Olen ilmiselvästi teatterifriikki. Lainasana tarkoittaa jollakin tavalla puolijauhoista intoilijaa.
Siitä huolimatta, tai ehkä sen takia näen usein painajaista, jossa olen jostain aivan käsittämättömästä syystä joutunut näyttämölle parrasvalojen väärälle puolelle esiintymään, vaikka en tajua esitettävästä näytelmästä mitään enkä muista vuorosanoja.
Torstaina ensimmäistä kertaa kokoontuneen Possukerhon stand up –koomikot selvisivät tästä kiirastulesta hämmästyttävän hyvin. Jokainen viidestä aloittelevasta sanataiteilijasta selvisi urakastaan mainiosti. Jokaista esitystä oli selvästi mietitty tarkkaan ja harjoiteltu ahkerasti.
Myötähäpeää ei tarvinnut kenenkään keralla kokea.
Possukerho on tarkoitettu foorumiksi aloitteleville stand up –koomikoille. Tosin esimerkiksi torstain koomikoista ainakin Teatteri Kesyn Minna Mänttäri, Susanna Kauppi ja Kaisu Kärri ovat taidoissa pitkälle edenneitä, vuosia kestäneen teatteriharrastuksen koulimia teatterintekijöitä, joilla on paljon kokemusta nimenomaan komedian tekemisestä.
Olemme saaneet nauraa vuosien varrella vatsamme tärviölle Vittiläiselle ja muille Kesyn lappeenrantalaisuutta kuvaaville huumoripläjäyksille.
Esittämisen suomalaiskansallisiin erityispiirteisiin kuu epäilemättä se, että mitä taitavampi esiintyjä torstaina astui estradille, sitä enemmän hän esityksen alussa vähätteli omaa osaamistaan ja voivotteli ramppikuumeen aiheuttamia vaivoja (kyllä sitä skeidat voivat valua punttiin vähemmästäkin).
Minna Mänttäri on teknisesti taitava esiintyjä. Mänttärin esityksellä oli oma verkkainen, mutta hyvin hallittu rytmi. Ajoitus toimi, kehittelyt ja iskut napsahtivat kohdalleen. Taitojensa puolesta Mänttäri on koska tahansa valmis myös ammattilaisten kehiin.
Provokaatio ja räävittömyys ovat stand up –komiikan suola. Mänttäri pyrki myös esityksensä alussa provosoimaan yleisöä. Keksityn anekdootin avulla hän todisti, että Possukerhossa stad up –komiikka onnistuu jopa hänen laiseltaan diletantilta, koska me yleisönä istuneet olimme joko tyhmiä tai ainakin riittävästi humalassa, tai sitten sekä että.
Ja sitähän me tietenkin olimme ja olemme. Tai ainakin olemme kovin kilttejä ja kohteliaita. Esiintyjän ja yleisön raivokkaat yhteenotot, joita teatterifraseologiassa kutsutaan vaisusti läsnäoloksi ja vuorovaikutukseksi, eivät kuulu suomalaisen stad up -koomikon arkeen, eivätkä todennäköisesti edes uran tähtihetkiin.
Yleisönä me suomalaiset olemme nössöjä ainakin jääkiekkoareenoiden ja jalkapallostadionien ulkopuolella.
Provokaatiolla liikkeelle lähti myös koulumaailmassa siviilissä työskentelevä Susanna Kauppi. Kauppi kertoi meille, miten naurettavia ja kamalia tatuointeja harrastavat ja legginseihin pukeutuvat nykynuoret ovat (eh!). Yhtä siivotonta sakkia pitää hakea aina 60-luvulta asti, jolloin hipeiksi heittäytyneet nuoret aikuiset jättivät kainalokarvat ajelematta ja haisivat pahalle.
Kaisu Kärrillä on illan esiintyjistä eniten luontaista lavakarismaa. Tämän ominaisuuden Kärristä me olemme voineet tietenkin havaita Lappeenrannan kaupunginteatterissa, jossa Kärri on näytellyt silloin tällöin iltanäyttelijänä.
Kärrin esittämä ja varmasti huolla etukäteen valmisteltu vitsikimara ei kuitenkaan vastannut hänen avujaan esittäjänä. Vessahuumorista ja Mikko-nimeen perustuvista sanaleikeistä koottu kimara oli illan tylsimpiä.
Kahta muuta aloittelevaa stand up –koomikkoa, Jani Autiota ja Jarno Puheloista en tunne mitenkään entuudestaan. Yhteistä näille kohta kolmekymppisille pojille ja varhaiseen keski-ikään ehtineille naisille on se, että esitettyjen vitsein perusteella kaikkien identiteetti ja tapa hahmottaa maailmaa rakentuvat hyvin paljon tavaroiden ympärille.
No tietenkin se kaikkein rakkain tavara löytyi joko oman navan ja polvien välistä – tai sitten oman kullan pöksyistä.
Vaatteet olivat aatteet 80-luvulla aikuisuuteen kasvaneella sukupolvella. Seuraavaa ikäpolvea voi kutsua vaikka iPhone-sukupolveksi, jonka aatoksissa sen hetkisen poikaystävän heijariveitikka ja älypuhelin toimivat vasta päivityksen jälkeen, jos sittenkään.
Yhteistä kaikille esityksille oli kuitenkin se, että yhteiskunta, politiikka, taloudelliset lainalaisuudet, uskonto, moraali, eettinen pohdinta, valta ja sen karkein muoto väkivalta olivat kaikki tällä kertaa jossain toisaalla. Tämä oli niin silmiinpistävää, että tekee mieli jopa ilkeästi olettaa, että esitystään valmistellessaan kaikki viisi illan tähteä ovat ihan oikeasti pitäneet yleisöään totaalisen älyvapaana sakkina.
No, ei se tietenkään näin mene. Ilmiö on joka tapauksessa kiinnostava. Kuten 38-vuotiaaksi omassa esityksessään ilmoittautunut Kauppi antoi ymmärtää, hän ei tajua enää lainkaan sitä maailmaa, jossa häntä 10 vuotta nuoremmat elävät.
Ihan loppuviimetteks saimme toki myös politiikan kehiin. Illan juontaja Panu Kärri kehotti meitä äänestämään sunnuntaina numeroa 300. Mutta se ei enää ehkä ollutkaan mikään vitsi. Kärri on ihan oikeasti kunnallisvaaleissa keskustan ehdokkaan Lappeenrannassa.
Tai no, ehkä se oli sittenkin koko illan paras vitsi… heh heh!.