Teatteri Jurkan Frankie ja Johnny alkaa hyvin kauniilla kohtauksella. Siinä kuuluu ihon ääni.
Kaunista ei nyt välttämättä ole se, että kaksi keski-ikään ehtinyttä ihmistä hyppää punkaan heti ensitapaamisen päätteeksi. Upeaksi Liisa Mustosen ohjaaman kohtauksen tekee se, että Frankie (Elina Hietala) ja Johnny (Tommi Eronen) puhkeavat rakastelun jälkeen spontaanin nauruun.
Toisen ihmisen fyysinen kosketus saa molemmat unohtaman hetkeksi itsensä.
Draama alkaa siitä, kun tunteet ottavat jälleen vallan.
Näytelmäkirjailija Terrence McNallyn kirjoittamassa näytelmässä sekä Frankie että Johnny ovat saaneet syviä haavoja aikaisemmista ihmissuhteistaan. Näitä kuoritaan auki kuin sipulia tarinan edetessä näyttämöllä, ja kyllä, kyllä itkettää.
Tarinan dynamiikka syntyy siitä, että Frankiella ja Johnnylla on vastakkaiset strategiat yrittää pärjätä näiden yhä kirvelevien mielen haavojen kanssa. Frankie kieltää lähtökohtaisesti kaikki tunteet. Johnny puolestaan vääntää oikeaa tunnetilaa päälle vaikka väkisin. Teatterissa kun ollaan, hän yrittää murtaa nämä tunteiden lukot käyttämällä Shakespeare-sitaatteja moukarinaan.
Koska Tampereen teatterikesän verkkosivuille laitetun sitaatin mukaan luvassa oli ”eroottisen ja romanttisen rakkauden juhlaa”, katsojana minulla oli houkutus asennoitua kaikkitietävän jumalan rooliin.
Hietalan ja Erosen hienot roolityöt veivät kuitenkin irvistelyn halut. Näytelmän dialogi oli Broadwayn parhaiden perinteiden mukaisesti erittäin nautittavaa. Ville Mäkelä on tehnyt McNallyn näytelmää kääntäessään loistotyötä.
Hieno näyttelijäntyö ja toteutuksen hienot oivallukset sekä ne tuiki tarpeelliset pikkunyanssit tekevät tarinan roolihahmoista uskottavia. Perimmäisten kysymysten äärellä siis ollaan. Elämän tarkoitusta ei järjellä ratkaista.
Tarinan roolihenkilöt ovat toki varsinaisia pölvästejä, kuten nelikymppiset pruukaavat olla, mutta kukapa meistä ei olisi ikään katsomatta. Ymmärrys ihmissuhdeasioissa tulee aina jälkijunassa, jos on tullakseen.
Suomessa jo puolet talouksista on yhden ihmisen talouksia. Kaikki näistä sadoista tuhansista sinkuista eivät varmasti elä omasta tahdostaan yksin. Näytelmässä Johnny kysyy Frankielta haluatko olla seuraavatkin tuhat vuotta yksin?
Mitä tähän kysymykseen pitäis vastata? Ikuisuus sujuu kuin itsestään heti alkuu päätyään. Merkitystä on vain niillä hetkillä, viikoilla, kuukausilla ja vuosilla, jotka meillä on vielä jäljellä ennen sitä.