Teatteri Imatran näyttämöllä tanssi keskiviikkona maailmankuulun Ken Main partnerina hänen majesteettinsa Kalmiston Nestori.
Tai pitäisikö sanoa Kalmiston Esteri, sillä esityksen temaattisessa huipennuksessa hurjan pääkallomaskeerauksen takana Ken Main parina tanssi Anu Kaaja. Kolmantena pyöränä tässä elämän ja kuoleman metamorfoosissa pyöri Mari Imppola.
Kengännauhabudjetilla toteutettu Musta ja Valkoisen teatterifestivaali saa esiintyjikseen vuodesta toiseen myös maailmantähtiä. Suomessa asuva Ken Mai on epäilemättä juuri tällainen tähti, joka on kiertänyt uuden Poem of Phenomenon teoksensa kanssa maailman metropoleja, sen jälkeen kun uusi koreografia kantaesitettiin Pariisin buto-festivaaleilla.
Paitsi huippuluokan esiintyjiä, Imatralla teatterissa käy myös ihan huippuluokan yleisöä. Tästä ilmiöstä on saanut nauttia myös kaupungin oma teatteri, jonka ensi-illoissa on aina ihan oma hieno tunnelmansa.
Buto myös kiinnostaa imatralaisia. Keskiviikkona Teatteri Imatran katsomo oli täynnä. Eikä esityksen synnyttämää jylhää tunnetilaa himmentänyt edes imatralaisten buto-fanien hieman kömpelösti käynyt tapa osoittaa ihailuaan ja palavaa rakkauttaan tämän avantgardistisen nykytanssin mestarille.
Ken Mai tanssi Mustan ja Valkoisen festivaaleilla myös viime vuonna. Teoksen nimi oli This human body is called a city with eleven gates. Silloin tulkitsin esityksen keskeiseksi teemaksi syntymän, vaikka oman vaatimattoman tietämykseni (mitä ihmisen anatomiaan tulee) mukaan tähän ihmisten maailman on olemassa vain yksi, mutta sitäkin ahtaampi portti.
Kuolema sopii siten temaattisesti paremmin kuin hyvin syntymästä kertovan teoksen pariksi.
Festivaaliesitteen mukaan Poem of Phenomenon kuvaa sitä sietämätöntä tuskaa, jota ruumiin ja sielun erottaminen toisistaan aiheuttaa. Kärsimyksessä on ilmiömäistä runollisuutta.
Tosin Ken Main estetiikkaan ja filosofiaan kuuluvat käsitykset materiaalisen maailman peruselementeistä: eteerisestä ruumiista, astraaliruumiista ja itsetietoisuudesta menevät tällaisena kolminaisuuteena meikäläiseltä yli hilseen niin, ettei edes tukka pölähtänyt. Buton tai tanssitaiteen syvällinen ymmärtäminen vaatii katsojaltaan paljon.
Mutta se ei haittaa. Ken Main koreografian tuskaiselta näyttävää liikekieltä on helppo tulkita oman maun mukaan. Kun Ken Mai kuoriutuu paksusta, jonkinlaiselta panssarilta tai kotelolta näyttävästä paksusta hameesta kulmikkaasti vääntelehtien, mieleen tulee väistämättä kotelostaan kuoriutuva perhonen.
Illuusio metamorfoosista oli lähes täydellinen.