Jotakin liikahti syvällä sydänalassa, eikä maailma enää näyttänyt sen jälkeen aivan samalta. Jokin oli muuttunut.
Näin käy, kun taideteos todella koskettaa ja Teatteri Takomon ja Tampereen Työväen Teatterin yhdessä toteuttamassa Ruusuruoskassa teatterille ominainen inhimillinen läsnäolo oli hyvin voimakasta ja koskettavaa.
Esitys oli niin kaunis, että se tuntui sydänjuurissa asti.
Esa Kirkkopellon Yrjö Kallisen valaistuminen jätti aikanaan pysyvän muistijäljen. Olen varma, että Kirkkopellon dramatisoima ja ohjaama Ruusuruoska jää elämään mielen pohjalle yhtä merkittävänä taidekokemuksena.
Kukaan meistä ei voi tietää, miltä keskiaikainen katuteatteri on näyttänyt. Siitä on todisteina vain sanallisia kuvauksia ja ajan taiteilijoiden maalauksia ja piirroksia. Voin hyvin kuvitella, että tuon menneen ajan mestariteokset ovat näyttäneet ja tuntuneet juuri siltä, miltä Teatteri Takomon esitys keskiviikkona näytti ja tuntui.
Ruusuruoska perustuu taiteilija Alpo Jaakkolan samannimiseen sarjakuvaan. Minulla ei ole ollut tilaisuutta tutustua Jaakkolan sarjakuva-albumiin. Taiteilija Erkki Pirtola on luonnehtinut Jaakkolan tyyliä ja kirjan sisältöä graafiseksi proosaksi.
Jaakkolan graafisen proosan on kääntänyt kirjoitetuksi tekstiksi muusikko Mika Rättö.
Kirkkopelto on dramatisoinut Rätön tekstin pohjalta Jaakkolan samanismin ajattomaksi esitykseksi, jossa näyttelijöiden läsnäolo oli vangitsevan voimakasta. Kaikki määritteet tuntuvat kaventavan näytelmän todellista luonnetta.
Kirkkopellon mukaan esityksessä on surrealistista huumoria, muinaista erotiikkaa, rankaisematta jäänyttä julmuutta, sadun viisautta sekä toivoa, joka siirtyy sukupolvelta toiselle kuin nyrkistä toiseen kulkeva salainen viesti. Kirkkopellon ohjaajan kommentti löytyy Tampereen Työväen Teatterin verkkosivulta.
Me kannamme mukanamme paitsi omaa fyysistä ruumistamme ja evoluution jo miljoonia vuosia sitten muovaamia vaistoja myös niitä ajatuksia ja ideoita, joita meillä on itsestämme ja meitä ympäröivästä todellisuudesta.
Tässä suhteessa Ruusuruoskan voi kuvata karnevalistiseksi. Karvevaaliperinteessä pilkataan kuolemaa ja myös jopa jumalaa. Tosin viimeksi mainitun pilkan todellinen kärki oli suunnattu keskiajalla omasta kaikkivoipaisuudestaan huumaantuneita paaveja ja muita kirkkoruhtinaita kohtaan.
Ruusuruoskan koko vaikuttavuus perustui näyttelijäntyölle. Näyttämötilan syntyi näyttelijöiden läsnäolosta. Näkyviä lavasteita ei ollut eikä oikeastaan dramaattista tarinaakaan, vaan tarinoita oli yhtä monta kuin kohtauksiakin.
Tämä ei toki tarkoita sitä, ettei Mikko Hynnisen ja Sanna Levon lavastuksella, puvustuksella ja valosuunnittelulla olisi ollut keskeinen merkitys näytelmän estetiikan luomisessa.
Joanna Haartin, Joonas Heikkisen, Minna Hokkasen, Sofia Smedsin ja Auvo Vihron näyttelemisessä oli jotakin hyvin vapautunutta. Juuri tällaista teatterin pitää olla, aikuisten luovaa leikkiä.
Esityksen ajattoman hengen ja tunnelman kruunasi Eero Palviaisen musiikki. Palviainen on vanhan musiikin taitaja, joka soitti Ruusuruoskassa teorbia ja luuttua. Varmasti juuri Palviaisen musiikki loi omalta osaltaan voimakkaan illuusion ajasta ja paikasta reilun tuhannen vuoden takaa.
Ruusuruoska on esitys, jossa teatterin ainutlaatuinen ilmaisuvoima on parhaimmillaan.
Ruusuruoska
Kantaesitys Teatteri Takomossa 16.10.2019
Käsikirjoitus Alpo Jaakkolan Ruusuruoska sarjakuva-albumin pohjalta Mika Rättö
Sovitus ja ohjaus Esa Kirkkopelto
Dramaturginen neuvonantaja Pauliina Hulkko
Lavastus Mikko Hynninen ja Sanna Levo
Pukusuunnittelu ja tarpeisto Sanna Levo
Valo- ja äänisuunnittelu Mikko Hynninen
Musiikki Eero Palviainen
Näyttämöllä Joanna Haartti, Joonas Heikkinen, Minna Hokkanen, Sofia Smeds, Auvo Vihro