Ensin sitä yllättyy, sitten hämmentyy, alkaa tulkita näkemäänsä ja lopulta ehkä myös ymmärtää. Kun tämä tunteiden ja ajattelun yhdistelmä toistuu omassa mielessä, tietää kokeneensa jotain merkityksellistä. Tätä varten taide on. Hollantilais-belgialaisen teatterin NTGentin Histoire(s) du théâtre IV -sarjaan kuuluva ONE SONG oli keskiviikkona Tanssin talon suuressa salissa täräyttävä kokemus.
Belgian Gentistä käsin maailmaa kiertävä ryhmä kirjoittaa esityksensä nimen versaalilla. Siihen on syynsä. Urheilun, konsertimusiikin ja tanssitaiteen estetiikkaa luovalla tavalla yhdistelevä esitys oli ja on tuskanhuuto. Se kertoo suuresta surusta. ONE SONG on teoksen taiteellisen johtajan Miet Warlopin requiem nuorena kuolleelle veljelleen Jasperille.
Teoksen runollisessa kohokohdassa itse taivas alkoi pisaroida näyttämölle suuria surun kyyneleitä.
Esityksen alussa oli aistittavissa suuren urheilujuhlan tuntua. Näyttelijä Karin Tanghen esittämä urheiluselostaja loi tunnelmaa huutamalla kannustushuutoja megafonilla, tarinan urheilijat veryttelivät juoksuradalla ja näyttämölle rakennetussa katsomossa katsojat esittelivät kannattajahuivejaan.
Hämmentävää näissä ensimmäisissä näyttämökuvissa oli se, että Tanghen oli puettu oranssiin haalariin, jollaisiin maailman terrorismin vastaiset yksiköt pukevat vankejaan ja terroristit panttivankejaan. Hieman hämmentävää oli myös se, että tällä meidän mainiolla urheiluselostajalla näytti olevan kolme jalkaa.
Tämän jälkeen Elisabeth Klinck hieroi jalkapohjiaan magnesiumjauheeseen, tarttui viuluunsa, käveli näyttämön toisella laidalla seisseelle voimistelupuomille, kapusi avustettuna ylös ja alkoi soittaa. Pian soittoon yhtyi kontrabasso (ihan oikea läskibasso), kosketinsoitin ja rummut. Esitys alkoi purkautua valtavalla energialla.
Klinckin pajaista jaloista jäi näyttämölle valkoiset jalanjäljet.
Sitten alkoi juoksumatolla juoksevan Joppe Tanghen hengästyttävä laulu, lähes tunnin kestänyt one song.
Run for your life, till you die, till I die, till we all die…
Voimakas suru muuttaa meitä pysyvästi. Esityksen laulussa sitä verratiin painoon, joka valtaa oman tilansa meidän tajunnastamme. Ehkä myös esityksen urheiluselostajan oranssit haalarit kuvasivat tämän tunteen pysyvyyttä. Suuri suru vangitsee meidän mielemme.
Urheilutrivia ei kuulu tämän blogin kirjoittajan vahvuuksiin. Osasin tulkita esityksen urheiluintoilijoiden kaulahuivien merkityksen. Myös kohtaus, jossa näyttämölle rakennetun urheilukatsomon katsojat alkoivat tapella keskenään, meni jakeluun. Väkivalta kuuluu oleellisena osana ja riesana europalaiseen jalkapallokulttuuriin ja tietenkin meillä täällä pohja perukoilla jääkiekkoon.
Esityksessä oli epäilemättä myös paljon urheiluun liittyviä yksityiskohtia, joita en osannut tulkita. Esimerkiksi esityksen urheilijoiden paitojen numerot saattavat hyvinkin kilauttaa jotakin kelloa urheilua taiteilijoiden kotimaissa Hollannissa ja Belgiassa aktiivistesti seuraavien mielessä.
Hurjan energianpurkauksen keskelle Warlop oli ensemblensä kanssa sijoittanut seesteisen hetken. Siinä esityksen äänimaailmaa hallitsivat viulu ja kontrabasso. Niiden sointi toi mieleen renessanssin ja barokin suurten mestareiden sielunmessut. Tulkitsin tämän kohtauksen sillaksi yksityisestä surusta yleiseen, koko maailman nykyistä tilaa koskevaan suureen murheeseen.
