Lappeenrannassa teatteri on palaamassa teatterin juurille. Kuten tiedämme Antiikin Kreikassa ja keskiajalla William Shakespearen Englannissa teatterissa näyttelivät vain miehet.
Lappeenrannan kaupunginteatterissa, vai pitäisikö opetella sanomaan Lappeenrannan teatterissa emansipoituneen modernin maailman viimeisiä asemia puolustavat enää Sanna Kemppainen ja Marja-Liisa Ketola. Ja hyvin puolustavatkin.
Teatterin uuden johtajan Timo Sokuran kausi alkoi perjantaina monologiesityksellä Kohtaamisia. Sokuran aloitus johtajana oli esityksen ensi-illan perusteella lupaava.
Jo esityksen nimestä voi päätellä, että Sokura on halunnut kohdata teatterinsa näyttelijät silmästä silmään. Kohtaamisia on esitys, jonka harjoitusten aikana näyttelijät ovat saaneet esitellä uudelle johtajalle omaa persoonallisuuttaan. Samalla on luotu taideyhteisölle välttämätöntä yhteishenkeä onnistuneesti, mistä näyttelijöiden ja Sokuran ylävitoset aplodien aikana kertoivat pelkkää hyvää.
Kohtaamisissa Sokura on tehnyt myös välttämättömyydestä hyveen. Kuuden miehen ja kahden naisen näyttelijäkunnalle ei varmasti olisi mikään konsti löytää sopivaa näytelmää esitettäväksi, jos Aleksis Kiven Seitsemää veljestä ei lasketa.
Näytelmän vieminen Kehruuhuoneen hankaliin olosuhteisiin olisi ollut kuitenkin resurssien turhaa tuhlausta. Jari Juutisen jäähyväiset todistivat vastaansanomattomasti, ettei taiteellisesti kunnianhimolla ”kuoliaaksi kiusattu kellariteatteri” oikein satu lappeenrantalaisen suuren yleisön pirtaan.
Kohtaamisia palkitsee myös katsojan. Jussi Johnsson, Sanna Kemppainen, Marja-Liisa Ketola, Jarno Kolehmainen, Turo Marttila ja Samuli Punkka olivat kukin omissa monologeissa niin itsensä näköisiä, että se sekä lämmitti sydänalaa että huvitti vielä enemmän kuin itse tarinat.
Esityksen kadeksas näyttelijä Seppo Kaisanlahti tulee mukaan vasta myöhemmin.
Näyttelijät ovat saaneet itse valita esittämänsä tekstit, mikä myös todistaa tämän blogin alussa esitetyn arvailun puolesta Kohtaamisten perimmäisestä tarkoituksesta.
Lopputulos on tietenkin jonkinlainen kompromissi, joilla jokaisen suosikeista on syntynyt kokonaisuus, esitys. Mukana on tämän vuosituhannen nykykirjailijoita Rosa Liksomista Turkka Maliin ja David Foster Wallacesta Bret Easton Ellisiin.
Kontrasti nykykirjailijoille haettiin Edgar Lee Mastersin Spoon River antologiasta ja Aapelin Meidän herramme muurahaisista.