Eteläafrikkalaisen Athol Fugardin Piilopaikka eli siat on todella hieno näytelmä. Ei ihme, että sen ohjaaminen on ollut Tikkurilan teatterin johtajan Carita Välitalon pitkäaikainen unelma. Fugardin vuonna 1987 julkaisema näytelmä on erittäin vaativa. Näytelmän Pavel Navrotskia ja hänen vaimoaan Paraskovjaa Työväen näyttämöpäivillä näytelleet Ilari Ristola ja Minna Laine tekivät rooleissaan vakuuttavaa työtä. Näytelmän tunnelma ja teemat tihenivät ja syvenivät hienosti.
Juha Siltasen suomentaman näytelmän alkuperäisen nimen A Place with the Pigs: a personal paraple alaotsikko liittää näytelmän tarinan kirjailijan omaan elämään. Välitalon mukaan se viittaa nyt jo yli 90-vuotiaan näytelmäkirjailijan alkoholismiin. Itse tarina perustuu tositapahtumiin. Venäläinen rintamakarkuri Pavel Navrotski piileskeli 41 vuotta vaimonsa sikalassa välttääkseen karkureihin kohdistuneita julmia rangaistuksia.
Vuonna 1987 Etelä-Afrikassa oli vallalla rotusortoon perustuva totalitaarinen hallinto. Venäjällä demoratia on viimeisten 700 vuoden aikana pysynyt hengissä korkeintan kuukausia. Venäjän julma hyökkäyssota Ukrainassa on tehnyt Fugardin näytelmästä jälleen polttavan ajankohtaisen. Ihmisten on taas pakko kysyä, mistä ammentaa voimansa se ääretön ihmishengestä ja ihmisarvosta täydellisen piittaamaton julmuus, jolla venäläiset yrittävät alistaa muita kansallisuuksia valtansa alle.
Tikkurilan teatterin esityksestä on tullut vielä ajankohtaisempi kuin tekijät osasivat pari vuotta sitten ajatella, kun produktio aloitettiin. Edellisen kerran Fugardin näytelmää on suomeksi näytelty Turun kaupunginteatterissa vuonna 2008.
Stalinin diktatuurin hallitsemassa Neuvostoliitossa tämä julmuus vietiin äärimmäisyyksiin. Palvel Navrotskin tarinan alku ajoitetaan näytelmässä vuoteen 1943 ja tästä juontaa ajatus, että hän oli sotilaskarkuri. Stalinin hallinto ei kuitenkaan teloittanut vain sotilaskarkureita, vaan kaikkia vihollisen vangiksi sodan aikana joutuneita kohdeltiin lähtökohtaisesti pettureina. Natsi-Saksan sotavankileirien hirvittävistä oloista hengissä selvinneitä odotti kotimaassa uusi vankeus vankileirien saaristossa tai niskalaukaus.
Etelä-Afrikan rotusortohallinto suhtautui ei valkoisiin ihmisiin ja Neuvostoliiton kommunistinen diktatuuri kaikkiin ihmisiin samalla tavalla. Yksilöllä on arvoa vain tuotantokoneiston osana. Eikä tämä ajatusrakennelma ole vieras myöskään modernille taloustieteelle, ja näin me lähes kaikki ajattelemme tuotantoeläimistä ja niille aiheuttamistamme kärsimyksistä. Näytelmän tarinassa, Navrotskin yksinäisessä virikkeettömässä elämässä sikojen keskellä oli vahvaa symboliikkaa.
Välitalo on ohjaajana lähtenyt tarkastelemaan näytelmän teemoja yksilöstä käsin. Hänen mukaansa armottomuus itseään kohtaan johtaa kyvyttömyyteen ottaa apua vastaan. Ihmisen itse itselleen aiheuttama kärsimys ja siinä pyristely voi näyttäytyä läheltä katsottuna hyvinkin traagisena, mitä se usein onkin. Kauempaa katsottuna syyllisen etsiminen olosuhteista tai muista ihmisistä saa usein myös koomisia piirteitä.
Näytelmän Navrotski kaipasi yhteyttä omaan sieluunsa. Avioparia yhdisti paitsi kiintymys, myös yhteinen rikos. Sotilaskarkuria rangaistiin Stalinin Neuvostolitossa ankarasti, mutta lähes yhtä ankara rangaistus uhkasi myös tällaisen rikollisen piilottajaa ja suojelijaa.
Minun sukupolveni ihmiset oppivat jo nuorena ja nimenomaan teatterissa etsimään ja arvostamaan ”venäläistä sielua”. Suuriin venäläisiin klassikoihin tartuttiin kuin pyhiin kirjoihin. Tähän maailmaan ei oikein ajatus juoposta valkoihoisen kirjailijan ”sielusta” apartheidia harjoittavassa Etelä-Afrikassa oikein istunut. Fugardin näytelmä oli ainakin minulle jälleen vahva näyttö siitä, miten samanlaisia me ihmiset olemme kaikkialla. Väite, ettei venäläisiä tai venäläisyyttä voi ymmärtää, on pötyä. Kyllä voi, kun lukee näitä venäläisiä klassikoita ja päästää ääneen niiden tulkinnassa itseä viisaammat ja oppineemmat.
Piilopaikka eli siat
Tikkurilan teatterin esitys Työväen näyttämöpäivillä 27.1.2023
Käsikirjoitus: Athol Fugart
Suomennos: Juha Siltanen
Ohjaus: Carita Välitalo
Puvustus ja rekvisiitta: Aila Pelkonen
Äänisuunnittelu: Miika Elmgren
Valo- ja lavastussuunnittelu Pikku-Markku Tuominen
Lavastuksen toteutus: Tomi Tikka
Tekniikan ajo esityksessä: Kalle Kivimaa
Kuvat: Leena Tiuri