Ruotsalaisen Fredrik Backmanin romaanissa Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove) on yli kolmekymmentä henkilöhahmoa. Näyttelijälle riittää haastetta, kun tästä alkuperäistarinasta dramatisoidaan monologinäytelmä, jonka tyylilaji on komedia.
Eikä Taneli Mäkelän roolityön haasteita ole varmasti vähentänyt se, että Helsingin kaupunginteatterin suomenkielinen kantaesitys on aina käsiohjelman kansikuvaa myöten näköisversio ruotsalaisen koomikon Johan Rheborgin monologista En man som heter Ove.
Huippusuosittu Rheborg on myös meille suomalaisille tuttu hahmo muun muassa televisiosarjasta Solsidan, jossa hän näyttelee Fredrik ”Fredde” Schilleriä.
Backmanin romaani ilmestyi suomeksi 2013 Riie Heikkilän kääntämänä. Ehkä Backmanin tarina tunnetaan parhaiten meillä Hans Holmin vuonna 2015 ohjaamasta elokuvasta, jossa vanhaa Ovea näyttelee ruotsalaisten rikoselokuvien ikoni Rolf Lassgård (se ainoa oikea Kurt Wallander).
Torstain esityksessä Mäkelä selätti nämä haasteet hienosti. Vaikka kaupunginteatterin esitys perustuu Marie Persson Hedeniuksen, Emma Buchin ja Rheborgin muodostaman kolmikon Rheborgin esitystä varten dramatisoimaan käsikirjoitukseen, Mäkelä teki Ovesta eli kaupunginteatterin esityksen Ollista hyvin suomalaisen hahmon.
Mäkelä oli näyttämöllä suomalainen perusjäärä, säännöistä pilkuntarkasti kiinni pitävä yrmy, oikea peruskyttääjä ja naapureiden kauhu. Miehen sydän karun kuoren alla on kuitenkin puhdasta kultaa.
Marcus Grothin ohjauksessa Mäkelän tulkinnasta oli karsittu pois kaikki turha hötkyily. Esitys oli ajoittain niin pelkistetty, että osalle katsojista Olli saattoi jäädä jopa hieman etäiseksi. Hahmon perisuomalainen jäyhyys muuttui kohtausten ajoituksessa jäykkyydeksi.
Groth on itse näytellyt Oven roolin Svenska Teaternin versiossa En man som heter Ove kaksi vuotta sitten.
Mies, joka rakasti järjestystä kertoo suuresta rakkaudesta, pohjattomasta surusta ja siitä toipumisesta. Backmanin tarina on juuri niin pakahduttava, elämänmyönteinen, opettavainen ja hupsu kuin ruotsalainen, tarkkaan laskelmoitu viihderomaani vain olla voi. Ei siis ihme, että Backman on kotimaassaan paitsi luettu kirjailija, myös bloggaajana huippusuosittu.
Grothin mukaan esitys on tarina valaistumisesta. Draamakomedia on hyvä määritelmä tälle tyylilajille.
Tarinan alussa Olli oli 59-vuotias ja hän oli juuri saanut potkut työpaikastaan, jossa oli palvellut yhtäjaksoisesti yli 40 vuotta. Potkut ovat viimeinen niitti Ollille ja hän päättää tehdä itsemurhan päästäkseen vihdoin vuosia sitten kuolleen vaimonsa Liisan luokse.
Uutta valoa tähän synkkyyteen tulee, kun taloyhtiön yhteen rivitaloasuntoon muuttaa iranilaistaustainen nainen lapsineen ja toheloine miehineen.
Lisäksi tarinaan on otettu Backmanin alkuperäisestä henkilögalleriasta Ollin naapuri ja entinen hyvä ystävä ja hänen vaimonsa. Entinen ystävä on dementoitunut ja vaimo toimii hänen omaishoitajanaan.
On myös lukihäiriöinen nuori mies, jonka Ollin opettajavaimo Liisa on aikoinaan opettanut lukemaan ja tämän nuoren miehen kaveri, maahanmuuttotaustainen nuorukainen, ”homoihminen” ,joka tulee ulos kaapista.
Lisäksi on bimbo blondi, paksu naapuri ja korvapuoli kulkukissa, ruotsalaisen hyvinvointiyhteiskunnan byrokratiaa edustava, huonosti käyttäytyvä sosiaalityöntekijä ja toimittaja, joka yrittää tehdä haastattelun sankariksi osoittautuneesta Ollista.
Mäkelä esitti kaikki nämä roolit.
Persson Hedeniuksen, Rheborgin ja Buchtin käsikirjoituksen on suomentanut Päivi Storgård. Työryhmän nimiin laitetussa sovituksessa tarina on puristettu tunnin ja 35 minuutin pituiseksi esitykseksi. Esityksen dramaturgina on toiminut Sanna Niemeläinen.
Esimerkiksi Ollin ja hänen isänsä hieno suhde, joka on kirjasta tehdyn elokuvan ehkä kiinnostavin asia, on jätetty maininnan varaan. Mutta ratkaisu on varmasti perusteltu, vaikka nyt Ollin ”saabismi” näyttikin lähinnä vakavalta sairaudelta.
Ruotsalaisen teollisuusyhteiskunnan juuret Backman on tuonut tarinaansa tekemällä Ollista vannoutuneen Saab-miehen. Hänen naapurinsa ja ystävänsä puolestaan vannoo Volvo-merkin nimeen. Naapurit käyvät keskinäistä varustelukilpaa, ostamalla siitä ainoasta oikeasta automerkistä aina uusimman ja näyttävimmän uusimman mallin, kunnes naapuri rikkoo heidän ystävyytensä ostamalla Bemarin.
Jäin esityksen jälkeen miettimään, miten Heikkilä Backmanin romaani kääntäessään päätyi tällaiseen nimeen? Backmanin tarinan Ove on traagisten menetysten jälkeen rakentanut elämänsä tiukkojen sääntöjen varaan pysyäkseen järjissään ja toimintakykyisenä, mutta tuskin hän näitä itse itselleen asettamia sääntöjä rakastaa.
Mies, joka rakasti järjestystä
Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Areena näyttämöllä 7.11.2019
Käsikirjoitus Marie Persson Hedenius, Johan Rheborg, Emma Bucht
Suomennos Päivi Storgård
Ohjaus Marcus Groth
Lavastus Finnur Arnar
Pukusuunnittelu Bjarni Thorsson
Valosuunnittelu Bjarni Thorsson, Paavo Kykkänen
Äänisuunnittelu Frank Hall
Naamioiden suunnittelu Tuula Kuittinen
Dramaturgi Sanna Niemeläinen