Arvio KOM-teatterin Lou Salomésta on ihan pakko aloittaa näytelmän lavastuksesta. Se oli häkellyttävän komea. En tiedä onko Janne Vasamaa, Tiina Kauhasta, Tomi Suovankoskea ja Riikka Oksasta inspiroinut eniten Frida Kahlo vai Monty Phytonin lentävän sirkuksen sketsejä yhteen nivoneet Terry Gilliamin animaatiot.
Itse odotin koko ajan, että taivaalta alas kurottavat kädet alkaisivat liikkua ja ruusutarhan ruusut ponkaista kohti korkeuksia. Toisaalta esityksen muusiko Eva Louhivuoren olemus ja rooliasu olivat kuin suoraan Kahlon maalaamasta omakuvasta.
Esityksen lavastus tarjosi katsojalle jo ennen kuin ensimmäistäkään vuorosana oli lausuttu monta koukku. Näyttämölle loihditussa paratiisissa luikerteli myös kaksikin pinkinpunaista jättiläiskäärmettä. Käärmeille oli helppo antaa vanhatestamentillinen tulkinta. Älykäs ja tiedonhaluinen nainen on saatanan asialla. Raamatun luomiskertomuksessa puolet ihmiskunnasta julistetaan jo heti kättelyssä vanhan vihtahousun agenteiksi, joita pitää rangaista yhä uudestaan sukupolvesta toiseen.
Aina Bergholmin kirjoittama näytelmä on kuvaus huippulahjakkaan Lou Andreas-Salomén elämästä. Vuonna 1861 Pietarissa syntynyt Salomé raivasi itselleen tien akateemisiin opintoihin aikana, jolloin opiskelu yliopistoista oli naisilta pääsääntöisesti kielletty. Hänestä kasvoi kirjailija ja psykoterapian uranuurtaja, merkittävä länsimaalinen ajattelija. Näytelmän temaattisessa keskiössä oli kysymys, miksi emme tiedä, kuka oli Lou Salomé?
Kuten jo näytelmän lavastus antoi ymmärtää, KOM-teatterin Lou Salomé on komedia. Nautittavan siitä teki Bergrothin viljelemä terävä satiiri. Salomén aikalaiset, tuon ajan filosofian ja kirjallisuuden suuret nimet näyttäytyvät näytelmässä omissa sfääreissään leijuvilta ja omissa liemissään kiehuvilta ääliöiltä. Siis miehiltä.
Lähestymiskulma on kuitenkin perusteltu. Tunnetasolla meidän on lähes mahdotonta asettua 1800-luvun Euroopassa elävän naisen asemaan. Naisilla ei ollut äänioikeutta, ei oikeutta omaisuuteen tai opiskeluun yliopistoissa. Patriarkaalisessa yhteisössä nainen oli käytännössä isänsä omaisuutta ja ajan henki elää meillä yhä esimerkiksi perinteisiin häärituaaleihin liittyvissä ”lehmäkaupoissa”: Morsiamen isä taluttaa tyttärensä alttarille ja luovuttaa hänet sulhaselle.
Ajatuskokeena voi matkustaa tämän päivän Kabuliin kysymään maan Afganistanin koulutetuilta naisilta miltä tämä kaikki nyt oikein tuntuu?
Näytelmän yhä kelloja kilauttavat nimet Friedrich Nietzschestä Sigmund Freudiin ja Cesare Lambrososta Ernst Heackeliin olivat Salomén työtovereita, ystäviä ja rakastajia. Luovuus ei synny itsestään, vaan älykkäinkin ihminen tarvitsee ympärilleen samoista aiheista kiinnostuneiden älyköiden yhteisön. Tämä pätee niin taiteessa kuin tieteessäkin eikä Salomélla ollut 1800-luvun Roomassa juuri valinnanvaraa kavereidensa sukupuolen suhteen.
Poikkeus tästä säännöstä on näytelmässä ruotsalainen ystävä kirjallisuuspsykologi ja ajattelija Ellen Key, jonka kanssa keski-ikään ehtinyt Salomé lähtee näytelmässä Ruotsiin nauttimaan alastomana ilmakylvyistä, koska sellainen on Skandinaviassa mahdollista.
Keskiajalla älykkään naisen ainoa mahdollisuus luoda ympärille lahjakkaiden ihmisten yhteisö oli vetäytyä luostariin. Katollinen kirkko palkitsi nämä ajattelijat, Hildegard Bisgeniläisen ja kumppanit, jos palkitsi, julistamalla heidät pyhimyksiksi.
