Tampere-talon Taru sormusten herrasta on produktio, jossa Tuomas Kantelisen täysikokoiselle sinfoniaorkesterille säveltämä musiikki ja Sami Keski-Vähälän J. R. R. Tolkienin kirjan pohjalta kirjoittama draama täydentävät toisiaan. Oopperan kontekstissa teos olisi läpisävellettyä draamaa. Nyt aariat on korvattu repliikeillä ja kuoro-osuudet hienolla sirkustaiteella.
Teos on niin harvinainen ja hieno, ettei kukaan teatteria vakavasti harrastava jätä sitä mistään syystä väliin. Tampere-talon johtajan Pauliina Ahokkaan mukaan tällaista hanketta ei Suomessa ole toteutettu sitten Jean Sibeliuksen päivien.
Minulta ajantaju katosi esityksen aikana. Se on minulle aina ollut pettämätön merkki esityksen korkeasta laadusta. Tarinan käänteitä korostava musiikki, esityksen upea visualisointi ja tietenkin itse tarina veivät mennessään. Vaikka Tampere-talon salin mittakaava kutisti näyttelijät näyttämöllä pikkusormen mittaisiksi, se ei kahlinnut vaan vapautti katsojan oman mielikuvituksen valloilleen.
Olen varma, että juuri näin myös Tolkien toivoi hänen tarinoidensa vaikuttavan. Haltioituminen ei laske minuutteja tai tunteja. Keski-Vähälän, Kantelisen ja ohjaaja Mikko Kannisen kellottama 4 tuntia ja 15 minuuttia on urheilutermein jonkinlainen ihanneaika. Se on kompromissi taiteellisten pyrkimysten ja realiteettien välillä, mutta erittäin taidokkaasti toteutettu kompromissi.
Tekijöiden mukaan Tolkienin perikunta on ollut vaativa, mutta myös erittäin kannustava yhteistyökumppani.
Tavallaan esityksen tonaalinen, tai pitäisikö sano polytonaalinen ja visuaalinen loisto ovat vastakohta Tolkienin tarinoiden temaattiselle kontekstille. Tarinat haltijoista, peikoista, kääpiöistä, metsänhengistä, ritareista ja hyvän ja pahan välisestä taistelusta ovat syntyneet jo kauan ennen luku- ja kirjoitustaidon kehittymistä. Näitä tarinoita ei kerrottu parrasvaloissa, vaan leirinuotion tai takkatulen kajossa.
Tolkienin kiinnostus Kalevalaa ja suomen kieltä kohtaan on hyvin ymmärrettävissä tätä taustaa vasten. Hän tiesi, että ennen kirjoitustaidon yleistymistä suullisena perimätietona kulkenut tarinaperinne oli Karjalassa säilynyt aina 1800-luvulle asti. Tolkienilta se anglosaksien suuri tarina jäi osittain tavoittamatta ja sen tavoittelusta tavallaan kertova Silmarillion ilmestyi postuumisti pojan Christopher Tolkien kokoamana kirjailijan kuoleman jälkeen.
Tolkienin kieli on niin rikasta ja ilmaisuvoimaista, että hänen kirjansa vie siihen tarttuvan mennessään. Nämä tarinat ovat ikiaikaisten satujen tavoin pelottavia aina julmuuteen asti. Muistan yhä ensimmäisen yritykseni lukea Tarua sormusten herrasta. Se vaellus päättyi pian aloituksen jälkeen vainajien kansoittamalle suolle. Mielikuva tuosta tarinan kuvaamasta entisestä taistelukentästä on niin voimakas, että myös Peter Jacksonin elokuvaa oli hieman vaikea katsoa.
Näyttelijöiden haastattelut kertovat, että Tolkienin tarinaan tutustuessaan ja omaa rooliaan työstäessään he ovat kokeneet samanlaisia tunteita. Tarinassa on jotain pelottavaa ja samalla hyvin haastavaa. Jollakin tavalla se koskettelee meidän tajuntamme syviä kerroksia. Käsiohjelmassa Eija Mäkinen on kiteyttänyt Frodoa näyttelevän Ella Mettäsen ajatukset tarinasta ja omasta roolistaan haastattelun otsikoksi: ”Yksikään ei ole immuuni Sormukselle”.
Tolkienin kielen dramatisointi on varmaan muistuttanut varjojen ratsastusta mustilla villihevosilla. Keski-Vähälä on joka tapauksessa valinnut sitaattinsa taiten. Minulle kolahti Sarumanin (Tommi Raitolehto) suuhun laitettu repliikki: ”Meidän vanhojen velhojen pelot muuttuvat mielissämme totuuksiksi”. En ole varma, muistanko repliikkiä sanatarkasti, mutta se oli minulle avain tarinan tulkitsemiseen.
Monimieliseksi tulkinnan teki se, että Saruman on tarinassa Rautapihan hallitsija, teknologian haltija, joka liittoutuu pahan voimien kanssa.
Tolkienin tarinat ovat osa meidän elävää kulttuuria ja tietoisuuttamme. Ukrainalaiset nimittelevät venäläisiä hyökkääjiä örkeiksi. Tolkienin aikalaiset ja myös myöhemmät polvet ovat selittäneen fantasiakirjan tapahtumia Tolkien omilla traumaattisilla sotakokemuksilla ensimmäisessä maailmasodassa. Tolkien torjui kiivaasti tällaiset rinnastukset ja tulkinnat.
