokinen, Jenni Takalo, Jenna Sottinen, Taru Norrena, Visa Niemelä ja Petra Luukkainen

Kuva on otettu esityksen harjoituksista. Kuvassa Joanna Haapalainen ja Mikko Hintikka. Kuva Jyväskylän ylioppilasteatteri

Säkenöivän briljantti teksti, oivaltava ohjaus ja upeat roolityöt, joista loisti esittämisen ilo. Teatteriturnee Työväen näyttämöpäivillä alkoi lupaavasti. Perjantain toinen esitys, Jyväskylän ylioppilasteatterin Hyvät herrat, juokaa etikkaa! oli pysäyttävä elämys.

Venäläisen Daniil Harmsin (Daniil Ivanovitš Juvatšov) tuotantoa tunnetaan huonosti Suomessa. Rehellisesti sanottua en tiedä miten laaja nuorena kuolleen kirjailijan tuotanto on ollut. Vain kolme hänen teostaan on suomennettu ja jyväskyläläisten esitys perustuu näihin suomennettuihin kirjoihin Ensiksi ja toiseksi, Sattumia ja Perinpohjainen tutkimus.

Harms kuoli nälkään 37-vuotiaana Leningradin piirityksen aikana vuonna 1942 psykiatrisessa sairaalassa. Mielisairaalaa hän joutui samasta syystä kuin moni muukin Josif Stalinin hallitsemassa Neuvostoliitossa, mielipiteidensä takia.

Mikään helppo ihminen Harms ei varmasti ole ollut eläessään sillä ainakin Jyväskylän ylioppilasteatterin esityksen kattava teema on toisen ihmisen kohtaamisen vaikeus. Harms pohtii teksteissään hyvin arkisiltakin tuntuvien paradoksien kautta syvällisesti kielen perimäistä olemusta.

Harmsia ei varmasti turhaan pidetä absurdin kirjallisuuden mestarina.

Virolainen Kalev Kudu tekee ohjauksessaan tämän kielen ja todellisuuden välisen kuilu näkyväksi mimiikan avulla. Esityksen teho perustuu tarkkaan ajoitukseen. Ei siis ihme, jos jyväskyläläisten esitys nappaa jo muutaman minuutin kuluttua katsojan otteeseensa ja sen jälkeen esityksen intensiteetti kasvaa oikeaoppisesti kohtaus kohtaukselta esityksen loppuun asti.

Kokkonaisuuden kruunaa musiikki ja laulut, joita näyttelijät itse esittävät. Hienostuneisuudessaan ja taidokkuudessaan jyväskyläläisten esitys itse asiassa muistutti kamarimusiikkikonserttia.

Kudu on opiskellut teatteria Tarton yliopistossa. Kyseisen teatterikorkeakoulun opintosisällöt ovat minulle täysi arvoitus, mutta uskallan kuitenkin veikata, että Konstantin Stanislavskin metodeilla on edelleen oma paikansa opetusohjelmassa.

Näyttelijöiden kannalta Kudun valitsema tyylilaji on hyvin vaativa. Epäilemättä se on myös erittäin palkitseva.

Kaikesta näkee, että esityksen eteen on tehty töitä tunteja laskematta. Ainakin Mikkelin teatterin pienellä näyttämöllä taitava osaaminen puhkesi hallituksi esittämiseksi. Läsnäolo ei aina vaadi suuria eleitä. Ainakin tällä kertaa mahtava fiilis syntyi hyvin pienistä eleistä.

Joanna Haapalainen, Iiro Nahkamäki, Eeva Sutinen, Aino Vauhkonen, Mikko Hintikka, Tessa Horila, Panu Ilén ja Noora Määttä, olitte kaikki upeassa vedossa.

Jyväskyläläisten esitys on varmasti hyvä esimerkki myös sitä, miten tärkeää vuorovaikutus eri maista tulevien teatterintekijöiden välillä on teatteritaiteen kehitykselle.

Pienessä maassa ja pienellä kielialueella me juutumme muuten helposti vain yhteen käsitykseen sitä, miltä taiteellisesti kunnianhimoisen ja korkeatasoisen produktion pitää näyttää ja tuntua.