Teatteri Telakalla tämän päivän huono-osaiset saavat kärsiä koko ihmiskunnan syntien takia – Tampereella maailmanloppukin etenee hitaasti kiiruhtamalla

Tomi Salmela on näytelmän Raimo. Vasemmalla kypäräpäinen Panu Valo, näytelmän Säpä ja oikealla Elina Saarela ja Tanjalotta Räikkä, näytelmän Aikku ja Pökö. Kuva Petteri Aartolahti/Teatteri Telakka

Teatteri Telakan Luukku on lähitulevaisuuteen sijoitettu, mustalla huumorilla maustettu dystopia. Hyvinvointiyhteiskunta on sen maailmassa vain sana menneiltä ajoilta ja ilmastomuutos on edennyt vaiheeseen, jossa ulkona voi oleskella vain happinaamari kasvoilla.

Tekijöiden mukaan Luukku on kohtuuttoman huumorin satiiri ajasta, jossa elämme.  Ainakin ensi-illassa Luukun käsikirjoittaneen Antti Haikkalan valitsema tyylikeino oli hurja liioittelu.

Myös adjektiiville kohtuuton löytyi esityksestä katetta. Satiirin kärki osui oman aikamme häviäjiin. Tarinan luukussa, kerrostalon ullakon häkkivarastossa asuvista kämppiksistä Pökö (Tanjalotta Räikkä) oli koulupudokas, Säpä (Panu Valo)  oli koulukiusattu lukihäiriöinen ja Aikku (Elina Saarela) oli ikuinen ylioppilas, jonka gradu ei koskaan valmistu.

Hyvin ei mene myöskään tämän köyhälistön vastavoimana toimivalla Raimolla (Tomi Salmela). Kolmikon vuokraisäntä, näytelmän ”kapitalisti” kärsi peliriippuvuudesta ja oli menettänyt uhkapeleissä koko omaisuutensa.

Vuonna 1985 syntynyt Haikkala on varmasti katsonut teini-ikäisenä paitsi Kummeleita, myös tarkalla silmällä Jani Volasen ja kumppaneiden kulttimaineeseen noussutta sketsisarjaa Studio Julmahuvit. Hedonismin ja nihilismin hallitsemassa maailmassa myötätuntoa eivät ansaitse edes näytelmän nelikon kaltaiset luuserit, koska heillä on tässä dystopiassa kunnia edustaa koko ihmiskuntaa.

Parhaimmillaan Luukku oli idearikasta ja ilmaisuvoimaista esittämistä. Esimerkiksi ensimmäisen näytöksen unijakso oli upeasti toteutettua teatteria, joka sai katsojan mielikuvituksen heräämään. Samoin väliajan jälkeen alkanut ”raamatullinen” vaellus erämaan halki ja purjehdus kylpyammeella kohti luvattua maata toimivat satiirin ehdoilla.

Haikkala ei käsikirjoitusta tehdessään ole malttanut tappaa kaikkia rakkaitaan. Se on tietysti ymmärrettävää, sillä vahvasti myös itseironinen teksti on varmasti syntynyt pakottavasta sanomisen tarpeesta. Tästä tulin myös katsojana vakuuttuneeksi.

Käsikirjoittaja Haikkalan tekemät ratkaisut aiheuttivat selvästi ohjaaja Haikkalalle dramaturgisia pulmia. Vuorovaikutus esityksen ja yleisön välillä jäi ajoittain heikoksi. Tarinan juoni kävi selväksi jo ensimmäisten kohtausten jälkeen ja tietynlainen ennalta arvattavuus jätti vähän tilaa katsojan omalle oivalluskyvylle.

Näytelmätekstin tautologia söi tehoa myös tarinan yllättäviltä käänteiltä. Loppukohtauksessa tarinan henkilöt eivät pääse luvattuun maahan, maailman viimeiseen hyvinvointivaltioon Norjaan. He kuolevat öisellä, kuun ja tähtien valaisemalla merellä, kuin oopperan sankarit ikään, lähes kuolemattomina.

Visuaalisesti loppukohtaus oli toki upea. Valosuunnittelija Nadja Räikän, äänisuunnittelija Antti Puumalaisen ja lavastaja Perttu Sinervon skenografia symbolisoi ja veti yhteen hienosti näytelmän tematiikkaa: me kellumme kaikki samassa ammeessa tulossa olevan vedenpaisumuksen kurimuksessa.

Dramaturgiset pulmat konkretisoituivat kohtausten ajoituksissa. Toistot ovat sinänsä myös tehokas tapa korostaa sanottavan tärkeyttä. Luukussa tätä tehoa söi esityksen hidas rytmi. Ainakin minulle jäi tunne, että huomattavasti vauhdikkaampi toteutus olisi tuonut esityksen paremmin katsojan iholle.

Teatteri on yhteisön tekemää taidetta. Luukku ei ole käsikirjoittaja ja ohjaaja Haikkalan sanelun tulos, vaan kohtaukset ovat syntyneet ensemblen jäsenten vuorovaikutuksen kautta. Näytelmän teema on kuolemanvakava, mutta otaksuttavasti sen harjoituksissa on usein naurettu vatsa kippurassa.

Ihmissyönteineen ja muine makaabereine yksityiskohtineen Haikkalan tekstissä on paljon kunnon kreisikomedian aineksia. Nyt näytelmän mojovat vitsit eivät oikein saaneet ilmaa siipiensä alle.

Suomalaisessa ammattiteatterissa näytellään yleensä hyvin, eikä Teatteri Telakan Luukku ole poikkeus tästä säännöstä. Tomi ”Topi” Salmela on suomalaisen elokuvan ja teatterin Tom Hanks. Salmelan ”jokamiehen” rooleissa on ja oli myös Luukussa paljon sitä vaikeasti määriteltävää jotakin, jota myös karismaksi kutsutaan.

Ehkä tässä pitää vielä varmuuden vuoksi sanoa, että lahjakas Elina Saarela ei ole mitään sukua tämän blogin kirjoittajalle.

Luukku

Teatteri Telakan kantaesitys 26.3.2019

Käsikirjoitus ja ohjaus Antti Haikkala

Lavastus Perttu Sinervo

Äänet Antti Puumalainen

Valot Nadja Räikkä

Rooleissa Tanjalotta Räikkä, Elina Saarela, Tomi Salmela, Panu Valo, Jaani Leinonen