I address you haastoi meidät ymmärtämään – Carl Knifin ilmaisuvoimainen esitys kertoi yksilön kasvutarinan kautta homojen asemasta yhteisöjen jäseninä ennen ja nyt – Vuosisatoja kestänyt vaino on jättänyt myös jälkensä   

Carl Knif aloitti tanssinsa kasvoillaan naamio. Hänen yllään oli takki ja housut, joiden värit ja pilkut toivat mieleen maastopuvun, joka tekee kantajansa urbaanissa betoniviidakossa näkymättömäksi. Kuva © Yoshi Omori/Carl Knif Company

Me kasvamme ihmisiksi yhteisön jäseninä. Muistoissa tämä vuorovaikutus ylettyy sukupolvien yli. Tähän viittaa Carl Knifin sooloteoksen hyvin haastava nimi I address you. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten vuosisataoja kestänyt syrjintä ei ole jättänyt muistijälkiä vain tämän vaino uhreihin, vaan myös meihin, jotka olemme syrjimällä tai vaikenemalla osallistuneet tähän raakuuteen. Tämä tosiasia haastaa syvälliseen keskusteluun.

Taide antaa meille myös väylän käydä tätä keskustelua. Sooloteoksessaan Knif kertasi näitä yli sukupolvien yltäviä muistoja ja peilasi niitä omaan elämäänsä. Näin syntyi hyvin ilmaisuvoimainen teos. Knifin voimakas liikekieli ja runollisen kaunis puhuttu kieli muodostivat vaikuttavan kokonaisuuden.       

Tanssin talon Pannuhallin näyttämön takaseinään oli heijastettu suuri oranssinvärinen kolmio. Kun Knif liitti sen viereen historiallisen kuvan, minä muistin. Näin homoseksuaalit merkittiin natsi-Saksan keskitys- ja tuhoamisleireillä. He kantoivat raidallisessa vanginpuvussaan tunnisteena oranssia kolmiota.

Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten vuosisatoja kestänyt syrjintä ja vaino huipentui homomiesten systemaattiseen tappamiseen natsi-Saksan tuhoamisleireillä. Eikä tämä vainoa ole vieläkään loppunut. Yhä on olemassa maita, joissa homoseksuaalisista teoista voi saada kuolemantuomion.

Knif aloitti tanssinsa kasvoillaan naamio. Hänen yllään oli takki ja housut, joiden värit ja pilkut toivat mieleen maastopuvun, joka tekee kantajansa urbaanissa ympäristössä näkymättömäksi.

Sateenkaari-imiset alkoivat toden teolla kamppailla omien oikeuksiensa puolesta toisen maailmansodan jälkeen. LGBT-yhteisöt alkoivat järjestäytyä. Suomessa ensimmäinen yhdistys Toisen säteen ryhmä perustettiin 1967 ja Seksuaalinen tasavertaisuus ry Seta vuonna 1974. Rikoslaista seksuaalisten tekojen rangaistavuus poistettiin Suomessa vuonna 1971 ja tautiluokituksesta 1981.

Knif kuvasi tätä aikaa ennen hänen syntymäänsä tanssimalla valkean kankaan kanssa. Voimakkaat vertikaaliset liikesarjat kuvasivat valoa, iloa ja toivoa. Näyttämön takaseinälle heijastettiin kuva katunäkymästä. Otaksun, että kuvassa oli Stonewall Inn -nimisen homobaarin sisäänkäynti. Tuosta New Yorkin Greenwich Willagen naapurustossa sijainneesta baarista alkoi niin kutsuttu Stonewall-kapina, jolla homobaarien asiakkaat vastustivat poliisin heihin kohdistuvaa häirintää ja mielivaltaa.

Tuo kapina ja lukemattomat muut vastaavat yhteenotot käänsivät LBGT-ihmisten oikeuksien puolesta käydyn taistelun voitokkaaksi. LBGT-järjestöt ja heidän yrityksensä alkoivat voittaa poliisia ja muita viranomaisia vastaan käymiään oikeudenkäyntejä.

