Red Nose Companyn Révolution oli korostetusti yhteisön tekemää teatteria. Esityksen käsiohjelma on täynnä nimiä. Sieltä löytyvät tekijöiden nimien lisäksi myös hyvin kattavasti niiden ihmisten nimet, joiden ajattelu tai esimerkki on inspiroinut tekijöitä. Esityksen nimiä ovat muiden muassa Yoshi Oida, Peter Brooks ja kyllä, kyllä Charles Chaplin.
Itse esitys kertoi heistä, joilla ei yleensä ole nimiä. Heitä olivat näytelmässä esimerkiksi Espanjan tomaattiviljelmillä raatavat siirtotyöläiset ja ne nimettömät palvelijat, jotka palvelevat meitä, kun matkustamme Kaakkois-Aasiaan tai Afrikkaan nauttimaan lomalla halvoista hinnoista ja edellisten sukupolvien siirtomaaherrojen etuoikeuksista.
Révolution tarjosi torstain kantaesityksessä näyttämön näille näkymättömille. Näytelmän nimiä ovat olleet osattomuuden ja syrjinnän mekanismien kuvaajina muiden muassa Gloria Jean Watkins alias bell hooks, Toni Morrison ja Reni Eddo-Lodgie.
Klovneria oli minulle aivan uusi tapa tehdä teatteria. Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden vuonna 2005 RedNoseClub-nimellä perustama ja vuonna 2014 toimintansa vakiinnuttanut Red Nose Company on edelleen ainoa klovneriaan erikoistunut ammattiteatteri Suomessa.
Punanenäinen pellehahmo on meille kaikille tuttu populaarikulttuurista ja sirkuksesta. Klovneriaan perustuvan teatterin nimi Suomessa on Philip Boulay, joka on opettanut Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa klovneriaa ja commedia dell’artea yli kaksikymmentä vuotta.
Näytelmän klovnit Ré (Hanna Seppä) ja Babylon (Minna Puolanto) antoivat esityksen alussa meille katsojille vinkkejä, miten klovnerian ja naamioteatterin saloihin voi syventyä jatkossa. Tässä näytelmän nimeksi nousi japanilainen näyttelijä, ohjaaja ja kirjailija Oida, jonka yhdessä brittiläisen ohjaajan Lorna Marshallin kanssa kirjoittama kirja Näkymätön näyttelijä on alan perusteoksia.
Vaikka kyseinen kirja kuuluu ainakin minun kohdallani niihin, jotka pitää vielä joskus ehtiä lukemaan, Sepän ja Puolannon upea näyttelijäntyö teki kirjan arvoituksellisen nimen ymmärrettäväksi. Punainen pallonenä, suun ja silmien alueiden voimakas ehostus valkoisella ihomaalilla ja mustilla rajauksilla häivytti näkyvistä näyttelijän persoonalliset kasvonpiirteet ja tekivät hänestä hahmon. Näyttelijästä tuli omana itsenään tavallaan näkymätön.
Klovneriassa kehonkieleen kuuluvat ilmeet ovat kuitenkin edelleen luettavissa, tosin pelkistettyinä. Näin syntyy hyvin ilmaisuvoimaista teatteria, jossa ei tarvita välttämättä edes vuorosanoja. Maailmankuulu esimerkki tästä on käsiohjelmassa mainittu Charles Chaplin, jonka englantilaisesta teatteriperinteestä ammentava klovneria teki hänestä ensimmäisen joka puolella maailmaa tunnetun megatähden mykkäelokuvan kultakaudella.
Klovnerian ja naamioteatterin kielimuurit ja kulttuurirajat ylittävä ilmaisuvoima kertoo epäilemättä myös näiden esitystapojen juurista. Ne ulottuvat syvälle esihistorialliseen aikaan.
Esityksen käsikirjoittajiksi on käsiohjelmassa nimetty Seppä, Puolanto ja Niina Sillanpää. Esityksen on ohjannut Sillanpää ja esitysdramaturgina on toiminut Milja Sarkola.
Osittain improvisaatioon perustuvan esityksen käsikirjoittajien ja ehkä myös esitysdramaturgien joukkoon voidaan hyvin laskea edellä mainittujen nimien lisäksi myös Red Nose Companyn Maija Kühn, Inka Virtanen ja Tuukka Vasama. Esityksen tiedotteessa Sillanpää kuvaa ensemblea unelmatiimiksi.
Myös katsojana saattoi esityksestä melkein lukea sitä yhteisön jäsenten välistä luovaa prosessia, jossa ajatuksia on vaihdettu ja esitetty nimien kautta. Lukeneiden ja sivistyneiden ihmisten nimiä heittelevän puhetavan ja klovnerialle ominaisen, lapsenomaisen esittämistavan välille syntyi huikea kontrasti.