All we need is that it finds its way/ snap, break, crack, folds ripples/ grief is here to stay….
Esityksen dramaattisessa lopussa valkoinen pöly peitti näyttämön ja kaikki esiintyjät makasivat maassa tai istuvat päänsä peittäneinä vaihtopenkillä. Sitä ennen taivaalta tipahtavia surun kyyneleitä oli yritetty tarmokkaasti kuvata pyyhkeillä ja paidoilla. Näiden kahden kohtauksen symboliikkaa ei ollut vaikea tulkita. Se oli helposti aistittavissa. Maailma meni näyttämöllä pirstaleiksi.
Oh you think you are silent, and in a bubble/ but everyone around you smells your trouble.
Tulevaisuus pelottaa meitä ja syystä. Se haisee epäilyttävästi kuolemalta. Me laitamme silmämme kiinni. Kun se ei auta, käännymme niiden puoleen, joiden mielestä väkivalta on viime kädessä ainoa keino reagoida päälle kaatuviin ongelmiin. Geert Wildersin äärioikeistolainen vapauspuolue voitti joulukuussa Hollannin parlamenttivaalit. Far Raight on vahvoilla myös Belgiassa ja äärioikeiston ehdokkaille ennustetaan äänivyöryä kevään eurovaaleissa.
Ainakin minulla esityksen äänimaailmaan kuulunut, tahtia ja aikaa mitanneen metronomin tasainen, läpitunkeva naksutus sai niskakarvat nousemaan pystyyn. Siinä kuuluivat raudoitettujen sotilassaappaiden marssiaskeleet.
Aika kuluu sydämenlyöntien tahtiin. Aika loppuu, kun sydän ei enää syki.
ONE SONG päättyi käsi sydämellä. Sen näyttelijät herkistyivät kuuntelemaan kansallishymniä oikea käsi rinnan päälle kohotettuna. En oikein tiedä, miten viimeinen kohtaus pitäisi tulkita. Kansallislaulun kuunteleminen oikea käsi sydämen päällä on tuttu lähinnä amerikkalaisista elokuvista ja baseball-kulttuurista
ONE SONG – Histoire(s) du théâtre IV aloitti keskiviikkona Espoon Teatterin uuden esittävän taiteen festivaali &Fest -Focus Gent. Festivaalin esityksen jatkuvat Milo Raun esityksellä Antigone in the Amazon perjantaina 7.3. Espoon kulttuurikeskuksen Louhi-salissa. Antigone in the Amazon on vaikuttavaa dokumenttiteatteria Brasilian maattomien ihmisten taistelusta kolonialismia vastaan. Esityksessä on mukana esityksessä NTGent-teatterin näyttelijöitä ja Parán alueen asukkaita ja aktivisteja.
Espoon Teatteri haluaa olla Suomen kansainvälisin teatteri. &Fest – Focus Gent -festivaali on vahva näyttö kansainvälisyydestä. Festivaalin nimi viittaa NTGent- teatterin kotikaupunkiin. Espoon Teatterin johtaja Erik Söderblom perusteli katseiden kääntämistä Gentiin festivaalin avajaispuheessa sillä, että kaupungissa tehdään todella kiinnostavaa teatteria.
Niin tehdään!
ONE SONG – Histoire(s) du théâtre IV
NTGent-teatterin esitys Tanssin talon näyttämöllä 5.3.2024
Konsepti, ohjaus, lavasuunnittelu: Miet Warlop
Teksti: Miet Warlop neuvonantajanaan Jeroen Olyslaegers
Musiikki: Maarten Van Cauwenberghe ja työryhmä
Puvustus: Carol Piron, Filles à Papa
Valosuunnitteklu: Dennis Diels
Näyttämöllä: Simon Beeckaert, Elisabeth Klinck, Willem Lenaerts/Gilles Vandecaveye-Pinoy, Milan Schudel, Melvin Slabbinck, Joppe Tanghe, Karin Tanghe, Wieste Tanghe, Stanislav Bruynseels, Rint Dent, Judith Engelen, Marius Lefever, Luka Mariën, Flora Van Canneyt, Max Calonne