Tanssin kolmannessa vaiheessa Carl Knif riisui vaatteensa. Se kuvasi koskettavasti avautumista. Jos minun pitää kuolla, kuolen sellaisena kuin olen. Kuva © Yoshi Omori/Carl Knif Company

Knifin omat muistot alkavat ajasta, jolloin LBGT-yhteisöjä kohtasi uusi katastrofi. Todennäköisesti Keski-Afrikassa muista kädellisistä ihmisiin loikannut ja sieltä eri puolille maailmaa ihmisten mukana siirtynyt HI-virus alkoi levitä 80-luvulla räjähdysmäisesti homomiesten yhteisöissä. Tappavaa immuunikatotautia aiheuttava virus nosti vanhat ennakkoluulot ja asenteet pintaan. AIDSia alettiin kutsua homorutoksi ja uskonnollisissa piireissä jopa iloittiin siitä, että jumala näin rankaisee synnintekijöitä.

Knif oli itse 80-lukua leimanneen epidemian aikana lapsi ja varhaisnuori. Taudin ympärillä käynyt kohu ja moralisointi ovat vaikuttaneet esityksen perusteella syvästi hänen kehittymässä olevaan identiteettiinsä. Knif muisteli kouluaikoja ja tapausta, jossa opettaja pyysi oppilaita asettumaan peilin eteen ja kertomaan sitten, millaiseksi he näkivät oman tulevaisuutensa. Knif ei nähnyt peilissä tulevaisuutta.

Knif puki kasvoille uudestaan niitä alussa peittäneen naamion. Kuvaseinälle ilmestyi voimakkaasti muokattu versio Benettonin kuuluisasta mainoskuvasta, jossa isä ja äiti ovat hyvästelemässä luurangoksi laihtunutta, kuolevaa poikaansa. Ikoninen kuva kuuluu epäilemättä vaikuttanut nuoreen Knifiin voimakkaasti.

Luksusmuotia rikkaille valmistaneen Benettonin mainoksesta voi lukea myös toisenlaisen viestin. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten joukossa on poikkeuksellisen paljon todella lahjakkaita yksilöitä. Lahjakkuus ja hyvä koulutus takasivat Yhdysvalloissa ainakin vielä 80-luvulla korkeat tulot. Yhdysvallat on kristittyjen fundamentalistien luvattu maa, mutta rahan mahti on puhunut siellä myös LBGT-yhteisöjen puolesta. Ei liene sattuma, että taistelut seksuaalisten vähemmistöjen puolesta ovat alkaneet Yhdysvalloissa ja maan taloudellisilla ja ennen kaikkea tutkimusresursseilla myös taistelu HI-viruksen leviämistä ja AIDS-taudin tappavuutta vastaan on voitettu.

Tämän jälkeen Knif riisui vaatteensa. Se kuvasi koskettavasti avautumista. Jos minun pitää kuolla, kuolen sellaisena kuin olen. Tähän kohtaukseen liittyi myös muistoja uhkailusta ja väkivallasta, jonka kohteeksi todennäköisesti jokainen homomies on elämänsä aikana joutunut monta kertaa. Tämä tanssin päättänyt finaali palautti tarinan aikajänteen sen alkuun. Seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvat ihmiset ovat toteuttaneet kautta aikojen omaa identiteettiään siitä huolimatta, että heitä on uhattua ja heitä on rangaistu käsittämättömän julmilla rangaistuksilla.

Me emme voi valita sitä, millaisiksi me synnymme.

Jokainen tieteen ja taiteen historiaa tunteva tietää, miten merkittävä rooli sateenkaaren eri sävyjä edustavilla ihmisillä on ollut tieteen ja taiteen kehitykselle. Myös kulttuurievoluutio suosii biologisen evoluution tavoin monimuotoisuutta. Todella menestyvissä ja innovatiivisissa yrityksissä tämä laajan diversiteetin merkitys on ymmärretty. Se on niiden menestyksen takana.

Tätä identiteettien suurta kirjoa kuvaa varmasti hyvin sateenkaariväen eri yhteisöjä nykyisin yhteen kokoava lyhenne LGBTQAI+ (lesbian, gay, bisexual, transgender, gueer or questioning, intersex, asexual, and more).

