Hyvät herrat, juokaa etikkaa!

Kuva on otettu esityksen harjoituksista. Kuvassa Joanna Haapalainen ja Mikko Hintikka. Kuva Jyväskylän ylioppilasteatteri
Kuva on otettu esityksen harjoituksista. Kuvassa Joanna Haapalainen ja Mikko Hintikka. Kuva Jyväskylän ylioppilasteatteri

Säkenöivän briljantti teksti, oivaltava ohjaus ja upeat roolityöt, joista loisti esittämisen ilo. Teatteriturnee Työväen näyttämöpäivillä alkoi lupaavasti. Perjantain toinen esitys, Jyväskylän ylioppilasteatterin Hyvät herrat, juokaa etikkaa! oli pysäyttävä elämys.

Venäläisen Daniil Harmsin (Daniil Ivanovitš Juvatšov) tuotantoa tunnetaan huonosti Suomessa. Rehellisesti sanottua en tiedä miten laaja nuorena kuolleen kirjailijan tuotanto on ollut. Vain kolme hänen teostaan on suomennettu ja jyväskyläläisten esitys perustuu näihin suomennettuihin kirjoihin Ensiksi ja toiseksi, Sattumia ja Perinpohjainen tutkimus.

Harms kuoli nälkään 37-vuotiaana Leningradin piirityksen aikana vuonna 1942 psykiatrisessa sairaalassa. Mielisairaalaa hän joutui samasta syystä kuin moni muukin Josif Stalinin hallitsemassa Neuvostoliitossa, mielipiteidensä takia.

Mikään helppo ihminen Harms ei varmasti ole ollut eläessään sillä ainakin Jyväskylän ylioppilasteatterin esityksen kattava teema on toisen ihmisen kohtaamisen vaikeus. Harms pohtii teksteissään hyvin arkisiltakin tuntuvien paradoksien kautta syvällisesti kielen perimäistä olemusta.

Harmsia ei varmasti turhaan pidetä absurdin kirjallisuuden mestarina.

Virolainen Kalev Kudu tekee ohjauksessaan tämän kielen ja todellisuuden välisen kuilu näkyväksi mimiikan avulla. Esityksen teho perustuu tarkkaan ajoitukseen. Ei siis ihme, jos jyväskyläläisten esitys nappaa jo muutaman minuutin kuluttua katsojan otteeseensa ja sen jälkeen esityksen intensiteetti kasvaa oikeaoppisesti kohtaus kohtaukselta esityksen loppuun asti.

Kokkonaisuuden kruunaa musiikki ja laulut, joita näyttelijät itse esittävät. Hienostuneisuudessaan ja taidokkuudessaan jyväskyläläisten esitys itse asiassa muistutti kamarimusiikkikonserttia.

Kudu on opiskellut teatteria Tarton yliopistossa. Kyseisen teatterikorkeakoulun opintosisällöt ovat minulle täysi arvoitus, mutta uskallan kuitenkin veikata, että Konstantin Stanislavskin metodeilla on edelleen oma paikansa opetusohjelmassa.

Näyttelijöiden kannalta Kudun valitsema tyylilaji on hyvin vaativa. Epäilemättä se on myös erittäin palkitseva.

Kaikesta näkee, että esityksen eteen on tehty töitä tunteja laskematta. Ainakin Mikkelin teatterin pienellä näyttämöllä taitava osaaminen puhkesi hallituksi esittämiseksi. Läsnäolo ei aina vaadi suuria eleitä. Ainakin tällä kertaa mahtava fiilis syntyi hyvin pienistä eleistä.

Joanna Haapalainen, Iiro Nahkamäki, Eeva Sutinen, Aino Vauhkonen, Mikko Hintikka, Tessa Horila, Panu Ilén ja Noora Määttä, olitte kaikki upeassa vedossa.

Jyväskyläläisten esitys on varmasti hyvä esimerkki myös sitä, miten tärkeää vuorovaikutus eri maista tulevien teatterintekijöiden välillä on teatteritaiteen kehitykselle.

Pienessä maassa ja pienellä kielialueella me juutumme muuten helposti vain yhteen käsitykseen sitä, miltä taiteellisesti kunnianhimoisen ja korkeatasoisen produktion pitää näyttää ja tuntua.