Maija Vilkkumaan hyväntuulinen Merisää oli varastaa koko show’n – Helsingin kaupunginteatterin ” Ein europäisches Abendmahl” oli näyttelijäntyön juhlaa

Maija Vilkkumaan kirjoittamassa Merisäässä kaikki teatterin osa-alueet menivät kohdalleen. Pienoisnäytelmä oli Merja Larivaaran ja Vappu Nalbantoglun bravuuri. Kuva Otto-Ville Väätäinen/Helsingin kaupunginteatteri

Helsingin kaupunginteatterin Vain parasta minulle on kolmen eri näytelmäkirjailijan pienoisnäytelmistä muodostettu kokonaisuus. Teatteri markkinoi esitystä käsikirjoittajien nimillä ja miksi ei markkinoisi. Sofi Oksasen Rakastan sinua jo nyt, Elina Snickerin Itku vieraalle ja Maija Vilkkumaan Merisää näyttivät jo ennakolta tömäkältä cocktaililta.

Nähtynä Vain parasta minulle oli upean näyttelijätyön juhlaa. Ainakin minuun teki vaikutuksen, miten laaja-alainen ja taitava esimerkiksi näyttelijä esimerkiksi Vappu Nalbantoglu on. Hän muuntautui Oksasen Rakastan sinua jo nyt näytelmän lapsettomuudesta kärsivän neuroottisen naisen roolista Maiju Vilkkumaan Merisään elämäniloiseksi, kimaltelevaksi somehahmoksi, moderniksi renessanssi-ihmiseksi kuin taikaiskusta.

Samaa voi sanoa myös Aurora Mannisen, Riitta Havukaisen, Kaisa Torkkelin ja Merja Larivaaran näyttelijäntyöstä. Upeaa! Loistavaa!

Pienoisnäytelmissä hypättiin myös sujuvasti tyylilajista toiseen. Se kertoi näytelmät ohjanneen Aino Kiven taidoista ohjaajana. Voimakkaasti etäännyttävästä keskieurooppalaisesta ekspressionismista kuljettiin vanhuuden pelkoa kuvaavan tragikomedian kautta burleskiin ilotteluun.

Näytelmien aiheet olivat tekijöidensä näköisiä. Sen vuoksi varmaan ainakin osa näytelmien hienoista nyansseista jäi tämän kirjoittajalta tajuamatta.

Biologinen kello käy ja todellisuuden ja markkinavoimien luoman keinotodellisuuden välinen kuilu ei vain ahdista, se myös riistää ja tappaa. Todellisuuden ja haaveiden ristiriidasta kertoo jo kolmen näytelmän kokonaisuudella annettu satiirinen nimi.

Uppoavan Titanicin kannella on lupa olla myös hupsu. Se ei auta pysäyttämään kiihtyvällä tahdilla etenevää ekokatastrofia, mutta ei siitä oikeastaan ole mitään haittaakaan. Elää pitää niin kauan kuin elämää on.

Käsiohjelmassa ohjaaja Kivi kertoo, miten kolme hyvin erilaista tekstiä ovat produktion työprosessin aikana alkaneet ikään kuin keskustella keskenään. Pienoisnäytelmistä ensin esitettiin Oksasen Rakastan sinua jo nyt, sitten Snickerin Itku Vieraalle ja viimeiseksi väliajan jälkeen Vilkkumaan Merisää.

Järjestys oli varmasti hyvin harkittu. Vilkkumaan Merisää olisi ensimmäisenä esitettynä ehkä varastanut lopullisesti koko show’n. Viimeisenä kolmesta se jätti hyvän jälkimaun makusteltavaksi. Merisää oli maukas aivokarkki.

Vilkkumaalla on taito kirjoittaa nasevaa dialogia ja nähdä tämän päivän maailman kummallisuudet hupaisassa valossa.

Ulkopuolisen on mahdoton tietää, miten Merisään estetiikka on syntynyt käsikirjoittajan, ohjaajan, lavastukset ja projisoinnin suunnitelleen Mika Haarasen, pukusuunnittelija Laura Dammertin, koreografi Kaisa Torkkelin, valosuunnittelija William Ilesin, naamiot suunnitelleen Tuula Kuittisen ja näyttelijöiden yhteistyöllä.

Lopputulos oli joka tapauksessa valloittavan hauska. Vilkkumaa on ottanut ilon irti digiajan kummallisuuksista vedenpaisumukseen hukkuvassa lähitulevaisuuden Helsingissä.

