Elämä on arvoituksellista ja absurdia. Elämä on matka. Samuel Beckettin näytelmässä näytelmän Pozzo kuljettaa painavaa, hiekalla täytettyä matkalaukkua tällä matkalla kehdosta hautaan. Tai ei Pozzo itse rehki painavan laukkunsa kanssa. Hän sälyttää taakan palvelijansa, tai tässä tapauksessa hirttoköydellä isäntäänsä kahlitun orjansa Luckyn (!) kannettavaksi.
Beckettin Huomenna hän tulee (En attendant Godot) on tragikomedia ja absurdin teatterin mestariteos.
Teatterikirjallisuuden suurten klassikoiden tavoin se on myös aina ilmiömäisen ajankohtainen. Elämme parhaillaan maailmassa, jossa Venäjän diktaattori Vladimir Putin on aloittanut brutaalin sodan Ukrainassa. Elämme maailmassa, jossa yhden ihmisen eksistenssi voi johtaa koko nykyisen sivilisaation tai jopa koko ihmiskunnan tuhoutumiseen.
Mutta ehkä myös Kremlissä ajatellaan, että aika kuluu nopeammin, kun on jotain tekemistä!
Huomenna hän tulee on Turun kaupunginteatterin, Espoon kaupunginteatterin ja Tampereen Teatterin yhteistuotanto. Tämä arvio perustuu Tampereen Teatterin ensi-iltaan 8. maaliskuuta.
Beckettin Huomenna hän tule on näytelmä, jossa ei ole juonta eikä oikeastaan edes mitään tarinaa. Sellaisena se on huikea haaste näyttelijälle. Tavallaan näytelmä on olemassa vain näyttelijöiden läsnäolon kautta.
Alan kirjallisuudessa Beckettin näytelmä määritellään absurdiksi tragikomediaksi. Tätä määritelmään vasten näytelmän laitapuolen kulkijoita Vladimiria ja Estragonia näyttelevät Martti Suosalo ja Mika Nuojua ovat vahvinta kaliiperia, mitä suomalaisen teatterin koomikkoarsenaalista löytyy. Suosalon ja Nuojuan komediaa Kiviä taskussa on esitetty lähes yhtämittaisesti täysille katsomoille aina vuodesta 2002 asti eli kohta kaksikymmentä vuotta. Näytelmän ensi-ilta näyteltiin Helsingin kaupunginteatterissa lokakuussa 2002.
Myös Helsingin kaupunginteatterin Suomen hauskin mies ja samasta käsikirjoituksesta tehty elokuva lujittivat Suosalon asemaa Suomen hauskimpana näyttelijänä.
Ohjaaja Pentti Kotkaniemi tunnetaan ennen muuta komedioiden ja farssien ohjaajana. Teatteritöiden ohella Kotkaniemi on ohjannut koko joukon kotimaisia elokuvia ja hänen meriitteihinsä kuuluu myös esimerkiksi Lapinlahden lintujen televisiolle tekemien sketsisarjojen ohjaus.
Ensembleen on siis koottu eräänlainen suomalaisen komedian huippuyksikkö. Tässä mielessä kaikki on tehty varmanpäälle.
Tampereen esityksen todellinen kivijalka oli kuitenkin Reita Lounatvuoren uusi, huikean hieno suomennos. Irlantilainen Beckett kirjoitti näytelmän alun perin ranskaksi. Hän itse perusteli kielen vaihtamista halulla kirjoittaa ilman tyyliä ja eleganttia ilmaisua. Ainakin minä vakuutuin siitä, että Lounatvuori on tavoittanut Beckettin näytelmän kielen alkuperäisen roson ja tuonut tekstin takaisin lukemattomien tulkintojen luomista eksistentiaalisista sfääreistä takaisin arjen tasolle.
Kotkaniemen mukaan Beckett oli suuri music hallin, mykkäelokuvien, Charles Chaplinin ja Buster Keatonin ystävä. Toteutuksessa Kotkaniemi on tuonut tämän teatteritaiteen kultakauden estetiikan näyttämölle. Beckettin kielelliset koukerot saivat näyttämöllä fyysisen vastineensa Nuojuan, Suosalon, Ville Majamaan ja Tommi Alatalon hauskasta spalstick-komiikassa. Esitys oli täynnä yllättäviä ja hauskoja temppuja ja yksityiskohtia.
Sama viime vuosisadan alun mykkäelokuvista tuttu komiikan perinne toistuu Jani Uljaan pukusuunnittelussa. Suosalolla oli liian pieni takki ja punteista liian lyhyet housut. Nuojuvan rooliasuun kuuluva takki oli puolestaan aivan liian suuri ja hän oli välillä kompastua ylipitkiin lahkeisiinsa. Sama koominen liioittelu toistuu tietenkin myös Majamaan ja Alatalon rooliasuissa.
Esitys ei kuitenkaan missään vaiheessa muuttunut anarkistisen hauskaksi. Beckett asui toisen maailmansodan aikana saksalaisten miehittämässä Ranskassa ja osallistui vastarintaliikkeen taisteluun. Hän kirjoitti vuonna 1953 ilmestyneen näytelmän todellisuudessa, jossa kaikkialla maailmassa oli miljoonia tuoreita hautoja ihmiskunnan tähän asti hirvittävimmän ja tuhoisimman sodan jäljiltä.
Beckett myös kirjoitti tarkat ohjeet siitä, miten hänen näytelmäänsä pitää esittää aina näyttämökuvia myöten. Tampereen esityksessä Jani Uljaan lavastus teki hienosti näkyviksi nämä ideat. Tyhjällä näyttämöllä oli vain harvaoksainen puu ja kivi. Ainakin minulle näytelmän näyttämökuva on kuva ihmisen perimmäisestä yksinäisyydestä, siitä tunteesta, joka meidän on kohdattava viimeistää kuoleman hetkellä.
Ehkä tämän näyttämökuvan avulla Beckett on halunnut kertoa meille katsojille myös kuka, tai oikeammin mikä on tämä salaperäinen herra Godot, jota näytelmän laitapuolen kulkijat odottavat. Hevosenleikkiä keskenään laskevilla Estragonilla ja Vladimirilla oli myös ajatuksia siitä, miten pitkän odotuksen aiheuttama eksistentiaalinen ahdistus saadaan päättymään kunhan paikalle haalitaan riittävän tukevaa köyttä.
Näytelmän alussa näytelmän Vladimir harrastaa itseohjautuvuutta. Hän komentaa Vladimiria tulemaan järkiinsä. Siitä ei kuitenkaan taida olla mitään toivoa.
Huomenna hän tulee
Tampereen Teatterin ensi-ilta 8.3.2022
Käsikirjoitus Samuel Beckett
Suomennos Reita Lounatvuori
Ohjaus Pentti Kotkaniemi
Lavastus ja pukusuunnittelu Jani Uljas
Valosuunnittelu Jari Sipilä
Äänisuunnittelu Tommi Koskinen
Naamioinnin suunnittelu Kaija Heijari
Rooleissa Mika Nuojua, Martti Suosalo, Ville Majamaa, Tomi Alatalo
Ääniroolissa Voitto Maasola