Kuukausi: joulukuu 2014

Naisenergiaa pukinkonttiin

Irti-Teatterin kalenteritytöt Suvi-Sisko Villanen, Sirkku Hätönen, Suvi Rautsiala, Riitta Vilkko, Kirsi Luostarinen ja Anne Suomalainen. Kuva Irti-Teatteri/Vuoksenniskan Nuorisoseura
Irti-Teatterin kalenteritytöt Suvi-Sisko Villanen, Sirkku Hätönen, Suvi Rautsiala, Riitta Vilkko, Kirsi Luostarinen ja Anne Suomalainen. Kuva Irti-Teatteri/Vuoksenniskan Nuorisoseura

Elokuvakäsikirjoituksen sovittaminen näytelmäksi ei ole mikään helppo homma.

Irti-teatterin esityksessä ohjaaja Jorma Piispasen vaikeudet saattoi havaita jo kelloa katsomalla. Kun Tim Firthin käsikirjoitukseen perustuva ja Nigel Colen ohjaamassa elokuvassa Calendar Girls aikuisten naisten nakukalenterin teko kaikkine vaiheineen kestää tunnin ja 48 minuuttia, Imatralla Kalenteritytöt saadaan väliaikoineen maaliin kadessa tunnissa ja noin 20 minuutissa.

Mutta minkä teet? Amerikkalaisten elokuvayhtiöiden elokuvien käsikirjoituksia ei noin vain lähdetä muokkaamaan tai lyhentämään teatterin tarpeisiin paremmin sopiviksi.

Aino Piirolan suomennos on erinomaista työtä. Silti osa esityksen hidastempoisuudesta menee tietenkin suomen kielen piikkiin. Suomen kielellä nasevia sutkautuksia, joita tässä naisenergiaa säteilevässä komediassa riittää, ei ilmeisesti pysty esittämään samalla rytmillä ja intensiteetillä kuin englanniksi.

Kohtausten ajoitukset eivät tahdo oikein mennä jengoilleen.

Mutta eivät kovanluokan ammattilaisetkaan ole selvinneet Kalenterityttöjen sudenkuopasta juuri sen paremmin kuin Irti-Teatterin taitavat teatterin harrastajat. Kalenteritytöt kantaesitettiin Lahden kaupunginteatterissa vuonna 2011 ja myös siellä esitys nousi kunnolla siivilleen vasta ensimmäisen näytöksen lopussa, kun arvon leidit ja valokuvaaja alkoivat käytännössä toteuttaa näitä nakukuvauksia.

Kouvolan Sanomien kriitikko Tiia Aho osuu varmasti pilkkaan tästä kantaesityksestä tekemässään arviossa.

Näin kävi myös Irti-Teatterin esityksessä.

Julkinen riisuutuminen ei ole mikään läpihuutojuttu ainakaan teatterissa. Meille saunasuomalaisille alastomuus ei kuitenkaan ole sellainen vakavan neuroosin asteelle edennyt kauhistelun asia kuin näytelmän tarinan kypsään ikään ehtineille brittileideille, amerikkalaisista nyt puhumattakaan.

Elokuvan käsikirjoitus perustuu tositapahtumiin. Englantilainen naistenkerho keräsi nakukalenterilla yli puoli miljoonaa puntaa paikalliselle sairaalle. Ryhmän naisten välisten suhteiden ja ryhmädynamiikan Firth kertoo BBC:n haastattelussa keksineensä ihan omasta päästään. Tosin näytelmän keskushenkilöiden Annien (Anne Suomalainen) ja Chrisin (Kirsi Luostarinen) esikuvat ovat olleet läheisiä ystäviä myös oikeassa elämässä.

Firth on ladannut elokuvakäsikirjoituksen lähes kaikki teemat, joita hyvän käsikirjoittajan työkalupakista löytyy. Heti näytelmän alussa estradille tupataan vanha mukava viikatemies viilaamaan komedian vaatima tunnetila kohdalleen. Annien aviomies (Jorma Kauppila) sairastuu leukemiaan ja kuolee. Kuoleman teeman lisäksi näytelmässä käsitellään kilpailua johtajuudesta, alistamisen teemaa ja ystävyyttä.