Nalbantoglu ei näytelmän Henna Syrjälänä, soutavana merenneitona ollut mikään syrjäänvetäytyjä. Hän antoi kynttilänsä palaa kirkkaasti takapuolensa muotoja toppauksilla korostavana Instagram-prinsessana. Häntä ei haitannut edes se, että joulunpyhät olivat tulossa ja rakastaja menossa vaimonsa hoteisiin.

Larivaara oli yhtä valloittava kaksikon yhteisen firman talouspäällikkö Matilda Tahkolaaksona, joka kärsi vakavasta peliriippuvuudesta, mutta ei antanut se häiritä valoisaa elämänasennettaan.   

Kolmantena pyöränä näytelmässä pyöri sen huikean koreografian suunnitellut Torkkeli virkamieskyborgi Anjana. Kolmikon yhteistyö oli näyttämöllä saumatonta ja upeaa seurattavaa. Maailmanlopun meininki tuotiin näytelmään mukaan peräti yhdeksän ääniroolin avulla. 

Snickerin Itku vieraalle näytelmässä Havukainen loisti uimahallissa häiriköivänä vanhuksena. Manninen oli sotilasuransa alussa oleva, fyysistä terveyttä ja voimaa uhkuva luutnantti, joka oli tullut uimahalliin pitämän varusmiehille Cooperin testiä.

Kontrasti oli voimakas. Snicker on sijoittanut tarinaansa yllättäviä käänteitä, jotka korostivat sitä, että elämä ei aina kulje aina suunniteltuja latuja.

Oksasen Rakastan sinua jo nyt oli mukana viidestä pienoisnäytelmästä kootussa Itävallan kansallisteatterin Eurooppalainen ehtoollinen (Ein europäisches Abendmahl) näytelmässä. Neljä muuta käsikirjoittajaa olivat Szenen von Jenny Erpenbeck, Nino Haratischwili, Nobelilla palkittu Elfriede Jelinek ja Terézia Mora.

Näytelmäsikermä kantaesitettiin Wienin Burg-teatterissa tammikuussa 2017. Helsingin kaupungiteatterin Vain parasta minulle siis toistaa samaa ideaa.

Oksanen on näytelmäkirjailijana omaksunut Keski-Euroopassa valtavirtaa teatterissa edustavan tyylin. Voimakkaasti etäännytetty näytelmä koostui kahdesta pitkästä monologista, joita täydensi Helena Haarasen äänirooli videolta.

Manninen näytteli ukrainalaista Dariaa, nuorta yksinhuoltajaa joka yrittää päästä velkaloukusta ryhtymällä sukusolujen luovuttajaksi. Nalbantoglu näytteli suomalaista Marjaa, joka kärsii lapsettomuudesta ja sen aiheuttamista vakavista pakko-oireista.

Molemmat olivat uhreja. Darian tarinan traagisuutta korosti se, että Ukrainassa luottotietojen menetys ei ole se pahin asia, mikä pikavippikierteeseen joutunutta ihmistä kohtaa. Köyhyys, korruptoitunut hallinto, järjestäytynyt rikollisuus ja näköalattomuus ajavat maassa nuoria naisia epätoivoisiin ratkaisuihin ja hyväksikäytön uhreiksi.

Näytelmän roolihahmot oli etäännytetty niin pitkälle, että heitä kohtaan oli vaikea tuntea mitään myötätuntoa. Tunnelma oli niin kylmä, että se melkein sai hampaat kalisemaan.

Tarinan ydin tuli kuitenkin näkyväksi todella taitavalla videoiden käytöllä.  Markkinavoimien julmat lainalaisuudet tehtiin selviksi, samoin se ristiriita, joka vallitsee mainosten lumetodellisuuden ja todellisuuden välillä.   