Tapa, jolla näkymättömät tuotiin näyttämölle, oli perinteinen. Liikkeelle lähdettiin kahden ihmisen yksilötason konfliktista. Näytelmän Ré, teatterin näkymätön puurtaja, jota ei kukaan erottanut normaalisti näyttämölle asetetusta ruukkukasvista, haastoi teatterin tähden Babylonin. Valta-asetelmat käännettiin ylösalaisin, kuten kunnon vallankumouksessa tavataan tehdä.
Révolution oli tietenkin myös teatteria teatterista. Klovneria etäännytti tehokkaasti näytelmän roolihahmot niin, että myös tarinan yleinen taso tuli hyvin esiin alusta asti. Tosin itseään freelance-näyttelijäksi, käsikirjoittajaksi, teatteripedagogiksi ja pantteriksi (!) käsiohjelmassa luonnehtiva Seppä oli ainakin näyttämöllä niin räiskyvä persoonallisuus, ettei sitä voi peittää edes suurella pahvilaatikolla, johon hänet oli näytelmän alussa piilotettu.
Sirkuksessa pellen tehtävä on hauskuuttaa. Komiikkaa me katsojat odotimme myös klovneriaan perustuvalta teatterilta ja sitä me saimme. Sepän ja Puolannon tulkinta Igor Stravinskyn Keväturista osui ja upposi syvälle tämän kirjoittajan nauruhermoihin. Saatesanoiksi saimme vielä selonteon siitä, miten kantaesityksen alkuperäinen, toukokuussa 1913 esitetty ja valtavan skandaalin aiheuttanut Vatslav Nižinskin koreografia oli rekonstruoitu arkistolähteiden perusteella.
Esitys alkoi Adamski & Sealin Killerillä ja jatkui Keväturin jälkeen Desirelessin Voyage Voyage kappaleella, johon Marouf Majidi on runoillut persiankieliset sanat. Loppukohtauksen hurjaa rymistelyä tahdittivat Prodigyn Firestarter ja Underwordin Born Slippy.
Ré aloitti kapinan auktoriteetteja vastaan käskyttämällä Babylonia ja pian yhteenotto eskaloitu hurjaksi taisteluksi peltipurkeista. Rén vallankumoukselle kävi myös niin kuin vähäväkisten vallankumouksille on aina käynyt. Lopussa hän joutui kumoamaan itse kukkuroillaan olevan kärsimysten maljan, lasillisen tomaattimurskaa.
Révolution oli kekseliästä teatteria, joka laittoi katsojan mielikuvituksen liikkeelle. Uusia assosiaatioita syntyi kuin itsestään. Nimien joukkoon oli hyvin voinut heittää myös Tove Janssonin nimen. Näytelmän alussa pahvilaatikkoon pakattu Ré oli temaattisesti kuin suoraan muumimaaliman sijoitetusta tarinasta Näkymätön lapsi.
Kaksoismerkitys näkymättömän näyttelijän idean ja yhteisön nurkkaan työntämien yksilöiden välillä oli todella monitasoinen ja kiinnostava.
Esityksen huikea loppuhuipennus vietiin läpi hurjalla energiatasolla. Anarkistisuudessaan se muistutti lasten leikkiä vaiheessa, jossa uteliaisuuden ruokkima luovuus on karannut käsistä ja muuttunut aggressiiviseksi tuhoamisvimmaksi.
Teatterissa kysymys oli tietysti illuusiosta. Esityksen katsojana ja kokijana nautin kuitenkin täysillä siitä tunteesta, että nyt on jarrut päästetty kerrankin kunnolla irti. Ainakin tämä kohtaus elää jatkossa varmasti ihan omaa elämäänsä ja siitä päästään nauttimaan myös Lahdessa ja Porissa. Révolution on Red Nose Companyn, Kanneltalon, Lahden kaupunginteatterin ja Rakastajat – teatterin yhteistuotanto.
Voimakkaat maskeeraukset tai naamioiden käyttö poistavat näyttelijöistä heidän yksilölliset kasvonpiirteensä ja tekevät heistä tiettyä ideaa tai persoonallisuutta edustavia tyyppejä. Samoja keinoja voidaan käyttää myös ihmisten epäinhimillistämiseen. Hakematta tulee mieleen esimerkiksi rasismista tehonsa ammentanut blackface.
Révolution – Näyttämö näkymättömille
Kantaesitys Kanneltalossa 18.11.2021
Käsikirjoitus Minna Puolanto, Hanna Seppä, Niina Sillanpää
Ohjaus Niina Sillanpää
Esitysdramaturgia Milja Sarkola
Valo- ja äänisuunnittelu Juha Tuisku
Pukujen suunnittelu ja valmistaminen Virve Karoliina Balk
Lavastus Työryhmä
Graafinen ilme Mark Sergeev
Näyttämöllä Hanna Seppä ja Minna Puolanto
Tuotanto Red Nose Company Maija Kühn, Inka Virtanen, Minna Puolanto, Hanna Seppä, Tuukka Vasama