Karl Knif on valmistunut taiteen maisteriksi vuonna 2000 Taideyliopiston Teatterikorkeakoulusta. Aikaisemmin muun muassa Tero Saarisen ryhmässä tanssinu Knif perusti oman Carl Knif Companyn vuonna 2012. Valtion esittävän taiteen toimikunnan Tanssitaiteen valtionpalkinnon hän sai vuonna 2016.

Ryhmänsä taiteellisena johtajana ja koreografina Knif on yhdistänyt teoksissaan tanssitaiteen ja teatterin elementtejä. Minulle mieleenpainuva kokemus oli esimerkiksi Carl Knif Companyn ja Espoon Teatterin yhteistyönä toteuttaman, Werner Schabin tekstiin perustuva Presidenterna.

Torstain esitys I address you edusti samaa, hyvin ilmaisuvoimaista tanssitaidetta.

”I know of the most special kind of love and it is this: I am you, and you are me, and we are here and now.”

I address you

Ohjaus, koreografia, tanssi, tekstit: Carl Knif

Lavastus: Jukka Huitila

Äänisuunnittelu ja musiikki: Janne Hast

Pukusuunnittelu: Karoliina Koiso-Kanttila

Puvun ja naamioinnin toteutus: Nina Ukkonen

Voiceover: Dudley Rees

Valokuvat: Yoshi Omori

Teaserit ja trailerit: Björk Knif

Tekstien käännökset: Julian Garner, Essi Brunberg

Tuotanto: Carl Knif Company

Werner Schwabin Presidenterna on absurdin teatterin helmi – Carl Knif Companyn vahva fyysinen tulkinta herätti vaikean tekstin eloon – mielen tahrat ja lika harjattiin esiin juuriharjalla

Petri Tuhkasen lavastuksessa tilantuntu ja tunnelma luotiin valoilla ja väreillä. Kuvassa keskellä Åsa Wallenius, takana Linda Zilliacus ja Jonna Nyman. Kuva © Yoshi Omar/Espoon Kaupunginteatteri

Carl Knif Companyn ja Espoon Kaupunginteatterin Presidenterna oli sysimusta komedia. Koreografina mainetta niittäneen Carl Knifin ohjaus perustui voimakkaaseen fyysiseen esittämiseen. Werner Schwabin näytelmä on lähes tauotonta, ryöppyävää puhetta, Knifin ohjauksessa puheen rinnalla kulki korostetun voimakas liikekieli, joka oli kuin tanssia.

Åsa Wallenius, Linda Zilliacus ja Jonna Nyman näyttelivät suurenmoisesti. Roolitöissä tavaton tarkkuus ja hurja heittäytyminen kulkivat käsikädessä. Vahvasti sisäistetyistä rooleista näki, että produktio on lähtenyt liikkeelle näyttelijöiden omasta aloitteesta.

Nuorena, vain 36-vuotiaana kuollut Schwab käytti saksan kieltä hyvin luovalla tavalla. Schwab nosti niin sanotusti keskisormea saksan kielen raudanlujille kielioppisäännöille. Presidenterna on näytelmän ruotsiksi kääntäneen Linda Östergaardin taidonnäyte

Näytelmä oli tunnelmaltaan alati tihenevä matka ihmismielen pimeimpiin viemäreihin. Sen fyysisyydessä mentiin aina ruumiineritteisiin asti. Teatterielämyksenä se kuitenkin toimii kuin saniteettiharja mieleen tarttuneiden tahrojen puhdistajana.

Käsiohjelmassa Knif kertoo, että häntä kiehtoivat näytelmässä Schwabin pohdinnat kehon, älyn ja henkisyyden yhteyksistä ja ristiriidoista. Hän tunnistaa nämä tematiikat omassa työssään koreografina ja tanssijana.

Tarinan alku oli lempeän arkinen. Kolme eläkkeellä olevaa naista Erna (Zilliacus), Mariedel (Wallenius) ja Grete (Nyman) kokoontuvat porisemaan Ernan asuntoon kahvikupposten äärelle. Huoneessa oleva televisio oli auki ja televisiossa Paavi siunasi kuulijoitaan latinaksi.

