Amerikkalaisen Rob Beckerin Defending The Caveman oli vuonna 1991 jymymenestys ja vuode sensaatio kuten Washington Post ja Chicago Tribune tuolloin tätä yhden miehen näytelmää hehkuttivat.
Toki Beckeri hauskalla analyysillä miehen ja naisen eroista ja varsinkin näiden erojen syistä on edelleen kantavuutta. Naiset ovat keräilijöitä ja miehet metsästäjiä ja evoluutio on fiksannut kummankin sukupuolen aivot tarkoitukseen sopiviksi.
Tosiasiassa Beckerin havainnot ovat kuitenkin hauskaa ja oivaltavaa kyökkipsykologiaa ja Joensuun kaupunginteatterin esityksessä monologinäytelmän tämä puoli korostuu hieman ikävällä tavalla.
Joensuun kaupunginteatterin Olli-Pekka Heimo vetää tämän virtuositeettia edellyttävän monologin laiskanpulskealla tyylillä. Heimo siis näyttelee huonosti.
Tuntuu tietenkin aivan hirveältä sanoa jostakin itsensä näyttämöllä likoon laittavasta ihmisestä näin pahasti. Joka tapauksessa Heimo ei ollut vain unohtavinaan käsikirjoituksen mukaisesti repliikkejään, vaan hän unohti niitä oikeasti.
Lisäksi Heimoen artikulointi oli välillä niin epäselvää, että hänen sanoistaan oli vaikea saada selvää.
Luolamies on stad up – perinteestä ammentava komedia. Heimon omat improvisaatiot eivät kuitenkaan parantaneet tällä kertaa kokonaisuutta. Lappeenrannan kaupunginteatterissa nähty esitys ei olisi kaivannut yhtään ylimääräistä irtovitsiä, vaan rankkaa tiivistämistä ja lisää kierroksia.
Esityksen hauskuus perustuu vastakkainasetteluun ja niistä syntyviin yllättäviin käänteisiin. Tässä tyylilajissa oikea ajoitus on siten kaiken A ja O, kuten komedioissa yleensäkin ruukaa olla.
Televisiosta tutun Ville Virtasen ohjaus ei ole minusta oikein osunut tämän esityksen ytimeen. Tai sitten Heimolle on sattunut Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemällään ensimmäisellä vierailulla todella huono päivä.