Juuri tämä viimeksi mainittu teema, naisten välinen ystävyys ja välittämisestä kumpuava inhimillinen hyvyys tekevät Irti-Teatterin Kalenteritytöistä hyvin koskettavan esityksen. Esityksessä oli jotakin hyvin aitoa.

Suomalainen on näytellyt vuosi ja myös ammattiteatterissa, iltanäyttelijänä Varkauden teatterissa, jos en nyt ihan väärin muista. Kokemus ja osaaminen näkyivät myös nyt Suomalaisen otteissa. Hänen esiintymisvarmuutensa on omaa luokkaansa.

Räiskyvä Chris on ryhmän dynamo ja vastinpari näytelmän Annielle. Luostarinen selviää tästä näytelmän ehkä vaativimmasta roolista oikein hyvin. Mihinkään bravuuriin ei näytelmän verkkainen rytmi anna mahdollisuuksia.

Toisen näytöksen avainasia, ryhmän jäsenten suhde nakukalenterin tiimoilta syntyneeseen valtavaan julkisuuteen, jää ehkä hieman vaisuksi, vaikka näytelmän pitäisi oikeastaan päästä itse asiaan vasta sen jälkeen, kun tissit on nähty ja kuvattu.

Irti-Teatterin Madaameissa loistanut Pirjo-Liisa Hiltula on jälleen hyvä naistenkerho autoritaarisuuteen taipuvaisena puheenjohtajana.

Lahden kantaesityksen jälkeen Kalenterityttöjä ovat esittäneet sekä ammattiteatterit Kuopiosta Saloon. Ammattiteattereissa Kalenteritytöt on tarjonnut keski-ikään ehtineille naisille upeita rooleja. Sen kauempaa sen suosion syitä ei tarvitse hakea. Se on ollut myös yleisömenestys.

Eikä teatterin harrastajien puolella ole turhaan kainosteltu tai siekailtu. Irti-Teatterin Kalenteritytöt on mennyt täysille katsomoille.

Tavaksi on tullut tehdä näytelmän näyttelijöiden voimin myös ihan oikea nakukalenteri ja myydä sitä hyväntekeväisyystarkoituksessa. Kotkalainen Karhulan Työväennäyttämö löysi omaa kalenteriaan varten myös oman kalenteritytön lähes jokaiselle vuoden kuukaudelle.

Ismo Sievinen on yhä iskussa

Isällinen pankinjohtaja Eero (Ismo Sievinen) ja Akaki Akakijevitš (Johannes Korpijaakko). Kuva Mikkelein Teatteri/ Jere Lauha
Isällinen pankinjohtaja Eero (Ismo Sievinen) ja Akaki Akakijevitš (Johannes Korpijaakko). Kuva Mikkelein Teatteri/Jere Lauha

Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin.

Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän Päällystakki perustuu Nikolai Gogolin novelliin päällystakki.

Gogolin luoma maailma ei hevin antaudu analyysille. Samuli Reunanen on Mikkelin Teatterille tekemässään sovituksessa nostanut etualalle näytelmän teemoista yksinäisyyden. Valinta antaa oman sävynsä tälle tragikomedialle.

Leskisen ja Keski-Vähälän näytelmän kantaesitys Ryhmäteatterissa korosti fyysisen esittämisen keinoin yhteiskunnan kaoottista muutosta. Ryhmäteatterissa näytelmä vietiin läpi hengästyttävällä vauhdilla ja Akaki Akakijevitšin roolin näytellyt Martti Suosalo temppuili välillä näyttämön rampilla suorastaan hengenvaaralliselta näyttävällä tavalla.

Reunasen näytelmälle valitsema rauhallinen rytmi toimii oikein hyvin. Johannes Korpijaakon roolityö näytelmän Akaki Akakijevitšina on läheistä sukua Gogolin novellin työpaikkakiusatulle ja yksinäiselle puhtaaksikirjoittajalle, joka ahersi uupumatta 1800-luvun Pietarissa.

Hahmon traagisuus korostuu Mikkelin Teatterin hienossa, useita minuutteja kestävässä loppukohtauksessa, jossa haamuksi muuttunut Akakijevitš pohtii toisen ihmisen kohtaamisen vaikeutta. Miksi me olemme kuin haamuja toisillemme? Korpijaakko tavoitti tuon hetken ja sen herkkyyden hienosti.

