Lappeenrannan kaupunginteatterin Runar ja Kyllikki – laulu kielletyistä iloista on hieno valinta teatterin ohjelmistoon. Jussi Kylätaskun vuonna 1974 Kotkassa kantaesitetty näytelmä on yhä hämmästyttävän ajankohtainen.
Kylätasku pohtii näytelmässään kahden 50-luvulla tapahtuneen, nuoriin naisiin kohdistuneiden henkirikosten syitä ja seurauksia. Näytelmän kuvaukset massahysteriasta, lynkkausmielialasta, ahdasmielisyydestä ja räikeästä kaksinaismoraalista ovat kuin tätä päivää.
Käsiohjelma ei kerro, kuka on sovittanut Kylätaskun näytelmän Lappeenrannan näyttämölle. Ohjaaja Sirpa Riuttalan näkökulma tähän klassikkonäytelmään on raikas ja rohkea. Oikeastaan näytelmän kaksi ensimmäistä kohtausta antoivat katsojalle luvan odottaa jopa enemmän kuin mihin toteutuksessa lopulta päästiin.
Uskonnollista ahdasmielisyyttä ja miesten kaksinaismoraalia kuvataan teatterissa myös komiikan keinoin. Riuttalan tulkinnassa Runarin ja Kyllikin miehet ovat korostetun koomisia. Kyllikin seksuaalisesta hyväksikäytöstä epäily Kirkkoherra on Lappeenrannan versiossa Sirkka Kapeelahti ja häntä näyttelee Anna Andersson. Kylän kukkoa tunkiolla Heikki Härkälää näyttelee Vilma Putro, joka teki ensi-illassa tästä näytelmän häntäheikistä huikean roolityön.
Sukupuolirooleilla leikittelyllä on teatterissa pitkät perinteet. Varsinkin naisiksi pukeutuneet miehet koetaan koomisiksi, mutta sama tulkinta pätee yleensä myös miehiksi pukeutuneisiin naisiin. Tarinan alussa vasta 13-vuotiaan Kyllikin raiskausta yrittävän kauppias Paavo Kiisken (Willehard Korander) ”koomisuutta” korostettiin näytelmässä perisuomalaisella humalalla.
Tässä kontekstissa oli helppo myös tulkita Kyllikin isän Jaakko Laihon (Seppo Kaisanlahti) rooli kaikessa dogmaattisuudessaan ja kaksinaismoraalissaan koomiseksi hahmoksi.
Ohjaajana Riuttala rikkoo ja haastaa ensemblensä kanssa teatterin traditioihin kuuluvia ajatustapoja ja pinttymiä aivan tietoisesti. Katsojan näytelmän ristiriitaisten viestien tulkitseminen laittoi helposti hieman ymmälle. Toki näytelmä varmasti antoi meille itse kullekin ajattelemisen aihetta ja näytelmän vaikuttava alku samaistumisen kohteita, mutta se tärkein, vuorovaikutus katsojien ja tekijöiden välillä jäi ehkä hieman vajaaksi.
Kylätaskun näytelmä ei kerro vuonna 1953 suohaudasta surmattuna löytyneen Kyllikki Saaren tarinaa, vaan se on korostetusti Runar Holmströmin tarina. Holmströmiä epäiltiin vuonna 1959 tapahtuneen Tulilahden kaksoismurhan tekijäksi. Kahden nuoren naisen murhat jäivät lopulta selvittämättä, koska Holmström surmasi itsensä tutkintovankilassa.
Kylätasku kirjoitti psykologisen draaman yhteisödynamiikasta, Runarin kaltaisen peräkammarin pojan kokemista nöyryytyksistä, jotka voivat pahimmillaan johtaa hirmutekoihin. Jouko Turkan ohjaaman näytelmän kantaesitys Kotkan teatterissa vuonna 1974 oli silloin vuoden ehkä puhutuin teatteritapaus.
Toisaalta Kylätaskun näytelmä on juuri sellainen teksti, joita mieskirjailijat kirjoittivat 70-luvulla pääasiassa naisista koostuvalle yleisölle. Siksi Riuttalan lavea lähestymiskulma näytelmän tarinaan on väistämättä aiheuttanut myös dramaturgisia ongelmia. Eppu Pastinen näytteli ensi-illassa Runarin roolissa niin sanotusti vereslihalla, mutta silti roolihahmo jäi ohueksi. Milla Kaitalahden näyttelemä nuori Kyllikki piti etsiä Kaitalahden tulkitsemistaan lauluista.