Pintapuolisesti tarkasteltuna Taru sormusten herrasta on klassinen vaellustarina. Sankarin tai sankareiden pitää kulkea pisteestä a pisteeseen b vaaroja uhmaten ja suorittaa vaativa uroteko, jota maailma pelastuisi. Kaava on meille tuttu elokuvista ja sama draaman kaari kukoistaa pelien maailmassa. Jacksonin elokuvatrilogian jättisuosiota ei tarvitse ihmetellä.
Tampere-talon vaellustarinassa korostuivat ystävyys ja yhteistyö. Vahva yhteisöllisyys on voima, joka selättää vastukset silloinkin, kun vastassa on hirmuvaltaan pyrkivä sokea vallanhimo. (Tolkien ojennuksesta viisastuneena en nyt tässä kirjoita riviäkään Putinista ja hänen hengenheimolaisistaan täällä Impivaarassa).
Tampereella uskalletaan ajatella suuria ajatuksia ja toteuttaa mahdottomilta tuntuvia ideoita. Tämä konsepti on tehnyt ”Mansesta” kyselytutkimuksissa Suomen suosituimman kaupungin, jossa sekä talous että kulttuuri ovat kukoistaneet.
Aamulehden mukaan perjantaina maailmankantaesityksen. Ehkä näin. Tolkienin perikunta toki vahtii kirjailijan teosten käyttöä haukankatseella. Idea sinfoniaorkesterille sävelletyn ja läpisoitetun puhedraaman tekemisestä maailmakuulusta fantasiakirjallisuuden klassikosta muuttui produktioksi vuonna 2019, kun Tampereen Teatterin peruskorjauksen ajankohta varmistui.
Mahdottomasta on tullut mahdollista yhteistyöllä. Produktiossa Tampere-talo ja Tampereen Teatteri ovat toimineet tuottajina. Henkilöresursseja ja tarvittavaa erityisosaamista produktioon on saatu Sorin Sirkuksesta ja vuonna 2020 perutetulta Teatteri NEO:sta. Sorin Sirkuksen tekijöiden sirkustaide ja hurjat stuntit olivat minulle se mauste, joka teki kokonaisuudesta mestariteoksen. NEO:n Marko Uotila ja Joni Maukonen korostivat roolitöillään ja läsnäolollaan tarinan ytimessä olevaa yhteisöllisyyttä.
Klonkkua näytelleen Risto Korhosen akrobatiaa muistuttava huima kiipeily lavasteissa oli myös silkkaa sirkusta. Korhonen loihti Klonkun addiktion uhrin rooliin myös yllättävän elementin – huumorin.
Taru sormusten herrasta on toteutettu mallilla, jolla on varmasti käyttöä myös jatkossa. Tulevan taloudellisen niukkuuden aikaa on vielä vaikea täydellisesti hahmottaa, mutta painajaiselta se näyttää. Vapaat ryhmät ja pienet maakuntateatterit taistelevat lähivuosina olemassaolostaan.
Meillä katsojilla on ainakin vielä mahdollisuus äänestää teatteritaiteen puolesta euroilla. Tampere-talolle ja Tampereen Teatterille Taru sormusten herrasta merkitsee suuren taloudellisen riskin ottamista. Ison salin 1800 paikka pitäisi myydä täyteen yhä uudestaan. Omalta lähipiiriltäni, jos sosiaalisen median ystävien ja tuttavien joukkoa sellaiseksi voi luonnehtia, saamani palaute on kutenkin ollut rohkaisevaa. Taru sormusten herrasta on se esitys, joka täytyy nähdä.
Taru Sormusten herrasta
Tampereen Filharmonian, Tampereen Teatterin, Sorin Sirkuksen ja Teatteri NEO:n kantaesitys Tampere-talossa 23.8.2024.
Taiteellinen työryhmä
Alkuperäisteos J. R. R. Tolkien
Suomennos ja näytelmän hahmojen nimet Kersti Juva
Sovitus Sami Keski-Vähälä
Ohjaus Mikko Kanninen
Sävellys Tuomas Kantelinen
Musiikin toteutus Tampere Filharmonia
Kapellimestari Jonas Rannila
Lavastus Marjatta Kuivasto
Pukusuunnittelu Pirjo Liiri-Majava
Kampausten ja maskien suunnittelu Jonna Lindström
Valo- ja videosuunnittelu Joonas Tikkanen
Äänisuunnittelu Hannu Hauta-aho
Sirkuskoreografi Taina Kopra
Stuntkoordinaattori Jouni Kivimäki
Apulaisohjaaja Jaakko Lenni-Taattola
Tuottajat Mari Posti, Aili Viitanen, Suvi Leinonen
Rooleissa
Frodo Ella Mettänen
Aragorn Antti Reini
Gandalf Ville Majamaa
Klonkku, portinvartija Risto Korhonen
Saruman, Boromir Tommi Raitolehto
Legolas Lasse Viitamäki
Sam Antti Tiensuu
Pippin Annuska Hannula
Merri Elisa Piispanen
Bilbo Reppuli, Shagrat Eeva Hakulinen
Faramir, Voivalvatti, Haldir Ville Mikkonen
Arwen, Gorbag Henna Tanskanen
Elrond, Denethor, Kärmekieli Arttu Ratinen
Galadriel, Sauronin suu Arttu Soilumo
Gimli Elina Rintala
Puuparta (ääni) Esko Roine
Örkkejä, enttejä, haltioita, nazgûleita, juhlavieraita (Sorin Sirkus) Iitu Kivimäki, Sampo Suihkonen, Saana Leppänen, Heikki Järvinen, Aleksi Niittyvuopio