Reunanen on tavoittanut Gogolin novellin tematiikan. Leskisen ja Keski-Vähälän keskeinen teema työelämän kurjistumisen lyhyestä historiasta, joksi Helsingin yliopiston Suomen historian professori Juha Siltala on kirjoissaan ilmiötä kutsunut, kulkee toki punaisena lankana läpi näytelmän.

Reunasen valitsema hitaasti kiiruhtava tyylilaji selittää myös sen, miksi Leskisen ja Keski-Vähälän näytelmä on Mikkelissä venähtänyt lähes kolmituntiseksi. Esittämisen laadusta kertoo kuitenkin hyvin se, ettei näytelmä tuntunut lainkaan näin pitkältä. Venäläinen klassikko ottaa uudelleen kirjoitettunakin aikansa, kun sen oikein oivaltaa.

Reunan on ohjannut Mikkelissä vierailijana. Siitä huolimatta hän on löytänyt hyvin potentiaalin, joka pienen teatterin näyttelijäkunnasta löytyy. Roolien miehitys vakuutti. Reunasen sovitus ja ohjaus korostaa niitä esittämisen alueita, joilla Mikkelin ensemblellä on vahvuuksia. Nykyteatterille usein ominainen lihaksilla pullistelu jätetään vähemmälle.

Lappeenrantalaisten kannattaa vaivautua Mikkeliin asti jo pelkästään Ismo Sievisen takia. ”Pastori” on edelleen mainiossa iskussa. Sievisellä on näytelmässä yhteensä seitsemän roolia ja neljä niistä on aivan keskeisiä näytelmän tematiikan kannalta. Lappeenrannan kaupunginteatterista Mikkeliin siirtynyt Sievinen on sekä näytelmän että Gogolin novellin ”tärkeä henkilö” monessa mielessä.

Leskinen ja Keski-Vähälä kuvaavat Suomen talouden ja samalla koko yhteiskunnan rajua muutosta idänkaupasta elävästä ”Kekkoslovakiasta” globalisaation ikeessä kituvaksi lama-Suomeksi neljän pankinjohtajan kautta.

Sivien paransi näissä rooleissa koko ajan tahtia ja hänen roolityönsä ”ruotsia” puhuvana globalisaation tuomionenkelinä, tanskalaisena fuusiojohtaja Storbjörninä kypsyi todelliseksi bravuuriksi, joka sai myös yleisön nauramaan pidäkkeettömästi.

Vuodet eivät ole kohdelleen kovin helläkätisesti Sievisen habitusta, mutta entinen huikea karisma on tallella. Voi noita eleitä ja ilmeitä. Ne olivat paljonpuhuvia.

Laskin käsiohjelmasta, että näytelmässä on peräti 51 eri roolia. Siinä on puurtamista seitsemälle näyttelijälle, tai oikeammin kuudelle. Sievinen, Risto Kopperi, Pauliina Hukkanen, Riina Uimonen, Anu Pakarinen ja Tuomas Turkka urakoivat yhteensä 50 eri roolihahmoa.

Sortseissa ja pyöräilykypärässä esiintynyt pääministeri Alexander Stubbista on lyhyessä ajassa kasvanut ikoninen hahmo suomalaisessa teatterissa. Turkan tulkitsemana pääministerimme ei Mikkelissä tyydy vain näppäilemään selfieitä, vaan käytössä ovat myös kovat otteet.

Äänisuunnittelija Juha Tanskanen antaa kääntää volyyminappulaa aina välillä turhan kovalle. Lavastaja Veli-Matti Itkonen on varmaan nähnyt Ryhmäteatterin version näytelmästä. Myös Mikkelin versio on ihan toimiva, mutta etäännyttää näyttelijät välillä turhan kauas yleisöstään.

Olen nähnyt Mikkelissä Työväen näyttämöpäivillä myös harrastajateatterille sovitetun version Leskisen ja Keski-Vähälän näytelmästä. Ykspihlajan kyläteatterin esitys oli erittäin onnistunut tutkielma aiheesta. Valtavan määrän roolihahmoja sisältävä näytelmä antaa aktiiviselle harrastajateatterille mahdollisuuden käyttää roolien miehityksessä joukkovoimaa. Esitettävää riittää isollekin ryhmälle.