Vain parasta minulle

Rakastan sinua jo nyt

Käsikirjoitus Sofi Oksanen

Itku Vieraalle

Käsikirjoitus Elina Snicker

Merisää

Käsikirjoitus Maija Vilkkumaa

Ohjaus Aino Kivi

Lavastus ja projisointi Mika Haaranen

Pukusuunnittelu Laura Dammert

Koreografia Kaisa Torkkel

Valosuunnittelu William Iles

Sävellys ja äänisuunnittelu Aleksi Saura

Naamioinnin suunnittelu Tuula Kuittinen

Dramaturgi Henna Piirto

Rooleissa Aurora Manninen, Vappu Nalbantoglu, Kaisa Torkkel, Riitta Havukainen, Merja Lerivaara

Video ja äänirooleissa Helena Haaranen, Sävel Vakkala, Aino Kivi, Heikki Sankari, Jari Pehkonen, Janne Ahjopalo, Sanna-Jude Hyde, Ursula Salo, Risto Keskilahti, Leenamari Unho, Paavo Kääriäinen      

Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden luonnontuote on yhä kovaa kamaa – todellisuudelle pitää nauraa, kun emme muutakaan voi

Wenla Reimaluoto, Aurora Manninen ja Anssi Niemi näyttelivät vahvalla intensiteetillä. Näyttelemisen fyysisyydestä kertoi jo se, että näyttelijöiden käyttämät polvisuojat olivat tällä kertaa varmasti tarpeen. Kuva Mikko Kelloniemi/KOM-teatteri

”Maailma tuhoutuu kymmenen vuoden kuluessa, etkä sinä voi vaikuttaa siihen teoillasi mitenkään. Sori siitä!”

Tämän päivän todellisuus ei varmasti aina jaksa naurattaa alle kolmekymppisiä. Mutta mitä muutakaan oikeastaan voi tehdä? Itkeä omaa surkeuttaan ja maailman menoa?

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden Kovaa paskaa oli ihanan hullua ja anarkistista teatteria. Hauska ja kutkuttavalla tavalla räävitön esitys toi mieleen heti Teatteri Rujon esityksen Mannerheim eli lapsille ei mitään uutta, joka vuosia sitten herätti pahennusta paremmissa piireissä.

Veikka Heinosen käsikirjoittama komedia kantaesitettiin, kun sen tekijät opiskelivat Teatterikorkeakoulun ensimmäisellä vuosikurssilla. Nyt he opiskelevat ohjaaja Esa-Matti Smolanderin mukaan neljännellä vuosikurssilla.

Näytelmä ei ole reilussa kolmessa vuodessa menettänyt tuoreuttaan. Heinonen kuvaa perhetarinan kautta tämän päivän nuorten aikuisten ajatuksista maailman menosta.

Samassa taloudessa asuvat isoisä, poika ja pojanpoika 21-vuotias Juho, joka näytelmän alussa pänttää yliopiston pääsykokeisiin. Isoisä on seitsemänkymppinen Koijärvi liikkeen veteraani ja isä neljäkymmentä ja rapiat päälle peruskonservatiivi virkamies.

Esityksen näyttelijäntyö oli riemastuttavan hauskaa seurattavaa. Isoisää näytteli Wenla Reimaluoto, isää Aurora Manninen ja perheen untuvikkoa Anssi Niemi.

Sukupuoliroolien ohella komediassa rikottiin varmasti kaikkia näyttelijäntyön pyhiä sääntöjä ja tarkoitan nyt niitä sääntöjä, joita meillä seniori-ikäisillä kriitikoilla on tapana löytää ja keksiä. Vahva mimiikka, hurja liioittelu ja slapstick-komiikka toivat heti mieleen vanhat mykkäkauden elokuvat.

Tarinan loppupuolella näyttämölle tuli vielä tarinan pojan äiti ja miehen eksä Jukka Ruotsalaisen pitkänhuiskeassa hahmossa.

Esitys oli yhdistelmä raikasta hulluttelua ja konstailemattomuutta. Smolanderilla on ohjaajana ollut homma hanskassa. Toki varmaan myös kulunut aika ja vuodet Teatterikorkeakoulussa ovat tuoneet esittämiseen sitä jotakin, jota kutsutaan kypsymiseksi tai henkiseksi kasvuksi.

KOM-teatterin aulanäyttämö tarjoaa mieleenpainuvan tilan tällaisten pienimuotoisten näytelmien esittämiseen. Esittäminen voidaan siellä siirtää aivan konkreettisesti kadulle yhdellä ulko-oven avauksella.

Kovaa paskaa

Uusintaesitys Komi+ -aulanäyttämöllä 9.11.2019

Käsikirjoitus Veikka Heinonen

Ohjaus Esa-Matti Smolander

Rooleissa Anssi Niemi, Aurora Manninen, Wenla Reimaluoto, Jukka Ruotsalainen