Keskustelu käynnistyy siitä, miten kaikki on kallista ja hinnat nousevat koko ajan. Siten ryhdyttiin siunailemaan etäisiä välejä omiin lapsiin ja näiden lasten kiittämättömyyttä. Sen jälkeen nämä kolme entistä siivoojaa alkavat muistella omaa työtä ja siihen liittyneitä nöyryytyksiä. Esille otettiin mieleen vuosien myötä kasautunut lika. Näytelmän Mariedel suorastaan kerskaili sillä, miten hänellä oli tapana kaivaa paljain käsin vessanpyttyjen tukoksia.

Rajujen puheiden myötä myös esityksen liikekieli sai yhä voimakkaimpia muotoja. Varsinkin Walleniuksen tanssi tuoleilla ja pöydän päällä oli taiturimaista.

Meidän jokaisen elämällä on konteksti, joka määrittelee meidän mieltymystemme ja inhontunteiden rajoja. Herkullisinkaan gulassi ei maistu, jos se tarjoillaan vessanpöntöstä. Sormi ei mene suuhun, jos se on sitä ennen ollut pyllyssä.

Mitä makaabereimmiksi naisten puheet näyttämöllä muuttuivat, sitä enemmän he myös tahriutuivat ihan konkreettisesti ruskeaan tahnaan.

Presidenterna oli helppo tulkita kuvaukseksi Schwabin ongelmallisesta äitisuhteesta. Myös Schwabin äiti hankki perheen elatuksen siivoojana. Näytelmän roolihahmot teki mieli tulkita saman ihmisen luonteenpiirteiksi. Erna oli katollisen perinteen rajoittama, Grete aistillinen ja Mariedel tahtoihminen, jolla oli rohkeutta kaivaa paska esiin vaikka paljain käsin.

Tähän logiikkaan sopi se, että juuri Mariedel oli näytelmän dramaattisessa huipennuksessa symbolisen murhan uhri.

Schwab opiskeli Wienin taideakatemiassa (Akademie Der bildenden Künste Wien) eli samassa maineikkaassa taideoppilaitoksessa, jonne erästä toista, häntä huomattavasti kuuluisampaa itävaltalaista ei huolittu maailmanhistorian kannalta kohtalokkain seurauksin.

Schwab valmistui kuvanveistäjäksi vuonna 1982. Ensimmäisen näytelmänsä Die Präsidentinnen julkaistiin vuonna 1990 ja sen jälkeen ilmestyi kiihkeän luomiskauden tuloksena viidessä vuodessa ennen taiteilijan kuolemaa 12 näytelmää ja useita muita kirjallisia teoksia.

Schwabilla oli paha päihdeongelma. Omaa alkoholismiaan hän on kuvannut esimerkiksi vuonna 1991 ilmestyneen kolmannen näytelmänsä nimessä, jossa hän rinnastaa oman maksansa kohtalon kansanmurhaan. Toisin tässäkin näytelmässä hän käsitteli äitisuhdettaan. Tämän suhteen toista puolta puolestaan kuvaa Presidenternan repliikki, jossa todetaan, ettei juhlia voi olla, jos ei ole juhlien jälkiä korjaavaa siivoojaa.

Schwabin näytelmiä ei ole usein esitetty Suomessa. Hakukone löysi vain Jukka-Pekka Pajusen suomennoksen Schwabin näytelmästä Volksvernichtung oder maine Leber ist sinnlos. Suomenkielisen version Kansannitistys eli maksani on mieletön kantaesitys näyteltiin turkulaisessa Teatteri Tarmossa syksyllä vuonna 2005.

Tresidenterna

Carl Knif Companyn esitys Espoon kaupunginteatterin Revontulihallissa 8.11.2022

Teksti Werner Schwab

Käännös Linda Östergaard

Ohjaus Carl Knif

Valosuunnittelu ja lavastus Petri Tuhkanen

Äänisuunnittelu Janne Hast

Pukusuunnittelu Karoliina Koiso-Kanttila

Maskeeraus Tuija Luukkainen

Näyttelijät Jonna Nyman, Åsa Wallenius, Linda Zilliacus

Näyttelijät videolla Sonia Haga, Aksinja Lommi, Oksana Lommi

Suomenkielinen tekstitys Jukka-Pekka Pajunen