Dramaturgiset ongelmat näkyivät ensi-illassa kohtausten ajoituksessa. Esitys jäi välillä polkemaan paikallaan.
Toki Kylätaskun näytelmä on dramaturgisesti haastava teksti. Olen nähnyt siitä Turkan Helsingin kaupunginteatterille vuonna 1996 ohjaaman sovituksen ja ainoa muistikuva tuosta näytelmästä on se, että Kyllikkiä näytteli Kati Outinen.
Riuttala on tuonut näytelmän Kyllikin esiin tekemällä Runarista ja Kyllikistä musiikkinäytelmän. Musiikki perustuu Riuttalan omiin sävellyksiin. Musiikki nosti näytelmän uudelle tasolle ja se toimi.
Lasulujen sanat ovat Kylätaskun tekstiä ja niihin on olemasssa myös Caj Shydeniuksen säveltämä musiikki. Ensi-illassa Jani Polan sovittamat Riuttalan sävellykset olivat sellaista suomalaisen musiikkiteatterin peruskauraa. Kyllikin roolissa laulaneen Kaitalahden tulkinnat olivat oikein kauniita ja pahimmillaankin näytelmän musiikkiosuudet herättivät minussa vain lievää kiusaantumista.
Mutta se on varmasti ihan oma häpeä. Olen tullut jollakin tavalla allergiseksi kaikelle, mikä kuulostaa suomalaiselta viihdemusiikilta.
Musiikkiteatterille välttämättömän koreografian on suunnitellut Sanna Salama. Myös Salama leikitteli koreografiassaan sukupuolirooleilla. Ehkä suurimman vaikutuksen teki kuitenkin esityksen alussa Elina Raasakan huima akrobatia köyden varassa.
Kehuja ansaitsee myös Samuli Hallan lavastus. Lappeenrannan kaupunginteatterin suuri ja varmasti hankala tila oli nyt hyvin hallinnassa näyttämön teatteritekniikan ja hyvin ajateltujen lavasteratkaisujen avulla.
Runar ja Kyllikki- laulu kielletyistä iloista on suuri satsaus kaupunginteatterilta. Joukot on saatu näyttämölle tekemällä yhteistyötä Taidekoulu Estradin kanssa. Lauluvoimaa esitykseen on saatu ottamalla Ulla Kiisken rooliin Nuttama Talasmo. Samoin kuoroon ja kylänväkeä esittäviin tansseihin väkeä näyttämölle on ilmeisesti saatu juuri Estradin lahjakkaista oppilaista.
Runar ja Kyllikki – laulu kielletyistä iloista
Lappeenrannan kaupunginteatterin ensi-ilta 23.2.2019
Käsikirjoitus: Jussi Kylätasku
Ohjaus ja sävellys: Sirpa Riuttala
Koreografia: Sanna Salama (vierailija)
Musiikin sovitus ja johto: Jani Pola (vierailija)
Lavastus: Samuli Halla
Puvut: Päivi Hanttu-Lindström
Valosuunnittelu: Timo Hämäläinen
Äänitekniikka: Tomi Aronen, Kimmo Pasanen
Kampaukset ja maskeeraus: Pinja Ruokolainen, näytöksissä apuna Milma Kiviranta
Tarpeisto: Sirpa Tervo
Videotekniikka: Kimmo Pasanen
Köysiakrobatia: Elina Raasakka
Rooleissa: Eppu Pastinen, Marjatta Linna (vierailija), Milla Kaitalahti (vierailija), Anna-Kaisa Makkonen, Johanna Ahonen (vierailija), Vilma Putro, Seppo Kaisanlahti, Anna Andersson, Jussi Lankoski (vierailija), Willehard Korander, Jussi Johnsson, Nuttama Talasmo
Kuorossa: Heidi Harju, Sari Kanerva, Elina Raasakka, Iida Rui, Milla Tielinen
Orkesteri: Jani Pola, Jarkko Palokas, Susanna Syrjäläinen
Lehdistökuvat Aki Loponen