Kansallisteatterin Ihmisen ääni on arvoituksellinen ja koskettava monologinäytelmä yksinäisyyden kokemisesta

Terhi Panulan tulkinta oli hienovireistä ja herkkää. Ihmisen ääni muistutti minua jälleen kerran, miten tärkeää kansainvälistyminen on suomalaiselle teatterille. Kuva Erik Uddström/Kansallisteatteri

Kansallisteatterin Ihmisen ääni tuli iholle. Terhi Panulan tulkinta Jean Cocteaun monologinäytelmästä oli tarkkanäköinen ja intensiivinen. Cocteaun 90 vuotta sitten kirjoittaman tekstin osumatarkkuus mielen järkkymisestä oli hämmentävän suuri. Tarinan naisen kokema tuska tuntui sydänalassa asti.

Hyvin herkän ihmisen kannattaa varautua henkisesti jo ennakkoon esitykseen, joka voi olla paitsi eheyttävä, myös ajoittain piinaava kokemus.

Yksinäisyys ei ole vain mielentila. Se on myös prosessi. Cocteaun vuonna 1930 kirjoittama monologinäytelmä kuvaa tarkasti, miten me sairastumme tähän nykyajan kansantautiin. Ihmissuhteet muuttuvat yhä hauraammiksi iän karttuessa.

Panulan näyttelemä nainen yritti näytelmässä soittaa elämänsä rakkaudelle viimeistä puhelua. Yhteyden saaminen osoittautui joka kerta vaikeaksi.  Me katsojat emme tienneet, puhuiko tarinan nainen entiselle rakastetulleen, puhelinkeskuksen keskusneidille vai kertoiko hän tunteistaan muistoistaan ja pariskunnan yhteisestä koirasta vain mykäksi menneelle puhelimelle.

Cocteau oli edellä aikaansa. Hän ymmärsi selvästi, millaisia vaikutuksia on sillä, että kahden ihmisen väliin dialogissa laitetaan jokin tekninen laite. Tänään nuo 1920-luvun käsivälitteisten puhelinkeskusten keskusneitien roolin ovat korvanneet sosiaalisen median ja televerkkojen algoritmit.

Ihmisen mieli on kuitenkin täynnä arvoituksia ja Charles Gonzalèsin hieno ohjaus vain korosti Cocteaun näytelmän monimerkityksellisyyttä. Me emme saaneet yhtään vihjettä siitä, onko näytelmän naisen kokema suuri rakkaus todella koettu romanssi, vai vain hänen mielikuvituksensa tuotetta.

Vastausta ei tietenkään tullut myöskään siihen kysymykseen, johtuuko naisen mielen järkkyminen siitä, että hän on menettänyt vähitellen kaikki merkitykselliset ihmissuhteensa, vai onko hän menettänyt ystävänsä ja rakastettunsa oman hulluutensa takia?

Lavastuksen ja pukusuunnittelun kautta Gontzalès antoi kuitenkin paljon vihjeitä oman tulkinnan tekemiseen. Näytelmän alussa Omapohjan näyttämön kahdella videoseinällä näytettiin avaruuden tyhjiössä kelluvaa kotiplaneettaamme Maata. Myöhemmin näimme taiteilijan näkemyksen jotakin toista tähteä kiertävästä eksoplaneetasta.

Esitykseen kuului myös video kuolemaa tekevästä vanhuksesta ja katkelmia Cocteaun 1940-luvulla ohjaamasta elokuvasta Kaunotar ja hirviö.

Panulan rooliasuun kuului musta huppari, jonka selässä luki valkoisin kirjaimin Kansallisteatteri, Finnish National Theatre. Kiinnostava ja varmasti harkittu yksityiskohta olivat myös Panulan nilkkoja ja kenkiä peittävät nahkaiset säärystimet.

Israelilaisen historioitsijan Yuval Noah Hararin mielestä sukujen ja perheiden muodostamien yhteisöjen katoaminen on merkittävä käänne ihmiskunnan historiassa, jotakin aivan uutta. Suomessa kohta jo puolet ihmisistä elää yhden ihmisen taloudessa.

Vuorovaikutus myös läheisten ihmisten kanssa tapahtuu yhä enemmän erilaisten teknisten välineiden välityksellä. Cocteaun elämänkerran kirjoittanut Claude Arnaud on kiteyttänyt tämän kehityksen seuraukset mainiosti toteamalla: ”Monet ovat kuolleet tietämättä sitä itse.”

Näytelmässä näytelmän henkilöhahmon jokaiselle tunnetilalle on oma ahdas lokeronsa. Todella vaikuttava ja myös ahdistava tunnelma luotiin esityksessä valoilla.   

Ajatus Kansallisteatterin produktiosta syntyi Panulan ja Gonzalèsin kohtaamisesta Pariisissa. Gontzalès kuvaa tätä tapaamista esityksen käsiohjelmassa.

Gontzalèsin mukaan hän ohjasi Cocteaun näytelmästä täysin uuden ja varta vasten Panulalle räätälöidyn version. Panulaa hän kuvaa Cocteaun henkilöhahmon täydelliseksi tulkiksi.

Cocteaun näytelmän on kääntänyt Reita Lounatvuori ja esityksen dramaturgina on toiminut Eva Buchwald.

Terhi Panulan näyttelijänura alkoi elokuvasta Takiaispallo vuonna 1970. Kansallisteatterissa hän on näytellyt vuodesta 1980 alkaen.

Ihmisen ääni

Kansallisteatterin esitys Omapohjassa 1.11.2019

Käsikirjoitus Jean Cocteau

Ohjaus, lavastus ja pukusuunnittelu Charles Gonzalès

Ohjaajan asistentti Eliza de Varga

Suomennos Reita Lounatvuori

Dramaturgi Eva Buchwald

Naamioinnin suunnittelu Anna Pelkonen

Valaistusmestari Harri Keijonen