Unkarilaisen Proton teatterin Imitation Of Life oli visuaalisesti häikäisevää teatteria. Teatterin näytöksestä Budapestistä suoratoistona Tampere-talon valkokankaalle välitetyn esityksen intensiteetti piti otteessaan alusta loppuun asti. Lili Monorin huikean hieno näyttelijäntyö häikäisi kielimuurin takaakin, ja näytelmän yllättävät käänteet saivat vastineensa Márton Árgin lavastuksessa, jossa tarinan keskiössä oleva rähjäinen asunto käännettiin näyttämöllä kirjaimellisesti ylösalaisin.
Kaikkein hätkähdyttävimmät kuvat Budapestistä saimme kuitenkin vasta aivan esityksen lopussa, kun kamerat kääntyivät kuvaamaa Proton teatterin yleisöä. Suorana välitetty näytös oli ilmiselvästi loppuunmyyty ja ihmiset istuivat katsomossa vieri vieressä eikä yhdelläkään heistä ollut hengityssuojainta kasvoillaan.
Ainakin minä olin tuon näyn edessä vihreä kateudesta ja kauhusta kankea.
Unkarissa on kuollut tähän mennessä koronaviruksen aiheuttamaan CONVID19-tautiin yli 30000 ihmistä. Suomessa tautiin on samojen virallisten tilastojen mukaan kuollut tähän mennessä vajaat tuhat ihmistä. Ero kuolleisuudessa on hätkähdyttävän suuri asukaslukuunkin suhteutettuna.
Unkarilaiset ovat maksaneet ”vapaudestaan” järkyttävän kovan hinnan.
Yhdessä näytelmän avainkohtauksista romanien asuttamassa köyhien korttelissa asunnostaan rouva Lőrinc Ruszóa (Lili Monori) häätämään tullut vuokraisännän käskyläinen Mihály Sudán (Roland Rába) saa omantunnon pistoksen. Hän yrittää tilata ambulanssin sairaskohtauksen saaneelle Ruszóalle. Hätäkeskuksesta luvataan, että sairasauto tulee 76 minuutin kuluttua. Kun Sudán soittaa uudestaan, keskuksesta ilmoitetaan eri vaiheiden kautta, ettei ambulanssi tule lainkaan, koska yhteiskunnan palvelut on tarkoitettu unkarilaisille (!).
Romaneihin kohdistuva rasismi ei ole Unkaria kymmen vuotta diktaattorin tavoin hallinneen Viktor Orbánin ja hänen Fidesz-puolueensa, Unkarin persujen oma keksintö. Orbán ja hänen puolueensa ammentavat kuitenkin kannatusta samoista pimeistä lähteistä, joille Saksan natsit aikoinaan rakensivat valtaannousunsa ja Hitlerin diktatuurin.
Kata Wéberin ja näytelmän ohjaajan Kornél Mundruczón käsikirjoittama näytelmä näytti, miten oikeusvaltion mureneminen on vähitellen rapauttanut niitä lakeja, joita aikaisemmin on säädetty romanien ja muiden vähemmistöjen suojaksi.
Näytelmän rouva Ruszóa tuntee nämä lait ja laittaa häntä häätämään tulleen Sudánin koville pitkässä avauskohtauksessa. Hän myös muistelee, miten hän on aikaisemmin puolustanut itseään ja perheensä oikeuksia näiden lakien avulla. Rouvan sinnikkyys ja oppineisuus tekee vaikutuksen myös Sudániin, joka rouvan sairaskohtauksen jälkeen itsekin muistaa, ettei sairaalassa olevaa saa lain mukaan häätää ja tilaa Ruszóale sen ambulanssin.
Romanit lähtivät vaeltamaan nykyisen Intian alueelta reilut tuhat vuotta sitten. Länsi-Euroopassa romaneja on asunut ainakin viimeiset 600 vuotta. Romanit ovat onnistuneet hämmästyttävän hyvin säilyttämään myös oman kulttuurinsa erityispiirteet jopa romanien oma, lukuisiksi murteiksi jakautunut kieli on yhä olemassa.
Koko yhteiskunnan läpäisevä rasismi muovaa kaikkien, niin sortajien kuin sorrettujenkin identiteettiä. Näytelmän rouva Ruszén poika Szilveszter (Zhombor Jéger) on lapsesta asti kieltänyt oman taustansa. Äitinsä mukaan hän maalasi pikkupoikana kasvonsa valkoisella maalilla ja yritti nuorena valkaista itseään valkaisuaineella.
Aikuisena Szilveszter asuu hotellissa ja työskentelee prostituoituna, varakkaiden valkolaisten viihdyttäjänä. Poikaansa hotellissa tervehtimään tulleen äitinsä hän esittelee paikalla olevalle asiakkaalleen hotellin uutena siivoojana.
Szilveszterin elämänvalintoihin ehkä liittyy myös näytelmän hieman omituinen englanninkielinen nimi. Näytelmällä on sama nimi kuin Douglas Sirkin vuonna 1959 ohjaamalla elokuvalla.
Minusta näytelmän unkarinkielinen nimi Látszatélet, joka sanakirjan mukaan on suomeksi Näkemys, kuvaa näytelmää paljon paremmin.
Tekijöiden mukaan näytelmän tarina perustuu tositapahtumiin. Nuorta romania puukotettiin linja-autossa. Rasistiseksi katsottu teko aiheutti laajoja mielenosoituksia kunnes paljastui, että myös puukottaja oli romani.
Dokumenttiteatteria ei unkarilaisten esitys ollut. Esityksen huikeassa intensiteetissä oli jotakin taianomaista.
Kornél Mundruczó on tehnyt merkittävän uran myös elokuvaohjaajana, jonka elokuvat ovat voittaneen useita kansainvälisiä palkintoja. Myös Imitation Of Life – näytelmässä hän käyttää taitavasti elokuvallisia elementtejä. Esimerkiksi näytelmän ensimmäiset kohtauksissa käytetään voimakkaasti rajattua lähikuvaa Monorista. Tämä ratkaisu lisäsi rutkasti myös suoratoiston ilmaisuvoimaa.
Moronille työskentely kameran edessä on varmasti myös tuttua puuhaa. Hän on näytellyt rooleja yli 60 elokuvassa.
Tekijät eivät julista mitään totuutta, mutta itse esitys on sitäkin voimakkaampi poliittinen kannanotto. Tekijöiden näkemys maansa tilasta on terävä, mutta ei lohduton.
Teatterikesää on valmisteltu koronaepidemian aiheuttaman epävarmuuden oloissa. Tampereelle ei voitu järjestää yhtään ulkomaista vierailuesitystä, mutta jo suoratoistona Budapestista esitetty Imitation Of Life oli hyvä muistutus siitä, miten tärkeä rooli Tampereen festivaalilla on suomalaiselle teatterille kansainvälisten vaikutteiden välittäjänä.
Imitation Of Life
Suoratoistoesitys Budapestin Protoni teatterista Tampere-talossa 5.8.2021
Ohjaus ja konsepti Kornél Mundruczó
Käsikirjoitus Kata Wéber
Dramaturgia Soma Boronkay
Lavastus Márton Ágh
Puvustus Márton Ágh, Melinda Domán
Valosuunnittelu András Éltető
Musiikki Asher Goldschmidt
Tuottaja Dóra Büki
Esiintyjät Lili Monori, Roland Rába, Bori Péterfy, Zsombor Jéger, Dáriusz Kozma