Gunilla Heilbornin performanssi Louhi-salissa alkoi kahdella videoprojisoinnilla. Toinen niistä oli kohtaus vanhasta, englantilaisen Julien Duvivierin ohjaamasta mustavalkoisesta elokuvasta Anna Karenina ja toinen Joe Wrightin vuonna 2012 ensi-iltansa saaneesta elokuvasta Anna Karenina. Molemmat kohtaukset päättivät Leo Tolstoin romaanin tarinan. Anna Karenina teki itsemurhan heittäytymällä junan alle.
Esityksen näyttämökuvat olivat karuja. Amanda Apetrea, Ludvig Daae, Lisen Rosell ja Kristiina Viiala esiintyivät lähes tyhjällä näyttämöllä. Lavasteina oli vain neljä puupölkkyä, joista kaksi oli päällystetty hopeankiiltoisella alumiinipaperilla. Tyhjän näyttämön estetiikalla oli syynsä. Tanssilla oli keskeinen sija sinänsä tässä harvinaisen puheliaassa performanssissa.
Aloitus alleviivasi Heilbornin ja hänen ensemblensä performanssin avainteemaa. Samasta kertoi tietenkin myös esityksen nimi 37 timmar & 3 minuter. Heilbornin mukaan esityksen nimeen on laitettu aika, joka menee Tolstoin tiiliskiviromaanin lukemiseen, jos ihminen lukee lähes tuhat sivuista romaania nopeudella 250 sanaa minuutissa.
Miksi sitten tämä ”ihmisyyden koominen tanssi” alkoi siitä, mihin Tolstoin romaanin tarina päättyi? Heilbornin mukaan siksi, että olemme todennäköisesti ymmärtäneet kaiken väärin. Samaan väärinymmärrykseen ovat sortuneet myös käsikirjoittajat, dramaturgit ja ohjaajat, jotka ovat käsikirjoittaneen, dramatisoineet ja ohjanneet Tolstoin kirjasta elokuvia, televisiosarjoja ja näytelmiä.
Tätä erehdysten sarjaa varmaan myös alleviivasivat performanssin aloittaneen elokuvakatkelmat joista toinen on englantilainen ja toinen amerikkalainen.
Performanssi haastoi meidän käsityksemme tarinoiden merkityksestä meidän muistojemme ja yhteisten, kollektiivisten muistojen kantajana ja välittäjänä. Näitä meidän itsestäänselvyyksinä pitämiemme ajatuspinttymiä moukaroitiin viiston huumorin avulla.
Ohjaajan kommentissa Heilborn konkretisoi esityksen teemaa anekdootilla televisiojuontaja Obrah Winfreystä. Heilbornin mukaan Yhdysvaltojen tunnetuin televisiokasvo ylisti kirjaa seksikkäänä Harlequin-romaanina ja keskittyi Annan upeaan rakkautarinaan olettaen, että tosielämää eletään silloin, kun se on intensiivisintä. Kun elämä on täynnä juonittelua, kun se muistuttaa suurta romaania. Kun se on mahdollisimman kaukana tavallisesta ja arjen rutiineista.
Heilbornin mukaan Obrah ymmärsi Tolstoin kirjan täysin väärin. Tolstoin näkemys oli päinvastainen. Elämä on parasta, kun ei ole kerrottavaa. Onnellisilla ihmisillä ei ole kerrottavaa.
Aika on puhutteleva elementti Heinbornin teoksessa myös toisessa mielessä. Teoksen ensi-ilta helmikuussa 2022 Dansens Husin uudella näyttämöllä Elverketissä Tukholmassa esitettiin vain viikkoa ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Esityksessä Apetrea kertoi tarinan ryhmän vierailusta Moskovassa helmikuussa 2014. Ryhmä vieraili Leninin mausoleumissa ja seuraavan aamuna CNN uutiset kertoivat Krimin miehityksen alkamisesta.
Heilborn on aikaisemmissa töissään tutkinut The Knowledge -sarjan performansseissa muistia ja muistamista. Aftonbladetin toimittajan Cecilia Djurbergin tekemässä haastattelussa Heilborn kertoo Frances Yatesin kirjasta The Art of Memory. Se on hänen mukaansa eräänlainen ”raamattu” muistijärjestelmistä kiinnostuneille.
Muisti ja maailmankuva liittyvät tietenkin erottamattomasti yhteen. Siksi jokainen, jota Venäjän ulkopuolella askarruttaa, miksi venäläiset ajattelevat ja toimivat niin kuin he näyttävät ajattelevan ja toimivan, tarttui viimeistään viime helmikuussa venäläisen kirjallisuuden suuriin klassikoihin.
Heilborn siteeraa moskovalaista kirjallisuuden opiskelijaa, jonka mukaan Venäjän tapahtumista viime kuukausina järkyttyneet lainaavat todennäköisemmin Tolstoita kuin Fjodor Dostojevskia. Esityksessä Daae laittoi myös meidät katsojat valitsemaan käsiäänestyksellä puolemme, Tolstoi, vai Dostojevski?
Heilbornin mukaan Tolstoin Anna Karenina nostaa esiin kysymyksiä, jotka olivat kiistanalaisia 1800-luvulla ja ovat edelleenkin: paikka yhteiskunnassa, moraali, tekninen kehitys ja poliittinen kehitys.
Tämän kirjoittajalla ei ole edellytyksiä venäläisen kirjallisuuden syvälliseen analysointiin. Heilbornin ajatteluun ilmeisesti syvällisesti vaikuttanut Yetes kirjoitti esoteerisesta historiasta. Se on epäilemättä linkki Tolstoihin ja vihje hänen romaaniensa ymmärtämiseen Heilbornin tavalla.
Tolstoi antoi valtavan suosituilla romaaneillaan hankkimansa omaisuuden pois ja lahjoitti kirjojensa tekijänoikeustuotot yleiseksi omaisuudeksi. Elantonsa hän päätti hankkia suutarin töillä. Hänelle uskonnon harjoittaminen perustui siinä määrin sisäiseen hengelliseen kokemukseen, että hän halusi elää Vuorisaarnan oppien mukaan. Vakaumus perustui syvälliseen sisäiseen hengelliseen kokemukseen.
Suomessa teatterin tekijät vannovat tavallisesti Dostojevskin nimeen. Luultavasti meidän vähäväkisten joukossa tolstoilaisuus on läheisempää ja voimissaan ainakin Haagan seurakunnassa.
37 timmar och 3 minutter
Espoon Teatterin & Skadiviikkojen esitys Louhi-salissa 6.9.2023
Käsikirjoitus ja ohjaus: Gunilla Heilborn
Näyttämöllä: Amanda Apetrea, Ludvig Daae, Lisen Rosell ja Kristiina Viiala
Lavastus ja puvustus: Katarina Wiklund
Musiikki: Kim Hiorthøy
Valosuunnittelu: Johan Sundén
Videot: Mårten Nilsson
Koreografia: Stina Nyberg ja Gunilla Heilborn
Tuotanto: Johnson&Bergsmark
Valokuvaus: Märta Thisner
Yhteistuottajat: Dansens Hus, Norrlandsoperan
Esitys on toteutettu Kulturrådetin, Konstnärsnämndenin ja Tukholman kaupungin tuella.