Imatralaisen Irti-teatterin noin seitsemästä veljeksestä löytyy energiaa ja vääntöä kuin pienestä kylästä.
Irti-teatterin Antto Hinkkanen, Sami Kettunen, Lauri Haltsonen ja Elmo Miettinen olivat ilmeisesti jo etukäteen päättäneet, että nyt päästellään Työväen näyttämöpäivien täpötäyden katsomon edessä niin kovaa kuin värkeistä irti (!) lähtee.
Ja kyllä siinä aitaa kaatui ja Mikkelin teatterin suuren näyttämön lauteet ryskyivät, kun tämä sonnilauma laittoi hommat niin sanotusti haisemaan.
Viritys oli tällä kertaa niin hurja ja vauhti niin kovaa, että mopo keuli ajoittain aika lailla oli välillä karata kokonaan käsistä.
Parhaimmillaan hulvattoman hauska esitys hyytyi aina välillä kohtausten ajoitusksen ja turhien toistojen aiheuttamiin ongelmiin. Kävi kuten esityksen keskeisen aiheen, suomalaiskansallisen juopottelun kanssa usein käy, hauskuus lisääntyi kulaus kulaukselta kunnes kulauttelu ei yllättäen enää ollut yhtään hauskaa.
Liika on aina liikaa, mutta toisaalta kohtuus on aivan liian vähän. Ymmärrän.
Kirjailija Mikko Koivusalon kansalliskirjailija Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä dramatisoima farssi on kohtuullisen tuore tapaus. Se kantaesitettiin Turun Linnateatterissa vuonna 2010.
Irti-teatterin mainoksissa pojat uhoavat räjäyttävänsä suomalaisen kirjallisuuden kivijalan.
Näin se ei tietenkään itse esityksessä tai Koivusalon näytelmätekstissä mene. Kiven ja Väinö Linnan suomalaiset miestyypit on jo ajat sitten kanonisoitu myyttien tasolle ja tälle kivijalalle myös Koivusalo hupailunsa rakentaa.
Eikä siinä mitään. Kyllä suomalaisist sankareista mäkihyppylegenda Matti Nykäsestä vaikka turkulaiseen ”iskelmälegenda” Matti Ruohoseen löytyy ainutlaatuisia kansallisia erityispiirteitä.
Koivusalo läpivalaisee tätä suomalaista sankaruutta homoerotiikan kautta, tyyliin suomalaisen kirjallisuuden sankareita emme halua olla, slaavilaisiksi kaihomieliksi emme halua tulla, olkaamme siis ruotsalaisia! Vitsit ovat sieltä kaikkein roisimmasta päästä, mutta niillä on tarkoituksensa.
Temppu ei ole mikään uusi, vaan kuuluu revyytaiteen vakiokalustoon. Leikittely sukupuolirooleilla kuuluu tavallaan estradiviihteen ja varieteen ydinosaamiseen, jolla on pitkät perinteet.
Hauskanpito on kuitenkin tunnetusti vaativaa puuhaa. Pari piirua kurinalaisempi toteutus olisi todennäköisesti tuottanut Mikkelissä lauantaina vielä nähtyäkin hauskemman esityksen.
Hinkkasen, Kettusen, Haltsosen ja Miettisen osaamista ei voi muuta kuin kehua. Kaikki lähtee lavalla hyvästä itsetunnosta. Luottamus omiin kykyihin näyttämöllä perustuu vuosia kestäneeseen teatteriharrastukseen.
Samasta luottamuksesta omiin mahdollisuuksiin kasvaa myös se kuuluisa suomalainen sisu. Ei tarvitse edes miettiä, kumpi antaa ensin periksi, jos se harmaa kivi ja Irti-teatterin pojat joutuvat nokkapokkaan.
Öbaut seitsemän veljestä on varmasti hyvin terapeuttista katsottavaa myös sellaisille nuorille miehille, joiden itseluottamus ja kokemukset omasta osaamisesta eivät ole aivan samalla tasolla kuin Mikkelin Teatterin suurella näyttämöllä lauantaina irrotelleen nelikön. Imatralainen Irti-teatteri on elävä esimerkki siitä, miten valtavan suuri merkitys teatterilla ja taiteella noin ylipäätään on yhteiskunnassa.
Ilman taiteen antamaa avaruutta, elämä täällä kävisi nopeasti hyvin tukalaksi myös meille pärjääjille.
”Yhteiskunta vaatii nuorilta aina vain enemmän ja aikaisemmin.” Näin asiaa pohtii Öbaut seitsemän veljeksen ohjaaja Sami Sivonen esityksen käsiohjelmassa.