Tanssiteatteri Vendentte Mathea & Con esitys Hommeanimal oli vapauttava kokemus. Se irrotti katsojan mielen hetkeksi puhutun kielen kahleista.
Yhdysvaltalainen koreografi Vendetta Mathea aloitti uransa tanssijan New Yorkissa 1970-luvulla. Teoksessa Hommeanimal tanssiteatteri Vendentte Mathea & Co tutkii niin kutsutun luonnollisen liikkeen olemusta. Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin yleisö nousi perjantaina Karelia-salissa osoittamaan suosiotaan seisaaltaan ryhmän tunteet ja ajatukset vanginneelle esitykselle.
Mustan ja valkoisen teatterifestivaalin taiteellinen johtaja Kamran Shahmardan näki ranskalainen tanssiteatteri Vendetta Mathea & Co esityksen Hommeanimal Novgorodista ja ihastui ikihyväksi. Näin myös meille metsäkulman pojille ja tyttärille tarjoutui mahdollisuus nähdä tämä ja kokea tämä puhutteleva esitys.
Pakko tunnustaa, pidän tanssita ja erityisesti modernista tanssista, vaikka sen seuraamiseen tarjoutuu hyvin harvoin mahdollisuuksia.
Klassinen baletti etiketteineen ja tiukkoine sääntöineen ei iske yhtä hyvin. Se muistuttaa ehkä liikaa urheilua. Estetiikka ja täydellisyyden tavoittelu eivät aina kulje käsi kädessä.
Tämä kaikki sillä varauksella, että henkilökohtaisesti allekirjoittaneen saisi todennäköisesti pakotettua tanssiaskeliin vain ampuma-aseella uhkaamalla. Tosin juttu saattoi olla toisinkin päin 40 vuotta ja 40 kiloa sitten, mikäli vanhuuttaan hapertunut muistini osuu vielä hauissaan edes likimain oikealle sivulle.
Oman ymmärrykseni suhteen asiat ovat tietenkin tanssin suhteen vähän niin ja näin. Teatterin puolella omiin esteettisiin mieltymyksiini ovat vaikuttaneet ne sadat esitykset, joita olen elämäni aikana nähnyt ja välillä myös jopa jollakin hyvin syvällisellä tavalla kokenut.
Verkossa julkaistun käsiohjelman mukaan esityksen nimeä Hommeanimal on mahdoton kääntää. Teoksen ymmärtäminen ei sen sijaan tuottanut mitään tuskaa. Teos tutkii ihmisen mielen ja ruumiin muodostamaa kokonaisuutta. Klassinen, ja sellaisena lähes painokelvoton slogan pukee asian sanoiksi näin: Olen eläin, mutta pidän siitä!
Produktion lähtökohtana on improvisaatio. Mathea ja ryhmän nuoret tanssijat Surya Berthomieux, Link Berthomieux ja Beatrice Debrabant käyttivät viisi kuukautta siihen, että kehittivät improvisaation kautta uusia liikesarjoja. Näitä Mathea loi lopulta esityksen koreografian ja täydensi kokonaisuuden äänimaailmalla, jonka äänistä hän itse luo ison osan näyttämöllä.
Lohan ja Oliver Caldamaisonin valaistus vahvistaa esityksestä henkivää viidakon tuntua. Nyt ollaan keskellä luontoa ja toimitaan sen ehdoilla.
Esityksen liikekieli on eräänlaista tiikereiden tanssia. Hitaat ja nopeat osat vuorottelevat. Vartalot jännittyvät liikesarjan alussa hitaasti kuin jouset ja lopulta patoutunut energia purkautuu rajuksi liikkeeksi. Ja kun tiikerinpennuista on kysymys, leikillisyys on mukana lähes jokaisessa liikesarjassa. Esityksen tunnesävyt vaihtuvat surusta iloon.
Katollisen kirkon piirissä hurskaan isät kiivailivat ensimmäisellä vuosituhannella synodeissaan pari vuosisataa siitä, onko naiselle sielu vai ei? Eikä ihan selvää asia ole vieläkään kaikille, kun näkee tai kuulee, millaisia aivopieruja esimerkiksi Suomeen pesiytyneet Luther-säätiön hurskaat sielunpaimenet suustaan päästävät.
Sama pätee myös romaanisiin ja anglosaksisiin kieliin. Aikuinen mies ja ihminen ovat synonyymeja. Eivätkä tieteen tekijätkään ole olleet itse asiassa yhtään piispoja parempia. Ihmisen tieteellinen lajinimi on homo sapiens, eli sanatarkasti käännettynä viisas mies. Esimerkki osoittaa hyvin, ettei tiedekään aina ole täysin neutraalia ja arvovapaata, vaan se kantaa mukanaan kulttuurin ja historian raskasta puhuttuun kieleen sidottuna.
Tietokoneiden maailmassa alikansion paikka merkitään tiedostopulussa vinoviivalla. Tässä mielessä tietenkin yhdistelmä hommeanimal on puhutteleva ja helppo ymmärtää. Ehkä sama polku voitaisiin rakentaa myös muotoon eläinmies.
Allekirjoittaneelle ihminen on biologisena olentona yksi eläinlaji eläinlajien joukossa. Tätä ihmisenä olemisen puolta myös Mathean koreografia korostaa. Kaiken lisäksi ihminen on tavattoman kaunis eläin, ainakin noin periaatteessa, vaikka esimerkiksi oma peilikuva tämän esteettisen olettamuksen kiivaasti kieltää vähintään 110 kilopondin voimalla.
Mustan ja valkoisen teatterifestivaali on tehty kengännauhabudjetilla. Rahanpuute näkyy tarjonnan niukkuutena. Imatralle ei saatu esimerkiksi maailmalla mainetta niittänyt virolaista Non Grata –performanssiryhmää, vaikka ryhmän esiintyminen oli järjestäjien alkuperäisissä suunnitelmissa. Tämä kuuluu tietenkin henkilökohtaisesti kevään suuriin pettymyksiin.
Shahmardan on tuonut festivaaleille lähes alusta asti korkeatasoista tanssiteatteria. Toivottavasti tämä linja myös jatkuu.
