Häikäisevä Hinterland kertoi fyysisen teatterin ilmaisuvoimasta – Esitystä katsoi aivot kirkkaana, mutta sydän syrjällään – Tekijät kiteyttivät 50 minuuttiin lähes kaiken oleellisen meistä ihmisistä

Hinterlandin joukkokohtaukset olivat häkellyttävän hienoja. Niissä yhtenäinen liikekieli korosti yhteisöllisyyttä. Yksilöiden anonyymisyyttä korostettiin vielä tekonenillä ja voimakkailla maskeerauksilla. Esiintymisasut olivat joko jonkinlaisia uniformuja tai leninkejä, muuttaa niidenkin samanlaisuutta korosti sama likaisenharmaa väriskaala. Kuva © Laura Vuoma

Kauri Honkakoski Companyn Hinterlandia katsoi aivot kirkkaana, mutta sydän syrjällään. Esitys oli arvoituksellinen, hurjan energinen ja todella vaikuttava. Käsiohjelmaan painettu arvoituksellinen lause, jonka mukaan esitys on välähdys mielen joutomaasta, maisemasta, jonne varastoimme pitkät varjomme, muuttui ymmärrettäväksi.

Tekijöiden mukaan Hinterland on fyysistä teatteria. Itse ajattelin seuratessani haltioituneena esitystä, miten ilmaisuvoimaista moderni tanssitaide on. Hinterland oli tragikoominen yhdistelmä mimiikkaa, klovneriaa ja äärimmäisen taidokasta liikekieltä. Joukoon mahtui myös niin huimia liikesarjoja, että niissä tarvittiin jo sirkustaiteilijan akrobaatin kykyjä.

Sanoja ei tarvita, koska sanat eivät enää merkitse mitään. Elämme myös jo maailmassa, jossa yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat miljoonaa sanaa. Mitä jää jäljelle? Fyysinen läsnäolo ja suora vuorovaikutus. Määritelmät ja luokittelut eivät ole tärkeitä. Esittävä taide on.

Esityksen temaattiset juuret olivat kuitenkin tiukasti teatterissa. Kun esityksen näyttämölle pystytettiin lehdetön ja kuollut puunranka, olin heti kartalla. Tämä esitys on sukua absurdin teatterin mestarin Samuel Beckettin näytelmille.

Mielleyhtymä Beckettin näytelmään osui kohdalleen. Käsiohjelmassa tekijät kertovat, että esityksen dramaturgisena lähtökohtana ovat olleet Beckettin toisen maailmansodan jälkeen kirjoittamat novellit. Hinterlandin kohtaukset ovat tekijöiden mukaan Beckettin novellien hengessä julmia ja helliä, epätoivoisia ja mahtipontisia, pienuudessaan uhmakkaita.

Esiintymisasut liittivät esityksen Beckettin novellien kuvaamaan aikaan. Nuhruiset uniformut ja rääsyiset hameet toivat mieleen vanhat dokumenttifilmit toisen maailmansodan sotavangeista ja pakolaisleireistä. Puvustus korosti esityksen painajaista muistuttavaa dystopiaa. Kymmeniä miljoonia uhreja vaatinut toinen maailmansota kansanmurhineen on jättänyt jälkensä, mutta sen opetukset on jo unohdettu.

Esityksen loppupuolella yksi näyttelijöistä kerää kärryihinsä ruumiita. Näyttämökuva vertautui ainakin minun tajunnassani niihin kauheisiin kuviin, joita kuvattiin sodan viimeisinä kuukausina ja viikkoina vapautetuilta keskitysleireiltä

Ihminen on yhteisöllinen eläin. Esityksen dramatisoinut ja ohjannut Kauri Honkakoski on tehnyt näyttelijöineen tarkkoja havaintoja ryhmädynamiikasta. Ryhmä organisoituu kuin itsestään hierarkiaksi. Jopa keskitysleireillä toiset vetivät raskaita vankkureita ja toiset kannustivat heitä piiskalla. Omaa auktoriteettiasemaa puolustetaan viimekädessä väkivallalla. Näissä kohtauksessa Hiterlandin liikekieli oli niin rajua, että omat mielikuvat veivät Antonin Artaudin julmuuden teatteriin.

Alun ja lopun lyhdyistä minulle tuli mielleyhtymä Diogenes Sinopelainen ja sen pari vuosituhatta kestänyt traditio, jota me nyt kutsumme länsimaiseksi sivistykseksi.

Vaikka maailma muuttuu, ihminen ja ihmisten muodostamat yhteisöt eivät muutu. Me kuljemme nykyistä tuhon tietä apinan raivolla.

Enseblen kotisivulla Honkakoski kertoo, että hänen taiteelliset juurensa ovat Corporeal Mime -miimissä, jota hän opiskeli seitsemän vuoden ajan Theatre de L’Ange Fou’n huippukoulussa ja companyissa, Lontoossa. 

Honkakosken mukaan kyseessä on fyysisen teatterin suuntaus, jonka keskiössä on pyrkimys ilmaista kehollisesti koko ihmisyyden rikas kirjo ruumiillisesta työstä aina abstrakteihin ajatuksiin asti.

”Minulle Corporeal Mime on ilmaisukieli, jonka avulla kirjoitan näkyväksi sisäistä maailmaani”, Honkakoski kirjoittaa.

Kauri Honkakoski Companyn edellinen produktio Pulpetti voitti Edinburgh Fringe 2019 festivaalilla arvostetut Scotsman Fringe First Award ja Summerhall Lustrum Award palkinnot. Harmittelen nyt, etten ole nähnyt tuota esitystä.

Kauri Honkakoski Company ja sen teatteria uudistavat ja meidän katsojien ymmärrystä laajentavat esitykset ovat vahvoja näyttöjä siitä, miten tärkeää kansainväliset kontaktit ja yhteistyö ovat suomalaiselle teatterille.

Samasta kertoo myös Imatran elinvoimainen Black & White festivaali. Festivaalin perustajat Kamran Shahmardan ja Katri Lätt-Shahmardan ovat molemmat taustaltaan maahanmuuttajia.

Hinterland

Kauri Honkajoki Companyt esitys Imatran Teatterissa Black & White festivaalilla 27.7.2024

Ohjaus, dramaturgia: Kauri Honkakoski
Esiintyjät: Oona Jama, Sonja Järvisalo, Ines Kakkonen, Liv Meijer Nordgren (Se), Ruben Nagore Santandreu (Es/Fin), Freia Stenbäck, Valter Sui
Äänisuunnittelu: Tuuli Kyttälä
Valosuunnittelu, lavastus: Sisu Nojonen
Puvustus: Kauri Honkakoski, Liv Meijer Nordgren
Maskeeraus: työryhmä
Kuvat: Laura Vuoma