Yliopistot kehittyivät kirkon yhteydessä ja luostareista ovat varmasti peräisin ne sadomasokistiset initiaatiorituaalit, joista näkyy kaikuja vielä nykyisinkin koulu- ja yliopistomaailmassa. Näytelmän Salomé aloittaa seisemänvuotiaana teologian opiskelun ja hänen ensimmäinen opettajansa hollantilainen pastori Hendrik Gillot rakastuu tyttöön palavasti tytön vartuttua teini-ikään. Näytelmässä Gillot haluaa piiskata tytön rangaistuksena tekaistun syyn perusteella ja Saloméa näytellyt Vilma Melasniemi asettui hänen eteensä alistumista ilmentävään asentoon.
Bergrothin Salomélla on kuitenkin voimia taistelemaan oman seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa puolesta. Roomassa hän muuttaa yhteen asumaan rakastajansa Nietzschen ja tämän henkiystävän, kirjailija Paul Réen kanssa. Yhdessä kohtauksessa näytelmän Nietzsche luki Salomén kirjoittamaa kuvausta naisen seksuaalisesta nautinnosta. Salomén kirjoituksessa naisen oma nautinto on yhdynnän päämäärä ja tarkoitus ja Nietzsche järkyttyy ja loukkaantuu, kun hänelle tässä maailmoja syleilevässä aktissa on annettu pelkkä avustajan rooli.
Valistuneen katsojan pelkästään tämä kohtaus pakotti miettimään, millaisissa oloissa Josef Bauer ja Freud kirjoittivat kirjansa Tutkielmia hysteriasta.
Sairastapauksen vuoksi Lou Salomé esitettiin Tampereen teatterikesässä paikattuna. Pyry Nikkilä ja Antti Tiensuu jakoivat keskenään pikakomennuksella Miiko Toiviaisen neljä roolia. Salomén ystävän Paul Réen rooli oli keskeinen ja Nikkilä joutui tukeutumaan nuorosanoissa käsikirjoitukseen.
Se ei oikeastaan haitannut millään tavalla näytelmän tyylilajista huolimatta, koska Riikka Oksasen ohjauksessa mentiin asia edellä kaiken näyttämölle pystytetyn koreuden keskellä.
Melasniemi näytteli Salomén roolin ja oli siinä luonnollisuudessaan loistava. Roolihahmon kotoinen arkisuus kuroi näytelmän teemat reilun sadan vuoden takaa tähän päivään. Maailma saattoi olla kummallinen 1800-luvun Italiassa, mutta ihmiset olivat aivan samanlaisia kuin nytkin. Toivottavasti me miehet olemme kuitenkin oppineet edes jotakin näiden vuosikymmenten aikana.
Ella Mettänen näytteli viidessä eri roolissa. Juha Milanoff urakoi Nietzschen, Gillotin, Lambroson ja Georg Ledebourin roolit. Niko Saarelan näimme Gustav Ludwig von Salomén, Freudin, Haeckelin, professori Bidermannin, kreivi Joukowskyn ja Friedrich Carl Andreasin rooleissa.
Esityksessä hypättiin tai kiivettiin tasolta toiselle usein jo ihan fyysisesti vertikaalisista tasoista kootulla näyttämöllä. Ainakin minulla oli välillä hieman vaikea hahmottaa, kun näytelmän parista kymmenestä roolihahmosta oli juuri sillä hetkellä äänessä. Eikä sillä oikeastaan ollut väliä. Näytelmän aloittaneen upean näyttämökuvan ja Salomén kuolemaa kuvanneen, hyvin kauniin kohtauksen väliin jäi paljon ajattelemisen aiheita.
Salomé ei ole ainoa unohdettu ajattelija. Lista näistä tiedon tyttäristä on lähes loputtoman pitkä. Salomén julkaisujen harvinaisuuteen on myös aivan konkreettinen syy. Vuonna 1933 valtaan Saksassa nousseet natsit pyrkivät aktiivisesti hävittämään vuonna 1937 kuolleen kirjailijan tuotantoa.
Lou Salomé
KOM-teatterin esitys Tampereen teatterikesässä TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä 2.8.2022
Käsikirjoitus Aina Bergroth
Ohjaus Riikka Oksanen
Lavastus Janne Vasama
Pukusuunnittelu Tiina Kaukanen
Valosuunnittelu Tomi Suovankoski
Musiikki ja äänisuunnittelu Eva Louhivuori ja Ilkka Tolonen
Videosuunnittelu Janne Vasama ja Tomi Suovankoski
Maskeeraussuunnittelu Leila Mäkynen
Rooleissa Vilma Melasniemi, Ella Mettänen, Juho Milonoff, Niko Saarela, Pyry Nikkilä ja Antti Tiensuu