Kansallisteatterin Sokean pisteen tematiikassa ei oikeastaan ole mitään yllättävää. Helsingin kaupungin suunnitelmat koronavuosien budjettileikkaukset noudattivat tuttuakin tutumpaa kaavaa: Kun talouden laiva alkaa uida liian syvällä ja paatti uhkaa upota, mereen heitetään ensimmäisinä naiset ja lapset.
Näytelmän nimi on tietenkin haastava. Susanna Kuparinen ja hänen ensemblensä ovat yrittäneet löytää sen sokean pisteen, jossa yleensä ihan hyvää tarkoittavien ihmisten aikomukset ja päätökset muuttuvat hallintokoneistossa byrokraattiseksi julmuudeksi.
Kuparinen tekee työryhmänsä kanssa dokumenttiteatteria ja Vallilan kansallisteatterissa näkemässäni esityksessä intensiteetti ja ilmaisuvoima ylitti kaikki lajityypin rajoitukset ja nousivat aivan omiin sfääreihinsä.
Tampereen teatterikesän esityksessä kaikuja muinaisesta loistosta oli edelleen esityksen puhuttelevassa karnevalistisessa huumorissa. Poissa oli kuitenkin se kollektiivisen kuolemanpelon aiheuttama hysteria, joka teki ensemblen tulkinnasta vajaa vuosi sitten ainutlaatuisen.
Me tiedämme, miten meille koronan suteen kävi. Suurin osa meistä on yhä hengissä. Olemme myös nähneet, miten osuvaa oli esimerkiksi meitä pelotelleiden Osmo Soinivaaran ja Bror Whalroosin kaltaisten mielipidejohtajien ennustusten tarkkuus. Molempien herrojen mielestä meidän vanhojen ja köyhien oli syytäkin kuolla, jotta kansantalous pelastuu.
Ilmeisesti dokumenttiteatteri on sukua journalismille myös siitä, että syksyllä 2021 ensi-iltansa saanut esitys on kiinnostavuudeltaan nyt samaa luokkaa kuin eilinen sanomalehti. Totuus ei tietenkään pala tulessakaan, mutta sillä on taipumus hapantua kuin liian pitkäksi jääkappiin unohdetulla maidolla.
Näytti siltä, että myös Kansallisteatterin näyttelijät jakoivat minun kanssani tämän tunteen. Jopa huikean roolin Vallilassa näytelmän Susanna Kuparisena tehnyt Noora Dadu näytti olevan nyt vain varjo entisestään.
Esitys ei oikein mahtunut myöskään mahtua TTT:n Eino Salmelaisen salin pienelle näyttämölle jättikoisine näyttöinen ja kontteineen.
Kuparinen on työryhmineen lisännyt näytelmän faktaosioon lainauksia kesällä 2021 valtionvarainministerin pallille istuneen Annika Saarikon lausunnoista.
Helsingin kaupunki aloitti menojen kasvun paniikkijarrutukseen, kun näytti siltä, että koronarajoituksen voivat viedä talouden jota 700 miljoonan euron alijäämään. Valtion kunnille maksama koronatuki johti kuitenkin siihen, että kaupungin budjetti oli lopulta 260 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Kuparisen tulkinta tästä oli näytelmässä se, että Suomen rikkain kunta päästettiin pälkähästä valtion eli meidän kaikkien suomalaisten ottamalla velalla. Näin kävi, mutta ehkä tasapuolisuuden kannalta kannattaa muistaa, että Helsinki ja Espoo ovat yhdessä rahoittaneet vuosikymmenten varrella sadoilla ja taas sadoilla miljoonilla verontasausmekanismien kautta Anneli Saarikon edustaman kepulandian köyhiä kuntia.
Tampereen teatterikesän budjetin raamit ovat olleet koronavuosien jäljiltä varmasti todella kireät. Sen voi hyvin päätellä tämän vuoden pääohjelmistosta. Pienimuotoinen on ollut kaunista. Ehkä myös Kansallisteatterin viimekauden huikean tasokkaasta ohjelmistosta olisi löytynyt jokin toinen sekä ohjelmistoprofiiliin että budjettiin sopivampi vaihtoehto.
Sokea piste
Kansallisteatterin esitys Tampereen teatterikesässä TTT: Eino Salmelaisen näyttämöllä 5.8.2022
Käsikirjoitus Susanna Kuparinen ja Jari Hanska
Ohjaus Susanna Kuparinen
Taustoitus Satu Linnapuomi ja Laura Koljonen
Musiikki Erkko Koskinen
Lavastus ja esitysdramaturgia Akse Pettersson
Pukusuunnittelu Saara Ryymin
Äänisuunnittelu Mika Venhovaara
Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen
Livevideosuunnittelu Ida Järvinen
Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen
Nuken suunnittelu ja toteutus Sanna Sucksdorff
Rooleissa Dadu, Kristiina Halttu, Joonas Heikkinen, Tero Koponen, Aksa Korttila, Pirjo Määttä, Matti Onnismaa ja Antti Pääkkönen