On varmasti ainakin tuhat ja yksi tapaa dramatisoida ja ohjata Anton Tšehovin Kolme sisarta. Ja sitten on tämä Lauri Maijalan tapa.
Maijala on ohjannut KOM-teatterin Kolmesta sisaresta burleskin komedian. Eikä se ole yhtään huono idea. Myös Tšehov itse oli sitä mieltä, että Kolmea sisarta on komedia.
Maijala on satiirikko, jonka pilkan terävin kärki osuu jälleen tarkasti maalinsa. Tšehovin kolme sisarta on rakastettu klassikko, jonka henkilöhahmot ovat tulkinnasta ja vuosikymmenistä toiseen herättäneet sekä teatterin tekijöissä että yleisössä suuria tunteita. Maijalalta ei ole jäänyt huomaamatta, että tähän tunteiden kirjoon mahtuu myös ylenkatsetta ja pilkkaa. Mokomat luuserit.
Ihminen on oman onnensa seppä. Tätä lakia sisarista nuorin Irina (Laura Malmivaara) lukee lakia KOM-teatterin kohtauksessa työntekoa äänekkäästi vieroksuville luutnantti Tuzenbachille (Juho Milonoff) ja hänen upseerikollegalleen Soljonyille (Eero Milonoff) kokoomuksen Nykypäivästä. Arbeit macht frei!
Se sattuu kummasti tällaisen urautuneen poroporvarin kokoomuslaiseen sieluun.
Maijalan ohjauksessa näytelmän roolihenkilöt eivät ole mitään eteerisiä impressioita, ideaaleja, jotka ovat olemassa vain tajunnan tasolla, vaan lihaa ja verta. Näyttämöllä ja Sorin Sirkuksen katsomon portaissa juostiin keskiviikkona lujaa eikä yhtään kuvaa tai tuolia jätetty kaatamatta.
Meno ja meininki olivat välillä kuin lastentarhassa hoitotätien ylipitkäksi venähtäneen kahvitauon aikana. Kaikki Prozorovan sisarusten talon ikkunat kivitetään rikki.
Lahjakkaan ja omaäänisen taiteilijan tunnistaa varmimmin hänen teostensa kerroksellisuudesta. Maijalan dramatisoinneissa ja ohjaksista tällaisia tasoja löytyy vaikka muille jakaa.
Kolmessa sisaressa liikutaan yhdellä tasolla tekijöille ilmeisen tärkeällä, mutta maallikolle hieman hämäräsi jäävällä tasolla. Maijala on teatterintekijä jo kolmannessa polvessa ja samaa vikaa on ainakin Milonoffin veljeksissä ja Olgan roolin esityksessä näytelevässä Vilma Melasniemessä.
Epäilen, että esityksen herkullisimmat sisäpiirivitsit menivät ainakin meikäläiseltä tällä kertaa yli hilseen. Epäilys syntyy siitä, että Maijala on ohjauksessaan rikkonut kaikki niitä kirjoittamattomia sääntöjä, joita yleensä noudatetaan näytelmän kohtausten rakentelussa.
Maijalan Juoppohullun päiväkirjan filmatisoinnista alkanut yhteistyö lavastaja Markku Pätilän kanssa jatkuu KOM-teatterin Kolmessa sisaressa. Se ei kuitenkaan välttämättä helottanut katsojan osaa. Lavastukseen kuuluu palon arjen askareisiin liittyviä esineitä ja niille on vielä helppo antaa merkityksiä. Se kaikki muu jumittaa helposti korvien välissä jylläävän raksuttimen pitkäksi aikaa.
Lopputulos ei ole kovin katsojaystävällinen, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Maijala ja näyttelijänsä eivät pelkästään kapinoi, vaan tekevät hyviä kysymyksiä.
Teatterin suurten klassikkojen päälle on vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana kertynyt luvuton määrä kerroksia eri aikakausia edustavien teatterintekijöiden tulkinnoista. Sekä alkuperäiset tekstit että niistä tehdyt dramatisoinnit ja ohjaukset ovat kuitenkin huippulahjakkaiden ihmisten tekosia.
Tomppeliosaston näkemyksiin ihmisen todellisesta eksistenssistä on päästy kurkistamaan vasta siinä vaiheessa, kun sanomalehdet alkoivat julkaista teatterikritiikkejä. Tavalliset punaniskat eivät tunnetusti juuri runoja rustaa edes kotitarpeiksi, puhumattakaan siitä, että he kirjoittaisivat romaaneja tai näytelmiä.
Mikä on ihmisen todellinen eksistenssi? Ovatko muutamat tähän pölkkypäiden klaaniin sattumalta syntyneet valioyksilöt kelvollisia todistamaan koko ihmiskunnan puolesta? Mistä kumpuaa kaikki tämä kaipaus ja häpeä?
Maijalan töissä minua kiehtoo miehen viljelemä salaviisas sarkasmi. Mies on hanakka provosoimaan, mutta ei tee sitä itsetarkoituksellisesti. Tekstien ja ohjausten ironia haastaa katsojan ajattelemaan.
Näyttelijät ovat epäilemättä sekä fyysisesti että psyykkisesti kovilla Maijalan tarjoilemassa kyydissä. Kun volyyminappulat käännetään kypälle, nupit ovat ja pysyvät kaakossa. Sellainen olotila ei tietenkään anna kovin paljon liikkumavaraa hienovarisiin psykologisiin nyansseihin perustuvalle tulkinnalle.
Kolmessa sisaressa useita eri rooleja näyttelevä Taisto Reimaluoto on KOM-teatterin esityksen huippuhyvien näyttelijöiden joukossa vielä ihan oma lukunsa. Reimaluodolla on aivan ainutlaatuinen lavakarisma ja niin persoonallinen ja omaääninen tapa esittää, että vertailukohtia löytyy tällä hetkellä vain vainajien joukosta. Edesmennyt Veikko Sinisalo tulee hakemattakin mieleen, vaikka miehet ovat sekä habitukseltaan että tyyliltään kuin kahdelta eri planeetalta.
Maijalan opiskelukavereidensa kassa Työväen näyttämöpäiville Mikkeliin tekemä ”Mannerheim eli lapsistasi ei mitään” nosti jonkinlaisen myrskyn Helsingin Sanomien yleisönosastossa muuta vuosi sitten. Miehen taiteellinen lopputyö Muoviukkeli Lahden Teatteri Jukossa oli ainakin meikäläisestä kova juttu.
Maijala on esiintynyt kasi kertaa ohjaajana myös Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Hevosen tarina perustui Maijalan omaan käsikirjoitukseen. Ei lintu eikä kala taas perustui saksalaisen Franz Xaver Kroetzin tekstiin.
Anton Tšehov: Kolme sisarta. Suomennos Martti Anhava. Ohjaus Lauri Maijala, lavastus Markku Pätilä, puvut Niina Pasanen, maskeeraus Leila Mäkynen, valot Kari Vehkonen, äänet Lauri Maijala ja Jani Rapo. Rooleissa Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Laura Malmivaara, Leo Honkonen, Eero Milonoff, Juho Milonoff, Helmi-Leena Nummela, Taisto Reimaluoto, Niko Saarela ja Timo Torikka.